Minulle kirjoitellut nainen, pappi, kertoi toimineensa virassaan hautajaisissa, jossa vainaja oli ollut yli seitsemänkymppinen mies. Leskeksi jäänyt saman ikäinen nainen kertoi tilaisuuden jälkeen kahden kesken papille, että oli tullut yli neljäkymmentä vuotta kestäneen avioliitonsa aikana useasti hakatuksi, petetyksi ja haukutuksi. Kaiken tämän rinnalla kulki sukupolvensa tapaan miehen liiallinen alkoholinkäyttö. Silti leski oli sanonut, että ei kertaakaan avioliittonsa aikana harkinnut edes eroa. Mainitsi toki, että on helpottunut miehensä poismenosta, että saa rauhassa elää yksin vielä muutaman vuoden.
Pappi kuunteli sanomamatta sanaakaan, mutta oli mielessään ajatellut, että elämä on välillä kummallista.
Olen äärimmäisen surullinen kuulemastani tarinasta. Olen surullinen siksikin, että tämä tarina ei varmasti ole ainutlaatuinen. Olen surullinen kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka syystä tai toisesta joutuvat kokemaan vastaavaa. Olemaan pelkkä kynnysmatto tai nyrkkeilysäkki koko avioliittonsa ajan ja vapauden tuo vasta puolison mahdollinen kuolema siinä vaiheessa elämää, kun omaa taivaltakaan ei ole enää liikaa jäljellä.
Väestöliiton parisuhdebarometri kertoo, että olemme melko tyytyväisiä parisuhteisiimme. Se on hyvä uutinen, sillä parisuhde on merkittävä osa ihmisen hyvinvointia. Tarkoitan sillä sitä, että jos elää huonossa ja kuluttavassa parisuhteessa, jossa ei saa yhtään mitään itselleen, niin se saattaa alkaa näkyä ihmisen muussakin käyttäytymisessä. En edes halua ajatella sellaista, että vuosikymmeniä kantaa sisällään puolison väkivaltaa ja alistamista. Jos sellainen ei johda ennenaikaiseen kuolemaan, niin ainakin syvään vihaan ja katkeruuteen koko maailmaa kohtaan, koska viha on usein helppo projisoida ulospäin kuin katsoa peiliin ja tunnistaa omat kipupisteensä.
Saan silti usein ihmisiltä viestejä, jotka kertovat ihan jostain muusta kuin onnellisesta parisuhteesta. Viestejä, joissa pelon vuoksi ei uskalleta lähteä väkivaltaisesta suhteesta. Viestejä, joissa kerrotaan, että kumppani ei ole sanonut mitään kaunista moneen vuoteen ja viesteistä, joissa kuvaillaan parisuhdetta, jossa on jäljellä enää rakastuneena annettu lupaus ja yhteinen arki.
Syyt jäädä väkivaltaiseen tai kuihtuneeseen suhteeseen ovat ehkä kymmenien vuosien aikana muuttuneet. Niin kuin pappi minulle kirjoitti, hän epäilee meitä edeltävien sukupolvien kärsivän vielä häpeästä puhumattakaan tuhoavasta uskonnollisuudesta, jonka voima kestää jopa puolison nyrkiniskut. Kun on kerran Jumalan edessä sanonut tahtovansa, niin siitä pidetään kiinni. Tämä on papilta paljon sanottu. Nykyään ihmiset eivät onneksi jaksa enää hävetä. Sukulaisille ja Jumalalle ei tarvitse todistella yhtään mitään. Syyt jäädä itselle sopimattomaan suhteeseen liittyvät ehkä enemmän arkisimpiin asioihin, kuten toimeentuloon, lapsiin tai muutoksenpelkoon.
En minä haluaisi kenenkään kokevan samaa puolisonsa hautajaisissa, kun edellä mainitsemani leskinainen on joutunut kokemaan. Helpotusta, että on vihdoin vapaa. Sen kaiken kun olisi voinut tehdä vuosikymmeniä aiemminkin. Pahinta mitä ihmiselle voi sattua on hukkaan heitetty elämä, koska toista ei enää saa. Siksi pitää toimia, vaikka se välillä sattuukin ja satuttaakin. Kukaan muu tätä elämää ei elä meidän puolesta. Se on tehtävä ihan itse. Ihmisestä ei tule vapaata vasta puolisonsa kuoleman jälkeen vaan syntyessään.
