”Olen nelissäkymmenissä oleva mies, yhden lapsen isä. Parisuhdehistoriani koostuu kolmesta pitkästä parisuhteesta. Viimeisimmästä syntyi lapsi jonka vuoroviikkoisä olen.

Koen olevani parisuhdeihminen, mutta olen täysin kyllästynyt parisuhteisiin. Olen omasta mielestäni osallistuva, rakastava ja sangen kelpo puolisoksi. Paitsi kumppanien mielestä en tarpeeksi yhtään missään tai sanoisinko että en lähellekään.

Olen tietenkin katsonut itseäni peilistä ja kasvattanut itseäni terapiankin kautta ja terapian avulla koen tulleen jo niin vahvaksi että uskallan sanoa, että se olisi tehnyt hyvää puolisoillekin. Minua on seurannut parisuhteissa valtava vaatimustaso. Mikään ei ole tuntunut olevan riittävästi joka 0n aiheuttanut välittömän tunteen, että olen riittämätön ja kelvoton.

Yhdessä suhteessa en ole ollut tarpeeksi hyvä rakastaja, koska en jaksanut yhdyntää kaksi kertaa päivässä. Samassa suhteessa olin puolisoni mukaan ulkoisesti liian lihava, vaikka minulla ei ollut grammaakaan ylipainoa ja urheilin paljon. Sain kuulla että siksi mieskuntoni ei jaksa kahta peräkkäistä panoa ja puolisoni vahti minun ruokavaliotani. Hän tilasi minulle kysymättä parturiaikoja, kun mielestään minä olin sellaisen tarpeessa. Hän tilasi minulle kysymättä vaatteita jotka hänen mielestään oli minulle sopivia, sillä sanomattakin kai selvää, että minulla ei ollut hänen mielestään minkäänlaista vaatemakua. Hän höysti sanomaansa kertomalla minulle puolihumoristisesti että ei kehtaa kävellä minun kanssani julkisilla paikoilla, koska olen ruma ja lihava.

Toisessa suhteessa en ollut tarpeeksi mies. Olin liian naismainen hänen sanojensa mukaan. Hän pyysi minua kasvattamaan parran ja ostamaan moottoripyörän, koska sanoi rakastavansa parrakkaita ja tatuoituja motoristimiehiä. Siihen en tietenkään suostunut ja siihen vastaus oli, että älä sitten ihmettele jos jonain päivänä menetät minut miehelle jonka oikeasti haluan. Hän pilkkasi miehuuttani julkisesti kutsumalla minua miespuoliseksi neidiksi. Aloin patoamaan tunteita jotta kokisin olevani enemmän hyväksytty.

Kolmannessa suhteessa olin kelvoton vanhempi. Olin sitä, vaikka olin koti-isänä vuoden puolisoni haluttua töihin. Tein sen mielelläni. Opin tuntemaan tuon vuoden aikana pienen lapseni ja meille kehittyi mahtava isä-lapsi suhde jonka hedelmiä korjaan vieläkin eroisän roolissa. Tein kaiken väärin. Tein siis aivan kaiken väärin. En osannut hoitaa lasta, pestä häntä, pukea häntä, nukuttaa häntä oikein, ruokkia häntä, en huolehtinut riittävästi turvallisuudesta, hygieniasta tai mistään muustakaan. En vaikka olin lapsen kanssa vuoden yksin kotona. Tunnelma lapseni kanssa muuttui saman tien kun puolisoni saapui töistä kotiin. Rento ilmapiiri vaihtui raskaaksi ja tuntui kuin minua vahdittaisiin koko ajan.

Jos mietin kaikkia suhteita yhteensä, niin yhdessäkään en ole tuntenut alun jälkeen olevani arvostettu ja riittävä. Olen kuullut parisuhteissa itseeni kohdistuvia moitteita niin paljon että aloin turtua niihin. Nielin liikaa, se on myönnettävä ja se, että minä en osannut asettaa rajoja puolisoilleni on aivan minun oma vikani ja en siitä voi syyttää kuin itseäni. En ole vihainen muuta kuin itselleni, mutta terapian ja itsetutkiskelun jälkeen olen tullut siihen lopputulemaan, että minulla on todella hyvä ilman parisuhdetta. Saan hengittää vapaasti. Saan olla lapselleni isä vapaasti. Eikä minulla ole koko ajan olo, että olen huono ja kelvoton mies. En aio antaa vapauttani kenellekään enkä varsinkaan itseäni kenenkään arvosteltavaksi enää koskaan.

Jos joskus tuntuu siltä, että haluan olla parisuhteessa niin olen oppinut matkalla niin paljon, että näen nopeasti merkit sille, että kohta minulta vaaditaan taas aivan liikoja ja sekään ei riitä.

Jos haluan parisuhteen niin sellaisen jossa tunnen olevani riittävä. En vain usko sellaisen olevan mahdollista.”

 

6 kommentti

  1. Olen erittäin pahoillani kokemuksesi johdosta. Naisten henkinen väkivalta parisuhteessa on valitettavan yleistä, ja kuitenkaan siitä ei juuri keskustella medioissa. Ei, naiset ovat uhreja, ja heidän ei yleensä tarvitse kantaa vastuuta omasta käytöksestään. Naiset, ihan fiksutkin, puhuvat usein väheksyvästi/ halveksuvasti omista miespuolisista kumppaneistaan, ikään kuin miessukupuoli olisi jotenkin huonompi. Olisi todella korkea aika kiinnittää asiaan huomiota, ja lopettaa nais TT en pitäminen uhreina.

  2. Ikävä että olet joutunut kokemaan tuollaista. Olen iloinen puolestasi että olet löytänyt itse oman arvosi ❤

    Minä olen sopeutunut jatkuvasti suhteideni niin vaatien. Nyt olen lakannut olemasta muille mieleinen, laitan itseni etusijalle. Kiva olisi löytää mies joka haluaa puhua näistäkin asioista.
    Hyväksyn ihmiset sellaisina kuin he ovat, ja sitä toivon itsellenikin ❤

  3. Se on tämä ikäkin (n. 40) kun ei enää jaksa turhia vääntöjä. Vähän samat fiilikset tässä pienen vauvan sinkkuäitinä (yksin klinikalla hommattu). Menee kaikki voimat muutenkin lapseen, mutta ei kyllä ole yhtään kaipuuta parisuhteeseen. Koko aikuisiän olen niitä tahkonnut, nyt on uusi vaihe 💕 Kaikkea hyvää kirjoittajalle, nauti upeasta isä-lapsisuhteestasi.

  4. Yksin on hyvä. Olen ollut mitätöivässä suhteessa, toisessa mitätöivässä suhteessa. väkivaltaisessa mitätöivässä suhteessa ja nyt haluan olla yksin

  5. Samoin itte oon kulkenut sellasen matkan-jo lapsuuskodista saakka-jossa äitini hylkäsi minut 5 vuotiaan täysin, sulki kaiken ulkopuolella, oli fyysisesti ja psyykkisesti väkivaltainen… Veti isäni mukaan(jota en koskaan oppinut tuntemaankaan-äitini pelottelun takia…) ja parisuhteeni ovat olleet sitä samaa… Ja käytösmalli kun sain kotoa-en varmasti itsekkään osannut /osaa olla ihminen ihmiselle… Siksi olen nyt ollut yli 5 vuotta yksin-enkä voi kuvitella kenenkään kanssa olevani enää-satuttamatta itseäni tai toistakaan… Tämä on hyvä näin-saan tehdä mitä ja milloin haluan.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *