”Lukemani lukijoiden tarinat iseistään saivat minut kirjoittamaan lopulta omastani.
Isäni oli päihderiippuvainen. Alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttäjä.
Ensimmäiset muistot lapsuudesta ovat n 4-5 vuotiaana, kun isä lyö, hakkaa, kuristaa, pahointilee äitiä.
Isä on humalassa, suurimman osan ajasta, aina. Hän ei ole meille lapsille väkivaltainen, mutta äidille aina, koko ajan, vuosien ajan elin sellaista lapsuutta ja nuoruutta.
Yritin suojella äitiä, olla itse se vanhempi ja kontrolloija kotona. En uskaltanut lähteä kotoa kavereille, koska pelkäsin, että isä tappaa äidin.
Muistan kohtia päiväkirjastani.. ”Aamulla pitäisi herätä kouluun, mutta taas ne on kännissä” Yöt meni kuunnellessa kännitappeluja ja sekoiluja
Äiti joi siis myös.
Oli heillä selviäkin kausia.. Joskus ehkä pari puolen vuoden tai vuoden pätkää. Silloin isä panosti meihin lapsiin. Yritti asettaa rajoja, välittåvällä tavalla. Joskus jopa halasi. Käytiin kalassa ja hassuteltiin. Ne hetket on äärimmäisen tärkeitä muistoissani.
On niin ristiriitaista, että isäni oli sekä rakastava, hellä, huolehtiva ja välittävä, mutta myös niin paha, hirviömäinen ja väkivaltainen.
Väkivaltaisuuden lisäksi hän yritti itsemurhaa useita kertoja. Hän teki näitä tekoja meidän lapsien nähden ja vielä kertoi, että iskä lähtee tästä nyt tappamaan itsensä.
Kun olin 16 vuotias, juuri yläaateen päättävä nuori, isä onnistui ja tappoi siis itsensä.
Nyt 36 vuotiaana olen käynyt 2 vuotta psykoterapiaa ja selvitellyt sinä aikana isänkin vaiheita, lapsuudesta aikuisuuteen ja koko kuviota kaikkinensa. Vastauksia ja ymmärrystä on paljon tullut ja eteenpäin mennään, mutta näin itse kolmen lapsen äitinä on järkyttävää kuvitella, että he joutuisivat kokemaan saman kuin itse olen kokenut.
Onneksi heidän ei tarvitse.”
Vanhempieni suhde oli myrskyisä, he olivat niin nuoria ja täysin sopimattomia toisilleen, onneksi erosivat. Muistan, että se oli helpotus, vaikka isää oli ikävä. Isä teki paljon reissuhommia ja oli pois työn takia joskus lähemmäs vuoden, mutta aina soitti ja tavattiin, kun oli Suomessa. Ei kumpikaan ollut kypsä vanhemmaksi, tekivät kuitenkin parhaansa niillä resursseilla mitä oli.
Äiti puhui aina negatiivisesti isästä ja aina vaan siitä, mitä virheitä isä teki. Edelleenkin saan kuulla niistä, vaikka olen kohta 50 vuotta. Äiti ei ole edelleenkään päässyt yli asioista. Isä ei koskaan ole puhunut äidistä pahaa. Äidin puheet kyllä tietyllä tavalla vaikuttivat isän ja minun suhteeseen, kun olin lapsi. Aikuisena meillä on ollut lämmin suhde. Isä on mulle tärkeä, nykyään tärkeämpi, kun äiti. Isä on aina hyväsynyt minut omana itsenäni, eikä ole koskaan moittinut valintojani, toisin kun äiti tekee, edelleen.
Kun oltiin pieniä ja oltiin paljon isän, isän veljen ja serkkujen kanssa telttailemassa. Koin aina oloni turvalliseksi, kyllähän ne alkoholia ottivat, kun me nukuttiin, mutta ei koskaan niin ettei meistä olisi pystyneet huolehtimaan, tai että me oltaisiin tunnettu olomme turvattomaksi. Kyllä ne kesät isän kanssa on niitä mun lapsuuden rakkaimpia muistoja ❤️. Oli meillä toki vaikeaa, kun olin teini, se oli meille molemmille vaikeaa aikaa, mutta kyllä siitä selvittiin.
Tää mun kommentti tuli nyt väärään paikkaan, pahoittelut.
Paljon voimia tekstin kirjoittajalle. Alkoholi on paljon vähätelty asia, mikä aiheuttaa paljon kärsimystä. Mieheni menetti isänsä , tapaturma kännissä. Oma lähisukulainen ryyppää itseään hengiltä .