En voisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa, jolla on rasistisia mielipiteitä tai rasistinen asenne. En voisi myöskään olla parisuhteessa ihmisen kanssa, joka ajattelisi, että ihminen ei ole lain edessä tasavertainen siksi, että on seksuaalisesti muuta kuin hetero. Voi olla, että monella muullakin tavalla liian arvokonservatiivinen ihminen olisi minulle liikaa, koska minulle ihmisarvot ja arvoliberalismi ovat tärkeitä asioita.

Aloin pohtia asiaa, lukiessani viime lauantaina Hesarissa olleen artikkelin, jonka otsikkona oli ”Riita politiikasta voi rikkoa välit.” Artikkeli oli toimittaja Pekka Mykkäsen ja Iiris Sirenin koostama teksti lukijakyselystä, jossa ihmiset saivat lähettää tarinoitaan siitä, miten poliittiset kysymykset ovat rikkoneet ihmisten välejä jopa avioliitosta lähtien.

Minulla ei ole omaa tarinaa. Tiedän, että ystävissäni on asteikolla oikeisto-vasemmisto molemmilta puolilta olevia ihmisiä, mutta se on ystävyyden kannalta yhdentekevää. Se ei taas olisi yhdentekevää, jos ystävissäni olisi avoimen rasistisia, misogyynisiä tai halveksivasti sukupuolivähemmistöihin tai muihin vähemmistöihin suhtautuvia ihmisiä. En viettäisi heidän kanssaan aikaa. Miksi sitä ei voisi ääneen sanoa?

Olen poistanut Facebookista kaksi ihmistä. En siksi, että he edustavat arvomaailmaltaan jotain muuta kuin mitä itse edustan, vaan siksi, että heidän päivityksensä sisälsivät niin kuvottavaa vihaa esimerkiksi muslimeja ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan, että minun ei vapaaehtoisesti tarvitse sellaista lukea. Toinen poistetuista oli sukulaiseni. Elämä on aivan liian lyhyt ja arvokas viettää ihmisten kanssa, jotka kuvittelevat olevansa joitain korkeampaa ihmisrotua.

Siksi artikkeli sai minut pohtimaan, että mitä selkeä arvomaailmoiden poikkeama toisistaan voisi parisuhteessa aiheuttaa. Voisiko se olla syy erota? Eräs Hesariin kirjoittanut nainen kertoi eronneensa miehestään vain siksi, että hänen miehestään kuoriutui halla-aholaisuuden kyllästämä rasisti, jota nainen ei lopulta voinut hyväksyä.

Joku voisi ajatella, että aivan liian mitätön asia aiheuttamaan lopun parisuhteelle, mutta onko se oikeasti liian mitätön asia? Minusta se ei ole. Väistämättä aivan eri arvoihin uskovat kaksi kodin muodostavaa ihmistä alkavat olemaan arjessa törmäyskurssilla. Itse asiassa uskon jo parinmuodostamisvaiheessa tapahtuvan arvovalintaa, joka estää aivan liian kaukana toisistaan olevat ihmiset pariutumasta. Toisaalta parisuhderomantikkona halusisin edes minimaalisesti uskoa siihen, että rakkaus on lopulta niin väkevä voima, että se kauniilla voimallaan voittaa ihmisten väliset arvoristiriidat.

Rehellisesti sanoen, en osaa sanoa. Minun ei ole liiemmälti tarvinnut parisuhteissani painia tämän asian kimpussa. En ole koskaan ollut parisuhteessa arvokonservatiivin kanssa. Tämä selittää sen, että en ole joutunut tilanteeseen, jossa rakkauttani olisi mitattu arvoihin liittyvillä kysymyksillä. Voihan tietenkin olla, että kyse ei ole sattumasta, että ihmiseni ovat edustaneet arvoissa sitä liberaalia puolta.

Sen sitä vastoin tiedän, että meillä arvoliberaaleilla ehkä heteroilla miehillä on helpompaa kuin vastaavilla naisilla. Sehän on ihan tutkitustikin todettu, että naisilla on huomattavasti enemmän liberaaleja ajatuksia kuin meillä miehillä. Siksi todennäköisyys sille, että rakastuttuaan ihmiseen meillä arvoliberaaleilla miehillä on todennäköisempää tutustua arvoliberaaliin naiseen kuin toisinpäin.

Tämän huomasin Hesarin julkaisemista lukijoiden tarinoista. Siinä monia naisia ahdisti miehensä, veljensä, appensa tai isänsä rasistinen ja solvaava kielenkäyttö, joka on pahimmillaan johtanut välien katkeamiseen, kun taas miehiä ahdisti vaimonsa, siskonsa tai äitinsä ilmastohysteria ja liiallinen suvaitsevaisuus.

Onneksi elämme yhteiskunnassa, jossa ihmisillä on vapaus valita. Vaikka rakkaus ei ehkä aina olekaan vain pelkkä valinta, vaan väistämätön ja suunnittelematon hetkeen sijoittuva kehokemiallinen ääreisreaktio, niin uskon ihmisen vaistoon ja tunneälyyn ja ihminen rakastuu automaattisesti ihmiseen, joka monella tapaa jakaa samat arvot.

Sen verran pitää tehdä myönnytys, että onhan se nyt järjettömän hienoa, että rakkaus voittaisi kaikki arvoeriytymät, mutta sellaiseen rakkauteen on kuusi vuotta rakkaudesta kirjoittaneen rakkausbloggarinkin vaikea jo uskoa.

Siksi ajattelen niin kuin alussa kirjoitin, että minä en voisi rakastella rasistia. Joo, tiedän, että kirjoitin alussa, että en voisi olla parisuhteessa rasistin kanssa, mutta rohkaistuin kirjoitukseni aikana olemaan entistä suorempi.

 

3 kommentti

  1. Pystyin lukemaan tuohon ”arvoliberaali” kohtaan asti. Sen jälkeen aloin näkeen kasvot jotka tämän jutun takana ovat. Ne kasvot eivät tue maailmankuvaa, jota minulle lapsena pyhäkoulussa kerrottiin.

  2. Vuoreksen konservatiiville kysymys? Eli jos sinulle on kerrottu asioita lapsena mitk sinä olet tottakai ottanut ehdottomana totuutena.. Niin näin aikuisena et saa käyttää omia aivojasi ja tehdä omia päätelmiä nykyaikaisena ihmisenä?

  3. Kun huomaa eräänä päivänä seisovansa täysin vastakkaisessa kulmassa kuin puolisonsa, niin se on surullinen tilanne molempien kannalta. Viimeiset vuodet yli 20-vuotiaasta avioliitosta olivat pelkkää toistemme repimistä. Toinen sähköposteili Kiemungin kanssa, toisen nimellä kolahti kuukausittain luukkuun Vihreä Lanka. Jokaisesta pikkuasiasta saatiin aikaiseksi kahnaus, joka päättyi yleensä siihen, että aloimme kumpikin puolustaa omaa elämänkatsomustamme ja hyökätä toisen mielipiteitä vastaan sellaisella vimmalla, että joskus tavaratkin alkoivat lentää.
    Aina ennen naureskelin naistenlehti-kliseelle: ”kasvoimme erillemme”. En enää. Erosta on nyt pari vuotta. Olemme varovaisesti ystäviä ja toisen poliittiset mielipiteet eivät enää kiinnosta. Minä en pystynyt rakastelemaan rasistia eikä hän ”punavihreää” piipertäjää – the end.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *