Eheytyshoidot ovat yleisesti länsimaissa kiellettyjä. Suomi on ollut yksi harva poikkeus jossa eheytyshoito on ollut sallittua. Eheytyshoito on laillistettua kiduttamista. Siksi Euroopan Unioni on edennyt jo pitkälle että siitä tulee koko Euroopassa kiellettyä. Suomessa eduskunta äänesti tänään eheytyshoitojen kieltämisen puolesta. Kieltoa kannatti 125 edustajaa ja kiduttamisen säilyttämistä laillisena kannatti 49 edustajaa. Pääosin perussuomalaista ja kristillisdemokraatteja. Ja Harry Harkimo.

Iso enemmistö kannatti siis kieltämistä, mutta kidutuksen kannalla oleva perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi verekseltään että hän ei aio tehdä elettäkään siihen suuntaan, että kidutuksesta tulisi tämän hallituksen aikana kiellettyä. Hän vetoaa ajan puutteeseen ja siihen että hallituspuolueet ovat asiasta erimielisiä.

Kiduttamisen puolesta äänesti puolueensa kanssa myös perussuomalainen kansanedustaja Sheikki Laakso. Hänen mielestään homoseksuaalista saa siis vaikka väkivalloin leipoa heteroseksuaalin. Sama mies kirjoitti eilen alatyylisen kommentin jossa hän puolusti vaaleissa ehdolla olevaa onpoikaansa jolla on tuomio alaikäiseen kohdistuvasta seksuaalirikoksesta. Hänen mielestään 14 -vuotiaan kanssa seksin harrastaminen on kai sitten laillista. Hän kirjoitti näin: "Vittu tää on niin väärin. Heittäkää te se ensimmäinen kivi jolla on siihen varaa, minulla siihen ei kuitenkaan ole varaa, koska jos omaa nuoruuttani muistelen niin vain tuuri voi erottaa itseni pojasta, jos edes sekään."

Suomessa jatkuu kidutukseen perustuva eheytyshoito tästä eteenkin päin. Sellaista se sitten on kun äänestetään valtaan ihmisiä ja voimia joita siellä ei pitäisi koskaan olla.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *