Pylpyräperse.
Kyllä sen voi nyt paljastaa. Syyn miksi aloitin tämän blogin. Tiedättehän ne ihanat punaiset pallukat Facebookissa, kun on tullut tykkäys päivitykseen. Sen takia aloitin blogin pitämisen. Saadakseni tykkäyspylpyröitä. Olen pylpyräperse. Hamuan niitä kuin narkomaani huumeita.
Omalla facebook-sivullani en saanut niitä tarpeeksi. Silloinen puoliso sai. Vitutti, kun laitoin päivitykseen oikein viisaita sanoja vanhoilta filosofeilta ja väritin niitä kuvalla, jossa pidin söpöä vauvaa ja koiranpentua sylissäni, jotka olin napannut kadulta ohikulkijoilta, kissavideo pyöri taustalla ja hymiöt kruunasivat päivityksen täydelliseksi. Kaksi tykkäystä. Toinen äidiltä ja toinen yhdeltä, joka tykkää aina kaikesta. Puoliso pisti päivityksen: viiiiikonlooppppu, jeeeeeeeee. Yli viisikymmentä pylpyrää. Katkeroiduin.
Ihmettelin myös, että miten hänellä oli niin paljon kavereita Facessa. Joku vanha tarhakaverikin oli laittanut kaveripyynnön hänelle, kun oli kävellyt kaupungilla vastaan ja sanonut moi. Minä seurustelin nuoruudessani yhden sellaisen mukavan tytön kanssa seitsemän vuotta ja laitoin kaveripyynnön. Ei ole vastannut. Saatana seitsemän vuotta, eikä hyväksy kaveripyyntöä. Itse annan kaikille, siis kaveruuteni. Yksikin nigerialainen prinssi halusi kaveriksi ja pyysi heti vähän rahaa lainaksi. Kyllähän minä nyt aina prinssille.
Nyt minulla on blogi. Pylpyrää tulee joka päivä. Saan muutakin kuin säälipylpyrää. Vaikka säälipylpyrän saaminenkin on joskus ihan kivaa, kun on mieli matalalla. Mietin päivityksiä, jolla saisi maksimoitua pylpyröiden määrän. Koirapäivityksellä pääsin melkein maaliin. Pylpyrää tuli ovista ja ikkunoista. Koiraihmiset hukuttivat minut punaiseen pylpyrämereen. Osa heistä vihastui. Päivitykseni jälkeen lähti useita kymmeniä sivutykkääjiäni menemään. Olin hetken aikaa somemaailman Päivi Räsänen. Pissasin omaan pesään suututtamalla koiranomistajat lausunnollani. Koirapussaajat äänestivät jaloillaan. Virittelivät varmaan kokouksissaan suunnitelmia myrkkysyöttien laittamista rullakebabin väliin ja viskomalla tielle, jota pitkin kävelen Prismaan.
Homopäivitys sai aikaan jo aggressiivista palauttetta. Eräs kehotti tulemaan Lahteen, jossa saisin turpaan, saatanan homo. Homoksi nimittäminen ei minua haitannut, koska Jukka Takalon sanoin, jokainen on vähän homo ja turpaan saaminenkaan ei mieltäni hetkauttanut, mutta hyvän maun ja sananvapauden rajat ylitettiin pyytämällä minua Lahteen. En mene ilman turpaansaamisen riskiäkään.
Lopulta puoliso hiljeni. Ei voinut käydä lesoilemaan pylpyröillä. Joka kerta laitettuani päivityksen, laulelin läppäri sylissäni vanhaa lastenlaulua: ”pylpyrää mä metsästän, tahdon saada uuden, enkä pelkää vaimookaan.” Lapsi odotti iltapuuroaan kolmatta tuntia, kun silittelin sormenpäälläni älypuhelimeni ihanaa pintaa kuin naisen pehmeää ihoa.
Joka ilta ja aamu haluan uuden annoksen. Kuten tänään. Kaikki on teidän käsissänne ihanat pylpyränlähettäjäni. Jos siis olette anteliaalla tuulella, niin voisitteko antaa minulle vähän pylpyrää, sillä täällä odottaa kyltymätön pylpyräperse. Koiranpentukatseella kerjään pylpyrää. Ihan muutamakin pylpyrä olisi jo hyvä alku.
Lupaan antaa teksteilläni jotain takaisin.