Alakoulun viidennen luokan alku kylämme koulun pihassa. Jalkapallo oli otettu saman tien esille ja pelit alkaneet. Aamua varjosti tieto, että luokkaamme olisi tulossa uusia oppilaita vielä pienemmästä kylästä, koska kyseisessä kylässä ei toiminut kuin neljä ensimmäistä luokkaa. Vastustus oli suurta. Tänne tulevat tallomaan meidän koulumme pihoja. Pysyisivät siellä, missä ovat olleetkin. Vain muutama päivä tuosta ja tulokkaiden joukosta löytyi yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni.

Ehkä tuo loppukesäinen päivä on ollut merkitykseltään vielä suurempi kuin yhden ystävyyden arvoinen. Ehkä se on jopa elämänkatsomustani synnyttänyt päivä. Elämässä on hyvä pitää ovia mielummin auki kuin suljettuina. Kohdata ihminen sellaisena kuin hän kulloinkin on. Siitähän ystävyydessä on isosti kyse. Ennakkoluulottomuudesta toisen ihmisen taustalle, ajatuksille, ulkonäölle, mielipiteille ja uskomuksille.

Minulle kirjoitti nainen joka elää parisuhteessa afrikkalaistaustaisen miehen kanssa. Asuivat Pohjois-Suomessa pienellä paikkakunnalla. Aluksi heidän postilaatikkoonsa laitettiin rasistista materiaalia sisältävää postia. Pariskunnan hommattua laatikkoon lukon, koko laatikko hajotettiin. Häirintä oli viikottaista ja nainen vei asian poliisille. Viimeinen niitti oli pariskunnan asunnon ikkunaan heitetty iso esine. Se ei hajottanut ikkunaa, mutta ikkuna johon esine heitettiin oli heidän lapsensa huoneen ikkuna. Tänään perhe asuu toisessa kaupungissa.

Muutaman viimeisen vuoden aikana on ollut surullista katsoa sitä suuntausta, jossa ovet laitetaan lukkoon ja ennakkoluulot ”toisilta kyliltä” tulleita kohtaan vahvistuvat. Pahimmillaan se johtaa esimerkkinä kertomaani tapahtumaketjuun. Onneksi on toisenlaisiakin esimerkkejä. Tarinoita uskalluksesta, rohkeudesta ja rakkaudesta. Ystävyys ja rakkaus ovat onneksi niin vahvoja voimia, että ne rikkovat ympäriltään kaikki raja-aidat, pelot, esteet ja ennakkoluulot. Hyvä johtaa hyvään ja ennakkoluulottomuus elämänmittaisiin tarinoihin.

Ehkä laitan tänään kaksi viestiä. Toisessa sanon rakkaalleni jotain ylitsevuotavan kaunista ja toisessa kysyn ala-asteen viidennellä koulumme pihaan tulleelta toisen kylän pojalta, että miten olisi yhdelle viinille?

Hyvää ystävänpäivää.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *