”Pyysit tarinoita parisuhteista jotka jollain tapaa rikkovat kaavaa. Kuuluvat sateenkaaren väreihin. Kerron omani.
Olen ollut noin kymmenen vuotta naimisissa mieheni kanssa. Meillä on kaksi tyttöä. Mieheni on ihana puoliso ja rakastava isä. Suhteemme on rakkaudellinen.
Olemme molemmat bi-seksuaaleja jonka olemme kertoneet toisillemme jo suhteen alussa. Meillä molemmilla on toinenkin suhde. Miehelläni miehen kanssa ja minulla naisen kanssa.
Olen siis onnekas. Elämässäni on kaksi ihmistä joita romanttisesti rakastaa.
Pidämme omat suhteemme erillämme meidän suhteesta. Olemme päättäneet niin. Olemme muutaman kerran nähneet niin, että kaikki neljä ovat paikalla, jotta tutustuimme toisiimme. Mutta olemme sillä tavalla kaikki toisillemme, että jos tarvitsemme apua missä ikinä niin olemme saatavilla. Sekin on ihanaa. Oma turvaverkko.
Meillä on ollut toiset suhteemme niin, että minulla noin kolmisen vuotta ja miehelläni vuoden. Eniten olemme kuitenkin toistemme kanssa.
Lapset ovat tästä kaikesta tietoisia. He ovat sen verran vanhoja, että heille voi kertoa tarkastikin, että miksi isillä ja äitillä on toisetkin rakkaat. Viime kesänä olimme toisen rakkaani kanssa tyttäriemme kanssa matkalla. Molempien toiset puolisot ovat hyvin lapsirakkaita ja heistä on tullut tärkeitä ihmisiä tyttärillemme.
Emme ole olleet asian kanssa piilossa. Pääosin suhtautuminen on kannustavaa ja hyvää. Toki on muutamia poikkeuksia jotka ovat sanoneet pahastikin ja jotka käytöksellään ovat ilmaisseet paheksuntansa. Heidän valintansa tehdä niin. Emme halua heitä elämäämme, sillä emme mekään koskaan olla puututtu tai paheksuttu heidän omia rakkauksiaan.
En voisi kuvitella olevan onnellisempi. Elämässä on paljon rakkautta ja välittämistä. Kiitos että halusit kuulla tällaisia tarinoita. Tiesin heti että kirjoitan, koska rakkaudesta on ihanaa kirjoittaa.”
Rakkaus ei kulu rakastamalla ❤️💕
Iloa ja onnea elämäänne 💕