Niin kuin naisten oikeuksien uranuurtaja Minna Canth on sanonut: ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan puolikuollutta elämää.”
Minä elän tällä hetkellä puolikuolleessa parisuhteessa. Elämäni muut osa-alueet tuovat niin paljon elämääni sisältöä että vielä en ole uskaltanut lähteä. Avopuolisoni ei missään tapauksessa halua erota ja tekeekin lähes mitä vaan että tilanne pysyy edes nykyisen kaltaisena, kulissina.
Minun avopuolisoni ei ole millään erityisellä tavalla huono, me olemme vaan epäsopivia toisillemme. Valitsimme toisemme liian nopeasti ja tutustumatta tarpeeksi. Meillä on lapsi, kohta kolme vuotias poika. Poikani, työni, harrastukseni ja muut ihmissuhteeni tuovat minulle paljon iloa ja olenkin onnekas monella tavalla. Minua ei pahoinpidellä henkisesti eikä fyysisesti, ei petetä tai laiminlyödä. Päinvastoin toinen yrittää tekohengitellä suhdetta eloon kaikenlaisin keinoin, toki vain omilla valitsemillaan keinoilla. Minulla ei ole siis, monen mielestä, ”oikeaa syytä” lähteä.
Monesti mietinkin olenko oikeutettu tuntemaan tai oikeastaan olemaan tuntematta rakkautta lapseni isää kohtaan kun olen saanut niin paljon. Tulee niin kiittämätön ja syyllinen olo. Voinko saada enää enempää, jos minun ennalta määrätty kuppini onkin jo täynnä ja parempi olisi vaan niiata ja astua taakse.
Saanko haaveilla ihmisestä joka vielä nostaisi punan poskilleni muutenkin kuin kiukusta. Jostakusta joka olisi minun ihmiseni eikä vain kelpo asuinkumppani.
Tunnistan tämän syyllisyyden ja pelon kumpuavan lapsuudestani, äitini sukupolven melko uskonnollisesta ajatusmaailmasta. Kärsimyksen kestäminen on hyve, haaveilu on niitä varten kenellä on siihen varaa ja pelko siitä että väärät teot kostautuvat kyllä, pysyy mielessä kokoajan.
En uskalla lähteä jos teenkin elämäni virheen. Pilaan poikani lapsuuden tai jopa koko elämän, pilaan avopuolisoni elämän, hän katkeroituu eikä löydäkään uutta rakkautta. Ja ehkä eniten pelkään sitä että mitä jos minä itkenkin siellä vaivalla hankitun ja tuskan kautta taistellun itsenäisen ja vapaan kaksioni seinien sisällä yksinäisyyttäni ja sitä että ei tämä mennytkään niin kuin kuvittelin. Ja sen takia pilasin kaikkien elämän.
Tuntematon paratiisi on todella pelottavampi kuin tuttu helvetti.
ps. Pidän kovasti blogistasi ja rohkeudestasi tässä elämässä. Olen surullinen siitä mitä kuraa joudut kestämään sen takia.
Olen ollut samankaltaisessa tilanteessa. Elämä kantaa, usko pois. Ja jos rakkaus löytyy eron jälkeen uudelleen, aina voi palata. Niitä yksinäisiä hetkiä kaksiossa saattaa tulla, mutta voimakas tahto itsenäistyä auttaa. On parempi olla yksin yksinäinen kuin parisuhteessa yksin. On suljettava ovi vanhaan, jotta uusi voi tulla tilalle. Voimia muutokseen! Kaikki selviävät kyllä! ❤️
Näin artikkelin vasta nyt, monen vuoden jälkeen.
Ajatukseni ja tilanteeni on täysin identtinen sinun kuvauksesi kanssa.
Olisi kiva tietää miltä elämän tilanteesi tänään näyttää? Löysitkö rohkeuden ja vapauden?
Kaikkea hyvää ❤️