”Olin eräässä kuppilassa ja odotin ystävää saapuvaksi. Samaan pöytään lyöttäytyi mieshenkilö juttusille. Tilanteessa ei ollut mitään ihmeellistä sen kummemmin, mutta yhtäkkiä tämä tyyppi katsoi mun olan yli mun selän taakse, otti käsillä mun päästä kiinni ja suuteli ja lähti välittömästi menemään.

Kaikki kävi niin äkkiä, että en ehtinyt tajuta mitä tässä oikein tapahtui, kun selän takaa alkoi kuulua huutoa, käännyin ympäri ja siinä kaksi vihaista naista huutaa mulle, että kuinka kauan olette tapailleet yms, sanoin rehellisesti, että en koskaan ennen, mutta eihän ne uskoneet. Siinä ne huutaa, että et ole ainoa.

Tässä tapauksessa puoliso ystävänsä kanssa olivat päättäneet toimia etsivinä ja kulkea tyypin perässä ilmeisesti baarista baariin. Koin valtavaa myötähäpeää ja ajattelin, että miten ihminen voi alentaa itsensä niin totaalisesti, että kenenkään ihmisen takia lähtee tuollaiseen. Jokaisella pitäisi olla sen verran itsensä kunnioitusta ja arvostusta. Jos suhteessa ei ole luottoa, niin ei siinä pidä olla.

Noin vuoden päästä näin kyseistä pariskuntaa päivällä kaupungilla ja rouva oli aika pitkällä raskaana… Mietin, että onneksi olkoon vaan.”

0 kommentti

  1. Jäi tarinasta pois, että olen melko varma, että tämä yhtäkkiä suutelu oli pelkkää puolison ärsyttämistä, joka juoksee perässä. Jos tästä jotain huvittavaa haluaa hakea, niin tyyppi ei edes yrittänyt iskeä, luulen, että hän tiesi puolisonsa olevan perässä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *