”Kaksi vuotta kohti kauheutta vai kauneutta?

Kauan sitten olin nuori ja vailla elämänviisautta. Kaksi vuotta olin sen miehen tuntenut, pieni lapsi sylissäni, naimisiin menossa. Kaiken piti olla niin kaunista. Olihan yksi haaveeni käymässä toteen. Prinsessahäät. Jaksoin uskoa parempaan, vaikka niiden kahden vuoden aikana mies oli saanut minut jo useasti itkemään. Toinenkin mies sai minut melkein itkemään. Hän oli aromaterapeutti, jonka käsittelyssä makasin polttareissani. Se, että hän painoi käsillään alaselkääni, sai minut pidättelemään kyyneleitä. Siinä kosketuksessa oli enemmän lämpöä ja lempeyttä kuin tulevalla aviomiehelläni oli koskaan ollut.
Muistan yrittäneeni kertoa huolistani ja toiveistani tulevalle aviomiehelleni pari viikkoa ennen häitä. Toiveeni oli vain lempeämpi kohtelu. ”En minä sinua minään prinsessana pidä”, vastasi mies. Minun käsitykselleni rakkaudesta hän nauroi ja kutsui sitä satukirjaksi. Satua oli se, että arjessa olisi läheisyyttä ja ettei minulle huudettaisi. Häissämme hän viihtyi enemmän ystäviensä kanssa kuin minun kanssani. Kauniina kesäisenä iltana kauniissa häämekossani etsin miestäni, että voisimme edes hetken tanssia. Etsin myös hänen silmistään jotain, mitä sieltä en löytänyt. Tunnetta. Silloin minä vielä kai rakastin häntä, vaikka kylmyys oli jo astunut kynnykselle. Ei minun, vaan hänen. ”Eipä tiennyt tyttö”, lauletaan laulussa. En tiedä, oliko onni vai onnettomuus, että en tiennyt, mitä tulevat vuodet vielä toisivat.
Tuo kaikki on nyt kaukana menneessä. Rinnallani on ollut kaksi vuotta toinen ihminen. Ja miten voikaan olla eroa kuin päivällä ja yöllä. Jos entinen aviomieheni ja lasteni isä oli kuin pimeys ja kylmyys, on tämä uusi mies valo ja lämpö.
Kaksi vuotta, eikä minun ole tarvinnut itkeä kuin suunnatonta rakkautta ja kaunista ikävää. Minulle on aina tarjolla lämmin syli, pitkä halaus, hymy ja katse, joka kertoo suuresta rakkaudesta. Se on kuin ihmeellistä energiaa välillämme.
Hän koskettaa minua lempeydellä, pyyteettömästi, pitää huolta. Kaiken rakkauden, mitä annan, saan takaisin. Olen luita ja ytimiäni myöten rakastettu ja yhtä perusteellisesti minä rakastan takaisin. Hän ei voisi koskaan satuttaa minua sanoillaan eikä teoillaan. Miksi edes kukaan niin tekisi rakkaimmalleen?
Häitä meidän ei tarvitse tanssia, mutta tällä viikolla me olimme tanssilattialla. Olimme siellä kauan. Enkä ole koskaan hymyillyt ja nauranut niin tauotta. Ja välillä suudellut, silitellyt ja katsonut silmiin. Tältä sen pitäisi näyttää. Tältä sen pitäisi tuntua. Ällösöpö rakkauskupla matkalla kohti kauneutta.”

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *