”Selasin yhtenä iltana tinderiä, mulla oli joku kultajäsenyyden ilmaiskokeilu niin tuli ilmoitus että joku tykkäsi juuri sinusta. Selasin profiilin ja totesin et okei täähän vaikuttaa ihan kivalle tyypille ja matchihan siitä sitten tuli. Juteltiin eka tinderissä ja sit vaihdettiin numeroita ja siirryttiin wa puolelle juttelemaan.

Joku tovi oltiin juteltu, ni päätettiin sopia treffit prisman yhteydessä olevaan kahvilaan. Sovittiin et nähdään ulko-oven luona, odottelin ensin 15min, ja sit mies ilmoittaa et hän on nyt ovella. Mutta toki eri ovella. Lähdin kävelemään toista ovea kohti, ja kun näin hänet livenä sisäinen ääni huusi jo ”joo ei!” Ennenkuin ehdin edes hänen luokseen. Hänestä huokui sellainen tietty limaisuus. En enää kehdannut kuitenkaan kääntyä takaisin.

Miehen luo päästyäni, hän kaappasi minut halaukseen, jähmetyin täysin.. koitin pyristellä irti ja pääsinkin. Käveltiin kahvilalle ja otettiin kahvit, kumpikin maksoi omansa koska ”eikai mun tarvii näitä kumpaakin maksaa?” No ei tarvitse, maksan mielelläni omani itse.

Pöytään päästyämme alkoi maailman kiusallisin hiljaisuus! Koitettiin saada aikaan tikusta asiaa, mut ei vaa ollu puhuttavaa. Hän välillä viestitteli kaverinsa kanssa, ja otti vastaan yhden puhelunkin.. reilun tunnin mä siinä jaksoin istua, sillä en halunnut olla töykeä. Lopulta totesin et nyt mun on pakko mennä kauppaan ja lähtee tekee kotiin ruokaa. Johon hän toki tarjosi että voin lähteä hänen mukaansa, koska hänellä on kotona ruoka valmiina. Kiitos mutta ei kiitos.

Siinä hän sit kysyi että saako halata, no annoin luvan. Virhe! Vaikkei itse halaus kestäny kauaa, kerkesi hän siinä ajassa hipelöimään mun tissiä ja pyllyä. Kysyi saako antaa suukon, siihen en enää antanu lupaa! Kyseli myös et kai me nähdään vielä kun oli niiiiiin kiva nähdä ja jutella..

Ei, tosia treffejä ei tullut!”

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *