Vuonna 2003 kirkossa vihittiin 17 247 paria. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 2023 kirkossa vihittiin 7323 paria. Se on 10 000 paria vähemmän kuin 20 vuotta sitten. Näin kertoo tänään Ylen uutinen.
Tilannetta selittää toki se, että solmittujen avioliittojen määrä on tippunut merkittävästi 20 vuodessa, mutta solmituistakin avioliitoista suurin osa solmitaan maistraatissa. Viime vuonna vain 35 prosenttia kaikista vihkimisistä vihittiin kirkossa.
Tämä kaikki kertoo parisuhdeajattelun muutoksesta. Koska eihän parisuhde ole mikään erillinen saareke, joka ei muun yhteiskunnallisen muutoksen keskellä muuttuisi ollenkaan.
Avioliitto on institutiona historiallisesti nuori. Se perustettiin palvelemaan yhteiskunnan tarpeita. Avioliitto muodosti pieniä perheyhteisöjä, joka mahdollisti työvoiman käytön. Avioliiton sisällä nainen jäi kotiin huolehtimaan perheestä ja mies vapautui ulkomaailmaan tekemään työtä ja palvelemaan yhteiskuntaa. Kosketus ja rakkaus haettiin usein suhteen ulkopuolelta. Rakastajia käytettiin huomattavasti enemmän kuin nykyään, koska nykyään on mahdollista erota ilman häpeää ja taloudellista itsemurhaa.
Siksi avioliiton suosio on vähentynyt. Se on tavallaan tarpeeton. Ihminen ei tee avioliitolla yhtään mitään. Avioliitto ei enää ole riippuvuus- tai roolisuhde. Avioliitto on romanttinen rakkaussuhde ja jos rakkaus ei toimi, niin avioliitolla ei ole mitään funktiota. Tämä selittää myös eromäärät. On älyllisesti epärehellistä verrata eromääriä entisaikan. Puhua, että ihmiset ovat jotenkin itsekkäämpiä kuin ennen. Ennen ei voinut erota. Avioliitto oli taloudellinen pakko. Sitä paitsi hyvähän se vain on, että ihminen ajattelee nykyään omaa hyvinvointiaan ja onnellisuuttaan. Itsekkyys tässä asiassa on hyve.
Sen sijaan avioliitto merkitsee rakkautta. Se on monelle symbolinen ele sitoutumisesta ja halusta elää toisen ihmisen vierellä. Sellaisena avioliitto parhaiten toimiikin. Avioliitossa on vielä joitakin vanhaan aikaan liittyviä jäänteitä, joista olisi syytä päästä eroon, jotta avioliiton suosio ei vaivu ihan pohjamutiin. Yksi niistä on elatusvelvollisuus ja toinen harkinta-aika. Nykyään on avioliittoja, joissa eletään eri osoitteissa. Molemmat huolehtivat omasta taloudestaan. Siksi on hassua, että tuossakin tilanteessa toinen on velvollinen elättämään toista niissä elämän hetkissä, kun itse ei taloudellisesti pärjää.
Avioliitto institutiona joko muuttuu tai sitten lakkaa olemasta. Jälkimmäinen käy kaikelle, mikä ei ole valmis muutokseen. Viitteitä on jo olemassa, mutta aika näyttää, että mikä on avioliiton kohtalo.
Puhtaana rakkausliittona se on edelleen toimiva ja kaunis.