Nuorempi tyttäreni aloittaa viikon kuluttua koulutaipaleensa. Hän aloittaa uutena ekaluokkalaisena tuhansien muiden kanssa. Edelliset vuodet hän on ollut varhaiskasvatuksen piirissä. Siihen on kuulunut vuosittain niin sanottu vasu-keskustelu jossa vanhemmat käyvät yhdessä läpi varhaiskasvatuksen opettajan kanssa lapsen kehitystä ja suunnitelmia.

Tämän aamun Helsingin Sanomat kirjoittaa, että hallitus luopuu tuosta kaikesta. Samalla hallitus luopuu päiväkotien yhdenvertaisuussuunnitelmasta joka edesauttaa esimerkiksi muualta tulleiden perheiden sopeutumista suomalaiseen varhaiskasvatukseen ja takaa heille tasa-arvoiset asemat.

Näin päätökseen suhtautuu opetushallinto:

”OPETUSHALLITUKSEN mukaan päiväkotien yhdenvertaisuussuunnitelmista luopuminen on ristiriidassa hallitusohjelman, hallituksen rasismin vastaisen ohjelman ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa:

”Edistämisvelvoitteen poistaminen antaisi samalla vahvan viestin Suomen hallitukselta, ettei yhdenvertaisuus ole tärkeä arvo, eivätkä kaikki lapset ja huoltajat ole samanarvoisia”. ( Lähde HS)

Päätöksen takana on oikeusministeriö ja sitä johtaa äärioikeistolaisen perussuomalaisten Leena Meri. Hesari ei saa Mereltä lausuntoa asiaan liittyen. Lausunnon sitä vastoin antaa hallituksen uusi opetusministeri Anders Adlerceutz joka pitää hallituksen päätöstä rikkoa jälkeen yhtä kansainvälistä sopimusta hyvänä asiansa.

Opetusministeri on siis eri mieltä opetushallinnon kanssa joka pitää hallituksen päätöstä järjettömänä. Sitä se onkin. Se on osa perussuomalaisten rasistista agendaa jossa kaikki mikä liittyy yhdenvertaisuuteen pitää tuhota. Tälläkin kertaa vieressä taputtaa itseään liberaaliksi kutsuva RKP:n puheenjohtaja.

Tämä ei ole yllätys. Hallitus ohittaa jälkeen asiantuntijoiden lausunnot ja tekee päätöksen puhtaasti poliittisista ja ideologisista syistä. Suomessa tehdään tällä hetkellä äärioikeistolaista perussuomalaista politiikkaa ja tällä kertaa lapset ovat tämän ideologian tiellä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *