Muutama päivä sitten kysyin blogini otsikossa, että onko seksittömyys tarpeeksi hyvä syy erota? Käytin kirjoituksessa esimerkkeinä kahden naisen omakohtaista kertomusta omista parisuhteistaan, jotka he päättivät muun muassa miehen haluttomuuden vuoksi.
Tämä herättikin heti jatkokysymyksen, että miksi mies on haluton? Annan äänen kahdelle lukijalleni, josta ensimmäisenä esille pääsee mies, joka rehellisesti kirjoitti oman syynsä haluttomuuteensa lähettämässään kommentissaan:
”Entä jos miehen kroppa ei ota naista vastaan? Ei tunne halua, kosketus ei tunnu hyvältä, ei kiihotu, ei seiso? Ja sen takana ei ole naisen fyysinen ulkonäkö, eikä mikään, mitä hän tekisi fyysisesti väärin, vaan hänen koko suhteen kestänyt tapansa dominoida, kontrolloida, ottaa viimeinen sana eikä myöntää olevansa väärässä.
Sen takia miehen kroppa sanoo ”ei”. Haluaisi haluta, haluaisi kiihottua, mutta joka ikinen kerta huomaa valtataistelun hiipivän seksin aikana mieleensä, eikä sen takia yksinkertaisesti pysty. Samaan aikaan mies tuntee massiivista vastuuta avioliittolupauksestaan, jota ei tahtoisi rikkoa, lapsistaan, joiden vakautta ei haluaisi viedä pois ja myös välittämistä kontrolloivaa vaimoaan kohtaan, jota ei haluaisi altistaa yksinäisyydelle, jota tämä pelkää.
Ja mies ei halua olla se kodinrikkoja, joka kävelee kaikkien silmissä pois, jättää ja hajottaa perheen. Eikä näiden vuoksi vain pysty lähtemään.”
Miehen lähettämää kommenttia komppaa kommentin lähettänyt nainen, joka on tehnyt toisen ratkaisun ja uskaltanut lähteä:
”Itse ajattelin myös tuolta kantilta. Elin pitkään parisuhteessa, jossa oli voimakasta kontrollointia ja painostamista. Yksin ollessani minulla oli kyllä haluja, mutta ei kumppanin ollessa paikalla. Hän tavallaan kontrolloinnilla ja nalkuttamisella kertakaikkisesti vei minulta halut täysin.
Annoin kumppanin käydä vieraissa ja huomasin samalla, että minua ei enää koko kumppani edes kiinnosta enkä rakasta häntä enää. Lopulta sitten erosin ja hänellä menee ihan hyvin nykyään.
Alkuun sain haukkuja kodinrikkojaksi ja vaikka miksi. Nyt olen hyvässä aikuisessa parisuhteessa ja minulla on hyvä olla, ei turhaa kontrollointia ja hyvää seksiä. Olen tyytyväinen, että lähdin suhteesta jossa ”en antanut”. Ei vaan kertakaikkisesti seksistä tullut mitään, kun ei ollut haluja toista kohtaan.”
Me ajattelemme usein seksittömyydestä puhuttaessa ja siitä, että oma puoliso ei enää seksuaalisesti kiinnosta, että kyse olisi puolison fyysisestä olemuksesta tai sen muutoksesta. Näinhän asia ei useinkaan ole. Saamani tarinat eivät ole poikkeuksellisia ja eivät liity pelkästään seksiin parisuhteessa.
Ihmisen tapa kontrolloida parisuhteessa toista ihmistä, tappaa kommunikoinnin, seksin, läheisyyden ja lopulta koko rakkauden. Valitettavasti tämäkään ei aina riitä lähtemään parisuhteesta pois ja sitä jatketaan parisuhteen valtasuhteiden ollessa täysin perseellään. Jatketaan, koska koetaan joko syyllisyyttä lapsia ja puolisoa kohtaan, tai sitten jatketaan siitä syystä, että pelätään aivan liian paljon muutosta ja yksinjäämistä.
Se, että ”ei anna” puolisolleen, ei läheskään aina kerro antamattoman ihmisen välinpitämättömyydestä. Kuten julkaisemani esimerkit kertovat, syyt voivat olla hyvin moninaiset. Seksi on fyysisyyden lisäksi erittäin herkkä, hauras ja henkinen toimitus, jonka voi pilata hyvin moni asia. Pienin niistä ei todellakaan ole se, että kokee puolisonsa vastustajakseen tai kokee puolisonsa edessä rajua pienuutta, riittämättömyyttä ja arvottomuutta.
Miksipä muuksi sitä ihminen itsensä tuntisikaan kuin riittämättömäksi, jos on koko ajan puolisonsa kontrolloinnin, dominoinnin ja nalkuttamisen kohteena. Se tunnetusti laskee kohteena olevan itsetuntoa ja itsearvostusta, jos tuntee tekevänsä kaiken puolisonsa edessä virheellisesti ja väärällä tavalla. Tämä kaikki heijastuu siihen, miten alkaa puolisonsa näkemään silmissään ja tämä taas heijastuu suoraan seksuaaliseen halukkuuteen ja seksiin, joka hiljalleen loppuu kuin seinään.
Tämän jälkeen sitä sitten onkin puolisonsa edessä haluton ja joutuu syyllistetyksi siitäkin asiasta. Ihminen ajautuu parisuhteessaan ahdistavaan tilanteeseen, josta poispääsynä ei aina edes ole eroaminen, koska haluaisi kaikesta huolimatta pitää perheensä kasassa. Parisuhteesta tulee se, mikä siitä hyvin monelle tulee, pelkkä arkinen tapa olla yhdessä ja näytelmä, joka ulospäin näyttää toimivalta parisuhteelta, mutta on sisältä pelkkää tapaa ja tottumusta.
Asiat eivät ole koskaan yksisilmäisiä tai yksinkertaisia. Ihmisten kykenemättömyys katsoa peiliin siinä vaiheessa, kun tekee mieli alkaa syyttämään puolisoaan, tuhoaa monia ihmissuhteita. Kuinka rakentavampaa olisikaan ensin pohtia omaa käyttäytymistään ennen kuin sysää syyn ja vastuun toisen harteille.
Esimerkkitapauksessa voisi ensin pohtia, miksi minulla on valtava tarve kontrolloida toista ihmistä ennen kuin syyttää puolisoaan haluttomuudesta. Kontrollointihan saattaa olla psykologisen selityksen mukaan kompensointia turvattomuudesta, jota on lapsuudessa kokenut. Helpompaahan on valuttaa omat haavat toisen kannettavaksi kuin alkaa itse ompelemaan niitä kiinni.
Parisuhteet ja avioliitot se lopulta tappaa jos kokee, että vika on aina jossain toisaalla.
Olen vahvasti samaa mieltä.Jos kumppani kontrolloi,dominoi,syyllistää ,omaa narsistisia piirteitä jne,se ei voi olla vaikuttamatta myös halukkuuteen.Se vaikuttaa itseasiassa koko suhteen dynamiikkaan ja kaikkeen parisuhteessa. Ja usein johtaa myös eroon.
Olipa surullista luettavaa. Parisuhteessa tulee ylä- ja alamäkiä. Suhteeseen ryhdytään yleensä rakkaudesta ja tuossa kirjoituksessa ei mitään rakkaudentuntua enää ollut, vain velvollisuuden tunnetta. Ei ole reilua kummallekkaan jäädä tuohon suhteeseen. Tulee mieleen että kumpi oikeastaan dominoi ja kontrolloi kumpaa? Onko kontrollointi toisen haukkumista, mustasukkaisuutta, turhaa arvostelemista ja rajoittamista? Jos näin on niin on sulaa hulluutta jäädä suhteeseen! Perustelut lasten hyvinvoinnilla ” ehjässä perheessä” saa jättää omaan arvoonsa sillä lapset voivat hyvin kun vanhemmat voi hyvin! Yhdessä tai erikseen. Jos taas kyse on omasta tuntemuksesta tietämättä miltä toisesta tuntuu ja miksi toinen juuri nalkuttaa jostakin asiasta, tai itsekkäästä mukavuudenhalusta, pitäisi katsoa peiliin. Haukkumista ei tietenkään kenenkään tarvitse kuunnella. Ei voi silti olettaa että toinen osapuoli hoitaa arjen askareet ja joutuu esimerkiksi sen kymmenennen kerran anelemaan toista viemään omat roskansa roskiin, astiat tiskiin ja vaatteet pyykkiin. Tai ajankäyttö harrastusten ja kavereiden kanssa, joka normaalissa suhteessa sovitaan ilman sen kummempaa draamaa. Ei niin että toinen sanoo että minä menen nyt, pärjäile ja toinen kokee jäävänsä vastuuseen yksin kotona kaikesta ilman sananvapautta. Tämä koskee niin miehiä kuin naisia! Usein valitettavasti juuri ajankäytöstä ne suuret riidat syttyy kun ei osata fiksusti sopia ja tehdä kompromisseja (koetaan että toinen hylkää ja toinen koittaa rajoittaa) Tämä koetaan usein nalkuttamisena ja soppa on valmis. Onko tuossa suhteesta lähtemisen pelko pohjimmiltaan sitä että pääsee suhteessa helpommalla kun toinen tekee asiat puolesta? Kun pitäisikin ottaa ohjat OIKEASTI omiin käsiin? Jos toista aidosti rakastaa niin nostaa asiat pöydälle ja jos toinen osapuoli on kokonaan haluton asioista keskustelemaan niin tottakai koko perheelle on parempi että on kaksi onnellista kotia kuin yksi onneton. Jos taas haluaa pitää ”kulissit kunnossa” ja elää yhdessä erikseen niin tämä pitäisi olla molempien tietoinen tahto ja päätös eikä niin että toinen vain muuttuu kylmäksi ja syyttää toista osapuolta, eikä toinen edes välttämättä tiedä mistä kenkä puristaa. Syntyy katkeruuden lumipallo. Oman haasteen suhteeseen tietysti tuo sairaudet, taloudellinen tilanne ja työelämän haasteellisuus mutta ne kuuluvat elämään ja yhdessä niistä yli päästään kun siihen yhteiseen hiileen puhaltaa. Parisuhde on yhteisen hyvinvoinnin huomioonottamista ja luottamusta. Muutoin on parempi olla ryhtymättä koko parisuhteeseen.
Meillä kyseessä pitkä suhde, joten kaikki kavereitten kanssa bilettämiset, kun lapset pieniä, on jo käyty läpi. Mies meni ja oletti, että minä aina hoidan lapset. Tein sen, koska tietenkin pakko. Mies kylmä ja käytti hyväkseen minua, koska olin uupunut, en jaksanut taistella vastaan. Ja tottakai jonkun piti lapsista huolehtia!! Kun minä sitten ilmaisin haluni lähteä (kun sitten lopulta jaksoin), sain mennä, mutta koko ajan puhelin piippasi, että missä olet…? Ja kenen kanssa..? Ja kun sanoin, että nyt lähden takaisin työelämään, vastaus oli, että haluat vain panna muita. Joten näin meillä. Kysymys on nyt vain siitä, että kun saan työpaikan (etsin sitä salassa), lähden. Näin surullisesti voi joskus elämä mennä…
Olen hyvin seksuaalinen ihminen ja ennen seksi mieheni kanssa oli ihan hyvää, ei parasta kokemaani, mutta tarpeeksi hyvää. Lasten kasvettua koin, että kotiäitivuosieni jälkeen minussa vielä olisi puhtia mennä töihin, tai jopa opiskelemaan. Hehkuin uuden alun ajatuksesta. Mieheni tuli mustasukkaiseksi ja reagoi suunnitelmiini erittäin väkivaltaisesti, henkisesti. Tilanne oli erittäin paha ja olenkin miettinyt, että fyysinen väkivalta olisi ratkaissut asian helpommin, nythän kyse oli ”vain” henkisestä väkivallasta. Jäin, koska perhe ja koska tapa ja taloudellinen tilanne. Mutta rakkaus ja seksi kuoli. En vain halua antaa hänelle enää mitään, koska tuhosi sen liekin, jonka silloin löysin. Nyt olen katkeroitunut, pidän kaiken sisälläni ja tavallaan ilkeästi ajattelen, että nyt mieheni sai, mitä halusi. Vai tätäkö hänkään halusi…? Odotan jotain tapahtuvaksi, joko minulle tai hänelle, joka katkaisisi kamelin selän ja eroaisimme. Mutta, pelottaa, mies on väkivaltainen, toivon, että hän kyllästyy ja lähtee. Jos minä sen teen, niin…..
Oikeastaan tämä kirjoitus avasi silmäni sille, mikä meilläkin osatekijänä on seksin vienyt vähiin.
Kieltämättä syitä on useita, mutta juuri tämä, ”ettei oikein tee mieli vaimon vieressä”, on itseäni askarruttanut.
Vaimo kun on ikäisekseen ihan ok. Pitkään kuitenkin mielessäni syytin vaimon vatsamakkaroita huonoon seisokkiin. Kuitenkin harrastan sooloseksiä, jossa kiihotun hyvinkin pulleitakin naisia kuvista katsoessani.
Sängyssä taas stondis lopahtaa, kun alan kosketella vaimoa, vaikka hetkeä aiemmin kaikki on ollut paraatikunnossa.
Toki ikäkin on aktiivisuutta rokottanut, paljonkin. Se on sekä hyvä, että huono. Ennen suorastaan vitutti, kun koko ajan panetti. Nykyään aika ajoin vituttaa, kun panettaa niin vähän, että asiaan ryhtyminen on enemmän riesa kuin nautinto. Sen nautinnon saa niin paljon vähemmällä yksinänsä.
Kyllä osasyy kuitenkin on vaimoni suhtautuminen minuun arjessa. Se osana vaikuttaa siihen, etten erityisesti halua seksiä hänen kanssaan
Mitä jos miettisit hetken asiaa vaimosi kannalta. Voiko vaimo olla onnellinen tuollaisessa suhteessa? Se turhautuminen ja pettymys kun mies ei enää halua ja kokee helpompana hoitaa hommat yksin. Missä vaimo hoitaa hommat? Voiko suhteessa pakottaa toisen tyytymään sooloon jos kokee että se itselle riittää? Entä jos toinen ei halua tyytyä yksinäisyyteen vaan juuri seksiin sen oman puolison kanssa. Eikö olisi reilua kertoa asiat suoraan että voi vaimo jatkaa elämäänsä sellaisen kanssa joka häntä haluaa eikä koe riesana. Pahinta mitä toiselle ihmiselle voi tehdä on pitää tätä riesana! Juuri tuommoinen käytös se katkeroittaa eikä se että puhuu. Halutonta ei voi pakottaa haluamaan mutta sillon seksittömyys, vapaa suhde tai ero pitää olla keskusteltu ja vaihtoedot tiedostettu yhdessä eikä niin että vuosia antaa molempien kuihtua. Vaimo saattaaa kuitenkin olettaa että kyseessä on ohimenevä vaihe tai terveydelliset syyt. Tällaiset on normaalia ja suhde ne yleensä kestää. Jos tarkoitus on jatkaa yksin sooloilua ja jättää vaimo hellimättä niin miksi jatkaa tuollaisessa suhteessa.