Tänään on vaikea puhua kotimaan asioista. Yhdysvaltojen vaalitulos lamautti ainakin hetkeksi. Seurasin uutisointia. Trumpin äänestivät takaisin valtaan muun muassa miehet ja keskiluokka. Toki koulutettu keskiluokka äänesti enemmän Kamala Harrisia, mutta myös koulutetun keskiluokan sisältä löytyi Trumpin äänestäjiä. Tämä vei takaisin myös kotimaan politiikkaan.
Me elämme aikoja, jolloin rasismilla, misogynialla, sateenkaarivihalla, huutamalla, valehtelemalla, rikollisuudella ja paskoilla käytöstavoilla hallitaan maailmaa ja päästään valtaan. Kehitys on kamala ja se johtaa synkkiin lopputuloksiin. Suomessa hallitaan tällä hetkellä maata monen pikku-trumpin voimin. Mitä kovempi olet sitä enemmän suosiota saat. Mitä kovemmin huudat, niin sitä enemmän sinua kuunnellaan. Humanistisille arvoille nauretaan ja niitä esittävien päälle hyökätään sanallisesti. Koittakaapa aloittaa esimerkiksi arvoliberaali blogi. En suosittele.
Ongelma löytyy muun muassa sieltä keskiluokasta. Osa heistä kannattaa avoimesti vallalla olevaa kehitystä. Osa kannattaa epäsuorasti olemalla täysin hiljaa. Hiljaisuus on hyväksymistä. Mistä hiljaisuus johtuu? Se johtuu keskiluokan omahyväisyydestä, itsekkyydestä ja pelosta että menettää edes promillen siitä saavuttamastaan aineellisesta hyvästä. Tilanteessa jossa olisi vaara joutua luopumaan yhtään mistään niin on helpompi luopua yleisistä asioista jotka eivät välillisesti koske omaa elämää. Mitäpä sitä esimerkiksi kasvavasta asunnottomuudesta johtuen mulkusta politiikasta jos itse saa istua lämpöisen viltin alla Vepsäläisen sohvalla vaahdotettua kahvia juoden ja suunnitellen ensi kesän perhematkaa Kaukoitään. Se ei kannusta laiskaa ihmistä tekemään työtä paremman maailman eteen. Se ei kannusta rikkomaan vallalla olevaa, vaan kannutaa pitämään yllä. Miettikää vaikka ilmastokriisiä. Ei se ketään tunnu kiinnostavan, että viime viikolla lähes 200 espanjalaista sai surmansa ilmastokriisin aiheuttamissa tulvissa. Se oli vain kaukaista uutiskuvaa. Ei vaikuta minuun. Minun ei tarvitse luopua mistään, koska minä. Koska minä.
Maailman muuttaminen paremmaksi vaatii epäitsekkyyttä. Se vaatii riskejä. Se vaatii omista etuuksista luopumista. Eikä ihminen luovu. Sillä jos haluaa auttaa muita, niin omat hommat kusee ja mitkään asiat eivät ole niin tärkeitä kuin omat hommat. Parempi olla hiljaa, jotta oma perse ei ole vaarassa. Voitte todentaa tämän esimerkiksi pohtimalla, että kuinka moni suomalainen eturivin artisti tai muu näkyvä ihminen ottaa kantaa tässäkin ajassa, jossa esimerkiksi kulttuurista leikataan ennätyksellisiä määriä. Aivan. Ei moni uskalla, koka pelkää menettävänsä kuulijoita tms. Oma etu. Oma perse.
Siinä vain on sellainen pieni laskuvirhe, että hiljaisuus nostaa valtaan voimia, jotka kyllä ajan kanssa johtaa siihen, että se omakin perse on tulessa.
Tänään kun kauhistelemme sitä, että narsisrinen psykopaatti on äänestetty presidentiksi niin samalla voi pohtia sitä, että kuinka paljon on itse tehnyt työtä sen eteen, että tämä ei olisi mahdollista.