”Minulla on varsin kinkkinen tilanne:
Olen ollut naiseni kanssa n. 15 ovuotta, ja seksielämämme on ollut koko suhteen ajan enemmän tai vähemmän viturallaan, mutta muuten poikkeuksellisen hyvä suhde on kompensoinut puutteet seksielämässä. Meillä minä olen se haluava ja rouva vähemmän (ei käytännössä kaipaa seksiä ollenkaan).
Olemme puhuneet asiasta jo seurusteluaikana. Silloin jo luettiin ja tutkittiin ohjeita miten pärjätä suhteessa, jossa toinen haluaa seksiä (huomattavasti) enemmän kuin toinen. Puheita ja keskusteluita onkin sitten ollut paljon. Ja riitoja aiheesta. Ohjeet ei koskaan päädy käytäntöön. Minä olen ainoa joka tekee aloitteen (vaimo ehkä viisi-kymmenen kertaa tehnyt 15 vuoden aikana), ja hyvin, hyvin usein aloite ei johda mihinkään.
Nykyään harrastamme seksiä ehkä kolmen-neljän kk välein. Olen luottanut ja uskonut ja toivonut, että kun vanhenemme, niin halumme tulevat lähemmäksi toisiaan, mutta niin ei ole käynyt. Olemme nyt vajaa nelikymppisiä, meillä on pari lasta ja remonttia ja stressiä.
Olen nyt viimeisen kuukauden aikana alkanut ekaa kertaa vakavissani miettiä, että saattaisin olla onnellisempi, jos eroaisimme. Se vain on niin kovin vaikeaa, kun vaimo ei pärjää lasten kanssa keskenään, on yhteiset asuntolainat, ja kaiken kaikkiaan vaimo rakastaa minua yhä ja minäkin (luultavasti) häntä. Olen vain täysin vakuuttunut, että jos jatkamme suhdetta, niin minä katkeroidun entistä enemmän ja en yhtään ihmettelisi, jos tilaisuuden koittaessa sortuisin pettämään.
Olen siis todella seksuaalinen ja vaimo taasen ei ole koskaan saanut orgasmia, eikä ole kiinnostunut aiheesta (toki häntä harmittaa, ettei ole orgasmia kokenut, mutta on niin häveliäs, ettei anna minunkaan auttaa). Itsetuntoni on aivan pohjamudissa ja inhoan itseäni ja pidän itseäni säälittävänä runkkarina, joka ei osaa tyydyttää naistaan.
Minä olen puhunut paljon siitä, että seksin ei todellakaan tarvitse aina (tai edes välttämättä ikinä!) tarkoittaa yhdyntää, ja tässäkin asiassa ollaan jääty pitkälti puheen tasolle. Yhdyntä on siis välillä ollut välillä vaimolle kivuliasta, ja osaltaan vaikuttanut tietenkin haluttomuuteen. Ja mikä tietenkin on itsestäänselvää, niin kyllähän minä ymmärrän. Sitä minä olen tehnyt 15 vuotta: ymmärtänyt.
Olen vuosia sitten useamman kerran ehdottanut terapeuttia, mutta suuttuhan se vaimo siitä, että miten joku ulkopuolinen muka voisi niin hlökohtaiseen asiaan apua antaa.. No nyt se otti tuossa itse puheeksi ulkopuolisen avun, mutta nyt ollaan jo niin pitkällä, että minun haluni häntä kohtaan saattaa olla hukassa.
Oikeasti ongelmamme on niin järjettömän monimutkainen ja pitkään kehittynyt, että en todellakaan saa siitä tähän tekstiin kuin pintaraapaisun, mutta pitipä nyt päästä johonkin purkamaan ajatuksia.
Itseasiassa juuri tällä hetkellä nimittäin meillä on lapsivapaa ilta. Saunottiin ja katottiin leffaa, ihanaa oli. Ainut vaan, että ei hipastukaan toisiamme missään välissä. No, onhan aamu vielä jäljellä (kirjoittelen tätä yhdeltä yöllä, vaimo meni jo nukkumaan), ja todennäköisesti vaimo jopa saattaa jotain ehdotella, kun on isäinpäiväkin ja kaikkea. Tai sitten ei ehdottele.”
Tunnen kyllä tämän tarinan. Meillä vaan toisinpäin, minä nainen ja mieheni on se haluton. Tämä on monimutkainen vyyhti, joka nakertaa itsetunnon. Eihän ilman kosketusta ole parisuhdetta!
Minäkin olisin voinut noin kirjoittaa. Kohta 20 vuotta olemme olleet kimpassa, lapsia, lainaa ja remonttia. Eroaminen ei ole helppo ratkaisu, vaikka onhan sitäkin yritetty…
Seksiä ei juurikaan ole, mutta meillä ongelma on se, että mieheni ei kaikkien näiden vuosienkaan jälkeen tiedä mistä pidän, häntä kiinnostaa lähinnä oma nautinto ja se on hyvin nopeasti hoidettu. En ole viime vuosina enää jaksanut seksistä hänen kanssaan kiinnostua, mikä tarkoittaa kerran parissa-kolmessa kuukaudessa.
Haluaisin kyllä seksiä, voi luoja kuinka paljon haluaisin että minua kosketettaisiin ja tuntisin oloni halutuksi, haluaisin pitää toista hyvänä ja tuottaa nautintoa ja saada sitä myös itse. Mutta ei, sitä vaan ei ole, ja oikeastaan tiedän ettei sitä koskaan tämän ihmisen kanssa tule olemaankaan. Ei hän halua minun vartaloni nautintoa varten ”opiskella” kun ei ole sitä tähänkään mennessä halunnut. Minua ei myöskään kiinnosta halailla tai suudella, ei edes pussata, koska olen niin kyllästynyt tähän koko tilanteeseen ja niin puutteessa, että joskus tuntuu että alapää on ihan kipeä kosketuksen puutteesta… Enpä tiedä miten tämän asian ratkaisi.
Meillä meni niin pitkälle että mies kieltäytyi seksistä kokonaan monen vuoden ajan. Lopulta sanoin etten enää halua jatkaa vaan haluan mieluummin parisuhteen jossa minua kosketetaan. Nyt olemme eronneet ja molemmat ymmärtävät että ratkaisu on parempi meille molemmille!
Vaimo ei pärjää lasten kanssa? Onko niitä niin paljon, vai onko kyseessä manipulointi, jotta et eroaisi? Se ei ole syy olla eroamatta. Vaimo voi sitten olla etä äiti ja harjoitella pärjäämistä. Oikeasti eikö ihmiset ajattele, että toiselle voi myös sattua jotain, että sitä jää yksin lasten kanssa. Lapsia ei pidä tehdä enempää , kun sen verran mitä pystyy tarvittaessa hoitamaan.
Tämä on tietysti pelkkää mutua, koska perustan käsityksen pelkästään tähän tekstiin, mutta minusta kuulostaa siltä, että kirjoittajaa maniouloidaan ja syyllistetään ovelasti, jotta hän ei lähtisi suhteesta. Vaimolla tuntuu olevan tunne puolen ongelmia syystä tai toisesta. Rakkauteen kuuluu kuitenkin koskettaminen yms.
Kirjoittaja ei saa suhteesta mitään, ei riitä, että on kivaa. Täytyy olla joskus myös enemmän, kun kivaa.
Toivottavasti hän on pohtinut asioita, juttu on vanha ja lähtenyt tavoittelemaan itselleen onnea.