Otsikko on erään suljetussa lestadiolaisyhteisössä kasvaneen naisen viestistä. Hänen äitinsä antamat kaksi isointa oppia tyttärelleen oli, että homoudesta ja masturboinnista joutuu helvettiin.

Nainen alkoi häpeämään omaa seksuaalisuuttaan.

Samoista piireistä on tarinoita, joissa tyttölapsia on pakotettu nukkumaan kädet peiton päällä ja käymään suihkussa ovi auki, jotta tytöt eivät saastuta itseään. Sama sääntö ei koskenut poikia.

Kyselytutkimuksen mukaan joka kolmas nainen masturboi harvemmin kuin joka toinen kuukausi. Miehet masturboivat saman kyselyn mukaan useita kertoja viikossa.

Eikä tarinat rajoitu lapsiin ja nuoriin. Sain viestin naiselta, jonka mies pakotti hänen käymään suihkussa ovi auki, koska miehensä mukaan naisen harrastama masturbointi on sairasta. Onneksi mies jätettiin lopulta yksin.

Masturbointi on yhä monelle vaikea aihe puhua. Siitäkin huolimatta, että sen harrastaminen on ollut jyrkässä kasvussa. Samaan aikaan, kun seksin määrä vähenee parisuhteissa niin masturboinnin määrä parisuhteissa on noussut.

Jokin aika sitten 14 -vuotiaan tytön äiti kertoi mielipidekirjoituksessaan ostaneensa tyttärelleen vibraattorin. Äiti sai kommenteissa runsaasti kehuja, mutta myös syvää paheksuntaa. Samoin kävi Prismalle joka ilmoitti alkaneensa myydä naisille seksivälineitä verkkokaupassaan. Varsinkin miehet paheksuivat. Siis miehet, joille naisen avoin seksuaalisuus on uhka heidän itsetunnottomalle ja hauraalle miehuudelle.

Vaan mitäpä paheksujista. Annetaan heidän paheksua. Masturbaatio on hyvinvointiteko. Sen on todettu esimerkiksi vähentävän stressiä, tekevän hyvää sydämelle, opettamaan asioita omasta seksuaalisuudesta ja parantavan unen laatua.

Puhumattakaan sen nautinnollisista puolista.

Joten välineellä tai ilman, pitäkää itseänne hyvänä. Masturbointi ei ole häpeän asia. Sitä harrastamalla ei joudu helvettiin, vaan pääsee huipulle.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *