Kysyin lukijoilta sitä, että mitä he haluavat ja kaipaavat parisuhteeltaan. Ensiksi naisten toiveet.
”Olet mitä luultavammin ainut mies, joka on tuota ”minulta” kysynyt sitten avioeroni. Se tuntui hyvältä. Kiitos! Haluan parisuhteen, jossa molemmat ovat yhtä vahvoja. En suostu enää koskaan olemaan se, joka kantaa kaiken yksin. Se, joka seisoo molempien puolesta, yksin. Se joka lisää puita kamarin takkaan, jotta siellä olisi edes joskus kipinää ja lämmintä. Ja jos en lisännyt, nukuttiin pakkasessa, kesät talvet. Aivojen rakkaus, luottamus, seksi, intohimo, yhteiset harrastukset, toisen oman alueen kunnioittaminen (kuten ne harrastukset, joihin ei halua ketään muuta). Niissä sen salaisuus.”
Naisten lähettämissä viesteissä kysymykseen, että mitä haluaa parisuhteeltaan peräänkuulutettiin miesten vastaaviin selvästi enemmän intohimoa, seksiä ja vapautta. Varsinkin seksin suhteen esitettiin hyvän parisuhteen palikoiksi rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta. Ei kaivattu peiton alla pimeässä tapahtuvaa tapaseksiä, vaan sellaista joka tuntuu vartalolla, sydämessä ja sielussa.
”Minä haluan ihmisen jolla on omia mielipiteitä ja hänen kanssaan voi niistä väitellä. Minä haluan ihmisen, jolle minä en halua nalkuttaa kuin joskus. Minä haluan seksiä. Hyvää sellaista. Sellaista, josta uskaltaa kumppanin kanssa puhua, kokeilla ja tutkia. Haluan, että joku uskaltaa sanoa minulle kun olen ärsyttävä ja pikkumainen. Jonkun joka ymmärtää, että joskus lapsi-arki on todella ärsyttävää, raskasta ja tylsää, mutta hyväksyy sen ja kestää sen. Ja sitten vähän lisää seksiä. Hauskaa seksiä. Sellaista, että voi välillä vaikka nauraa.”
”Minä haluan parisuhteelta hulluttelua, sitä että kokeilee toisesta tärkeitä juttuja vaikkei niistä aina niin tykkäisikään. Pitää joustaa ja kunnioittaa toisen rajoja sekä muistaa omansa. Hieroa toisen jalkoja ja kaataa lisää viiniä rankan päivän päätteeksi. Saada osakseen jalkahierontaa. Sitten kunnon sensuellin sessioinnin jälkeen voi selkähipsuttaa sen ihanan miehen uneen. Haluan rehellisyyttä ja että molemmat kokeilevat omia rajojaan kaikilla elämän osa-alueilla. Silloin yleensä löytää siistejä juttuja itsestään ja toisesta. Sitä että voi olla toisen silmissä heikko, mutta myös todella vahva. Sitä että on toisen silmissä tärkeä ja haluttu.”
Rohkeus mennä vähän pidemmälle. Arvostan monia saamiani vastauksia. Ei kai parisuhteen tarvitse olla mikään stabiili tila, että jollekin tasolle päästyään jähmettyy siihen. Joskus voi tehdä asioita toisin, pilke silmäkulmassa tai ilman pilkettä. Hulluttelu ja leikkimielisyys mainittiin kymmenissä vastauksissa. Sitä, että lasten mentyä nukkumaan voi syödä vaniljajäätelöä rakastettunsa huulilta ja rakastella vaikka olisi järkevää nukkua. Niin summasi hulluttelun eräs nainen.
”Olen ollut monessa parisuhteessa ja kerran naimisissa. Silti olen vasta nyt nykyisessä suhteessani ensimmäistä kertaa rakastunut ja koen oikeudekseni tulla rakastetuksi, sillä pystyn antamaan puolisolleni vastarakkautta joka on aitoa. Minä pidän itse tärkeänä parisuhteessa sitä, että toiselle voi puhua niin, että se ei tunnu kiusalliselta vaan luonnolliselta, oli kyse mistä tahansa. Yksi tärkeistä asioista on myös vaalia parisuhdetta kahden kesken. Me vietämme Mieheni kanssa niin sanottuja rakkausviikonloppuja, jolloin keskitymme vain toisiimme. Samalla myös tutustumme toisiimme aina uudestaan ja uudestaan, sillä Ihminen muuttuu ajan myötä ja siinä samassa myös haaveet ja tavoitteet hyvin usein muuttuvat. Teemme myös paljon parisuhteemme eteen, koska ymmärrämme sen, että parisuhdetta ei koskaan saa pitää itsestäänselvyytenä.”
Vapaus oli toistuva teema saamissani viesteissä. Tunne, että kotona oleva ovi on sekä lähtemistä, että tulemista varten. Mitä enemmän tietää pääsevänsä ulos, sitä enemmän haluaa tulla myös sisälle.
”Mitä haluan suhteeltani? Vapautta. Tulisin hulluksi, jos joka liikkeestä joutuisi tekemään selkoa. Ilmeisesti etäsuhteet (nykyinen ja edeltävä) tässä asiassa sopivatkin mulle oikein hyvin! Uusien asioiden kokeilua. Uudet asiat ahdistavat välillä varsinkin yksin tehdessä, mutta haluan haastaa itseäni. Kaksin tämä on helpompaa kuin yksin! Oppia olemaan autettavana ja heikko. Mulle on ollut kamalan vaikea ottaa apua vastaan, olen pienenä oppinut olemaan aina muiden saatavilla. Seksin suhteen toivoisin tietynlaista avoimuutta. Aiemmin on tullut kokeiltua enemmän uutta, mutta nykyisessä jutussa toivoisin toiselta osapuoleltakin enemmän aloitteellisuutta siihen.”
”Haluan olla vapaa parisuhteessa. Haluan että kumpikin ymmärtää, että toista ei voi omistaa. Haluan että minut nähdään juuri sellaisena kuin olen, hyveineni ja pahoineni, niin että voin koko ajan olla täysin oma itseni ja minut hyväksytään juuri sellaisena. Haluan että kaikki tunteet, positiiviset ja negatiiviset, voi näyttää pelkäämättä miten toinen reagoi. Haluan että kaikesta voidaan puhua. Ja vielä uudestaan se tärkein, eli haluan että minua rakastetaan niin että tunnen olevani vapaa. Onnekseni minulla sellainen parisuhde on. Tunnen olevani vapaa ja se saa minut rakastamaan puolisoani entistä enemmän.”
Sanat, puhuminen, tunne olevansa rakastettu ja haluttu, yhteinen suunta. Asioita, jotka eivät ole sukupuolisidonnaisia. Jokainen ihminen haluaa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Sitä tunnetta kuvailtiin monissa viesteissä, kun tunnetta ei ole. Miltä tuntuu mennä yksin nukkumaan toisen ihmisen viereen. Kun kosketus on vain kaukainen muisto menneeltä ajalta. Kuvailtiin myös sitä tunnetta, kun se kosketus on.
”Eniten parisuhteeltani odotan kosketuksia, eleitä ja ilmeitä koska ne kertovat niin paljon enemmän kuin mitkään sanat ikinä maailmassa. En ole edellisissä suhteissani pystynyt katsomaan toista silmiin seksin aikana. Nyt kun rakastelen puolisoni kanssa ja katsomme toisiamme silmiin näen hänen silmistään kaiken sen rakkauden jota tunnen häntä kohtaan. Kerran rakastelun aikana minulla valuivat onnen kyyneleet koska sain rakastella juuri minun puolisoani ja olin siitä niin onnellinen ja kiitollinen että hän saa tuntemaan minut näin.”
Ja vaikka näin ei olisikaan, niin pitää muistaa, että aina on toivoa paremmasta.
”Erosin miehestäni n.3v sitten 20 vuoden avioliiton jälkeen. Meillä oli kaikkea, rintamamiestalo, kesämökki, autoja, vene, matkoja. Kaikkea mitä rahalla saa. Mutta rakkautta ei enää ollut. Ei seksiä eikä läheisyyttä. Useamman vuoden elettiin kämppiksinä ja minut laiminlyöntiin täysin vaimona ja naisena. Ehkä aika tavallinen tarina. Uskalsin lähteä etsimään rakkautta ja läheisyyttä. Kaipaan parisuhdetta, sitä omaa ihmistä. Miestä, joka huomaa minut, silittää ja pussaa. Pitää kädestä eikä hukkaa minua väkijoukkoon. En tarvitse noita rahalla hankittuja statusjuttuja vaan sydäntä joka sykkii minulle. Olin avioliitossani yksinäisempi kuin nyt kun elän yksin. Nyt minulla on toivo, kun en ole sidottu avioliittoon. Tapailen nytkin miestä, josta voi tulla se minun ihminen.”
Rakkautta me janoamme, olemme sitten miehiä, naisia tai jotain siltä väliltä.