”Olin parissakymmenissä, kun tapasin miehen, joka vei minulta jalat alta. Suhde oli räiskyvä. Hyvässä ja pahassa. Erottiin ja palattiin yhteen lukemattomia kertoja.
Erään eron aikana päädyin sänkyyn exäni ystävän kanssa. Kunpa olisin tiennyt millainen virhe se oli. Nimittäin edelleen vietin aikaa exäni kanssa ja haaveilin palaamisesta yhteen.
Keskustelimme eräänä iltana siitä, miten exällä oli ollut toinen nainen eromme aikana ja hän kysyi oliko minulla ollut joku myös. Typeränä kerroin. Ja mies raivostui. Huusi ensin tappavansa ystävänsä ja sen jälkeen haukkui minut huoraksi.
Hänellä kuulemma oli lupa nussia minua nyt miten tahtoi, kun kerran annan ”koko kylälle”. Ja hän otti minut väkisin. Kuristaen ja hiuksista repien. Kertoen miten saan nyt olla hänen patjansa ja hän tekee minulle mitä haluaa enkä voi estää, koska olen likainen huora. Minä itkin ja ajattelin ansaitsevani kohtaloni.
Olinhan ollut se, joka oli miehen ystävän kanssa ollut. Vaikkemme olleet exäni kanssa tuolloin edes yhdessä.
Tämä tilanne jätti isot arvet enkä ole kertonut tätä kenellekään. Häpeä on edelleen liian suuri.”