Pidän avoimesta yhteiskunnasta. Siitä että asiat eivät jää pimentoon ja siitä, että kaikesta voi ja pitää puhua.
Sitten on olemassa asia nimeltä rajat.
En tiedä, että ketä ja mitä asiaa palvelee se, että käsityskyvyn ulkopuolella oleva uutinen pienen lapsen hirvittävästä tragediasta pitää kertoa yksityiskohtaisesti. Se tuntuu mässäilyltä ja mässäily ei palvele yhtään ketään.
Eikö olisi parempi, että näin traagisissa tapauksissa vältettäisiin yksityiskohtia. Tapauksissa jossa osapuolena on lapsi. Annettaisiin edes tässä kohdassa rauha.
Meistä kukaan ei tee sillä tiedolla mitään, että kuinka järkyttävää kaikki on ollut. Riittäisi tieto että järkyttävää on ollut.
Itse en pysty avaamaan niitä uutisia. Uutisia jossa lasta on kaltoinkohdeltu. Ilmiötä pitää pitää esillä, mutta ei tavalla joka rikkoo vielä enemmän ympäriltä.
Meidän pitää aina pysyä pienen puolella. Silloinkin, kun se tuo mainosrahaa uutisista. Meidän pitää suojella silloinkin, kun se on liian myöhäistä.