”Ihmiset eivät ole nykyään valmiita tekemään parisuhteensa eteen töitä.”
”Yksikin vastoinkäyminen, niin erotaan eikä yritetä korjata sitä”.
”Ihminen on nykyään niin itsekeskeinen, että parisuhteet eivät kestä.”
”Nykyään ei kestetä arkea, vaan erotaan heti, kun ensihuuma on ohi.”
Esimerkkejä, joissa nykyihmisen kykyä olla parisuhteessa osataan arvioida ulkopuolelta loputtomiin. Tämä höystetään usein vielä löysällä puheella siitä, että ihmiset eroavat aivan liian keveillä syillä. Tämän jälkeen paikalle saapuu muutama kommentoija, joka kertoo ensin olleensa noin kahdestakymmenestä vuodesta sataan kahteenkymmeneen vuotta saman ihmisen kanssa avioliitossa ja kertoo, että eihän se aina ruusuilla tanssimista ole ollut, mutta kun on valmis tekemään töitä parisuhteensa eteen, niin kaikesta selviää. Ei poikkeamia.
Ensiksi:
Paljon onnea teille kaikille pitkistä parisuhteistanne. Ihanaa kuulla, että suhteenne on kestänyt ja teistä tuntuu hyvältä ja onnelliselta teille oikean ihmisen kanssa. Olette monin tavoin onnekkaita, että olette heti löytäneet itsellenne oikean ihmisen, jonka kanssa olla parisuhteessa ja ette ole vuosien saatossa kasvaneet eri suuntiin. Pitäkää siitä kiinni, jos kaikki on hyvin.
Toiseksi:
Voitteko lopettaa tuon ”liian helpolla eroamisen” leimakirveen heittämisen, koska se on monella tapaa vaarallinen ja haitallinen väite. Sen lisäksi väite ei pidä paikkansa, ihan jos esimerkiksi vähääkään haluaa ymmärtää sitäkin tilastoa, joka kertoo pariterapian suosion nousseen merkittävästi viime vuosien ajalta. Se on jo yksi merkki siitä, että ihmiset kyllä yrittävät kääntää niitä kiviä, joiden alta yhteinen taival saattaa vielä saada lisävuosia.
Vaarallinen väite on siksi, että jos yksikin ihminen kituu suhteessaan sen vuoksi, että pelkää eroa sen vuoksi, että ympäristö leimaa sen ”liian kevyeksi eroksi”, niin yhden ihmisen elämä menee siinä hukkaan. Kaikki kun eivät ole niin uskaliaita, että vähät välittäisivät ympärillä olevien typeristä mielipiteistä asiasta, jotka heille ei edes millään tavalla kuulu.
Olen seitsemän vuoden ajan kirjoittanut rakkausblogiani ja valehtelematta saanut satoja viestejä aiheesta, joka koskee sitä, että minulle kirjoittanut ihminen elää täysin kuolleessa suhteessa, mutta hän elää siinä, koska ei ole saanut kuitenkaan turpaansa ja puoliso ei ihan joka ilta ryyppää. Ne kun tuntuvat olevan kaksi sallittua syytä erota, väkivalta ja päihderiippuvuus. Kaikki muut syyt ovat niitä kepeitä syitä ja niistä selviää kunhan on valmis tekemään töitä suhteensa eteen.
”Miksi sinä niin hyvästä miehestä erosit, eihän hän edes juonut?”
Niin sanoi sukulaisnainen eräälle naiselle hänen ilmoitettuaan, että eroaa miehestään. Sukulaisnainen, jolla ei ollut mitään tekemistä kyseisen eroon päättyneen suhteen kanssa, mutta mielipide piti silti antaa. No, kyseinen sukulaisnainen kuului ikäpolveen, jossa edes ne mustelmat eivät ehkä olisi riittävän hyvä syy erota, niin siihen viitekehykseen nähden kaikki syyt erolle ovat liian keveitä.
Hyvin moni minulle kirjoittanut nainen on ratkaissut ongelman satunnaisilla suhteilla muihin ihmisiin tai pidemmälläkin salasuhteella, koska ihminen haluaa huomiota ja kosketuksia ja jos ihminen ei niitä saa, niin ihminen hakeutuu tilanteisiin, joissa niitä saa. Toki pieni vähemmistö myös tyytyy tilanteeseen ja suostuu elämään vuosikymmeniä koskemattomana ja ilman saatua huomiota. Sellaisen ihmisen tunnistaa jo kaukaa. Viimeistään silloin, kun hän avaa katkeroituneen ihmisen sanaisen arkkunsa ja syyllistää ihmisiä liian helposti eroamisesta.
Väärinhän se on aloittaa salasuhde tai pettää kumppaniaan. Väärin on myös viljellä yhteiskuntaan sanoillaan ilmapiiriä, jossa ihmiset muka eroavat eroamisen ilosta ja eivät ole valmiita tekemään töitä parisuhteensa eteen. Itse väitän uskaliaasti sen otoksen perusteella, minkälaisia viestejä ihmisiltä, siis 98 prosenttisesti naisilta, saan, että hyvin paljon yleisempää on elää tyhjässä kulississa kuin että erottaisiin liian kevyiden syiden vuoksi.
Olen toistanut jo tätä tuhansia kertoja, että kukaan ulkopuolinen ei pysty määrittelemään toisen puolesta, että mikä on liian kevyt syy. Toiselle puolison ryyppääminen ei ole edes tarpeeksi suuri syy. Toiselle taas riittävä syy on se, että ei enää rakasta niin kuin puolisoaan pitäisi rakastaa. Kaikkien ei tarvitse lähteä etsimään sammunutta liekkiä tuhansien eurojen pariterapiasta tai ainaisesta työntekemisestä parisuhteensa eteen. Joskus oikea valinta on vain luovuttaa ja todeta, että meistä kahdesta ei ollut tämän pidemmälle. Se ei ole epäonnistumista, vaan se on silkkaa onnistumista osata päättää parisuhde, jossa ei ole enää edellytyksiä onnellisuuteen.
Onhan niitä esimerkkejä siitä, että sammunutkin liekki on leimahtanut uudestaan, mutta sitten on myös esimerkkejä, että liekki ei värähdä edes vuosikymmenten työn tekemisen jälkeen, jossa molemmille on ollut jo pitkään selvää, että tämä ei mihinkään johda, mutta erotakaan ei voi, koska vielä ei ole sitä hyväksyttävää syytä.
Ihmiset ja parit tekevät valintansa itse ja oman mieltymyksensä ja persoonansa ja filosofiansa mukaan toimivat ja tekevät ratkaisut. Minä olen esimerkiksi sitä mieltä, että tietenkin parisuhdetta pitää vaalia ja se ei pysy paikoillaan itsestään, mutta en pidä yhtään termistä työn tekeminen, koska monessa tapauksessa parisuhde menee pelkäksi työn tekemiseksi ja se ei liene parisuhteen syvin tarkoitus, koska parisuhde on parhaimmillaan yhteinen sänky, jossa levätä ilman sitä hampaat irvessä työtä tekemistä. Sitä paitsi kaikille parisuhteen pituus ei edes ole se merkittävin parisuhteen onnistumisen kriteeri.
Tämä on syy, miksi kavahdan joka kerta, kun kuulen fraasiparin ”liian kevyesti erottu” ja ”parisuhteen eteen pitää tehdä töitä”. Ihmeen paljon moni ihminen tuntuu tietävän toisten ihmisten parisuhteista, koska pystyvät arvioimaan tuosta noin vain sen, että on erottu liian helposti ja ei olla tehty tarpeeksi töitä parisuhteen eteen. Vaikka itse kirjoitan parisuhteesta ja rakkaudesta, niin en omaa moisia näkijänlahjoja.
Sen verran voin lohduttaa heitä, jotka tuntuvat pelkäävän sitä, että ihmiset eroavat liian helposti, että harva oman mittarinsa mukaan eroaa helposti. Ei se eroaminen ole niin mukavaa, että sitä viitsisi harrastukseksi tehdä.
Pahimmillaan ”liian helposti erottu” fraasi lisää vain eronneiden häpeää ja eiköhän tässä yhteiskunnassa häpeää ole jo aivan tarpeeksi.
Kaikkein paras tapa on sulkea korvansa ulkopuolisilta. He eivät tiedä sinun asioistasi yhtään mitään, vaikka niin kuvittelevatkin.
Kuuntele itseäsi ja elä oma elämäsi. Paheksukoot muut vierellä jos muuta tekemistä eivät elämälleen keksi.
Varsin aiheellinen kirjoitus. Itse kahdesta pitkästä työllistävästä avoliitosta lähteneenä tajusin, ettei se ole se parisuhde jonka eteen töitä tehdään, vaan itsensä. Ymmärsin, että kun pitää huolen omasta tontistaan ja vieressä kulkija omastaan, riittää rakkauden vaalimiseksi hellyys ja läheisyys. Nyt, kolmannen suhteen kohdalla elämä on kevyempi ja onnellisempi kuin koskaan ennen, vaikka eteen onkin sattunut läjä vastoinkäymisiä.
Tämähän kuulosta tyypilliseltä läpsystä vaihtajalta, joka ajattelee että ihastumisen tunteita pitää aina seurata. Koulutettujen terapeuttienkin mielestä ihastumisen tunne suhteessa on enemmänkin oire siitä, että jotain pitää muuttaa, kuin että sitä PITÄÄ seurata. Jos joku on vähääkään deittailut tällä vuosikymmenellä, niin samaahan odotellaan treffeiltä ym. mallia pitää kolahtaa ja kovaa. Vaikka sillä ei ole lopulta mitään tekemistä kestävän ja hyvän suhteen kanssa. Ja ihan kuin ”työn tekeminen” parisuhteen eteen olisi jotenkin negatviivinen asia. Sehän tehdään yhteisen hyvän vuoksi. Jos molemmat sitä todella haluavat.
On aika surullista lukea tällaisia kirjoituksia, jotka eivät ole minkään koulututen ja ammattinimikkeeseen oikeutetun terapeutin tekemiä. Jos puoskarilaki tulisi voimaan näitäkin koskien, olisi ehkä ihmisillä hiukan paremmat keinot ja tiedot opetella vuorovaikutustaitojansa, jotka ovat kuitenkin ne parhaat työkalut rakentaa kestävää ja rakastavaa suhdetta. Ei se, että kirjoitellaan asioita vain omia mielipiteitä.
Puoskarilaki puuttuisi siihen, että ihmisille myydään asioita taloudellisen edun saavuttamiseksi, kuten esimerkiksi eräs hörhöhoitoja myyvä bloggari. Mitä minä tässä kirjoituksessani myyn? Tämä on ihan nimeltään HENKILÖKOHTAINEN blogi, johon kirjoitan asioita omieni ja muiden minulle lähettämien tarinoiden pohjalta. Surullista olisi jos parisuhteesta ja rakkaudestakin saisi kirjoittaa vain ammattilaiset. Minun blogiani seuraa hyvin moni terapeutti, seksuaaliterapeutti ja pariterapeutti, joilta saan hyvää palautetta. Olen tehnyt terapiayristysten kanssa yhteistyötä. Sinä voit siirtyä lukemaan ammattiblogeja, jos sellaisia kaipaat. Tämä ei ole sellainen ja ei siten sinulle. Mukavaa alkusyksyä sinua enemmän miellyttävien blogien parissa. Ennen kuin seuraavan kerran kirjoittelet jollekin puoskarilaista, niin ota ensin selvää mitä se tarkoittaa.
Kylläpä oli kaikenkaikkiaan typerä kommentti.
Tässähän joku kirjoitti omia tuntemuksia ja kenties kokemuksia. Ei omiin tuntemuksiin ja kokemuksiin tarvitse koulutusta. Minusta on todella kiva kun on tällasia blogeja ja voi lukea erilaisista parisuhteista ja eroista. Tämähän on vain kokemuksien vaihtoa jota me kaikki tarvitsemme.
Todella loistavaa tekstiä. Itse eronneena jo toistamiseen samasta miehestä voin sanoa että jos vain toinen näkee suhteen eteen vaivaa niin silloin ei kannata jatkaa. Aapeli tais osua omaan nilkkaan tää teksti. Oma mieheni ei halunnut pariterapiaan eikä mitään. Häntä ei kiinnostanut mitä tunsin tai ajattelin joten miksi olisin jäänyt.
Eiköhän tänne saa myös kommentoida vaikkei samaa mieltä ole blogin kirjoittajan tai muiden kommentoijien kanssa? En ole kyllä täällä nähnyt ainuttakaan jonkun terapeutin kommentoivan yhtään mitään (ehkä ammatin vuoksi ei edes mahdollista), enemmänkin terapeuttien omista kirjoituksista tulee huoli siitä, että vääristynyttä tietoa, ohjeita jaetaan turhan helposti, joihin voi joku oikeasti tarttua ja mennään vielä enemmän huonoon suuntaan. Koskee myös parisuhde ”vinkkejä”. Ei pelkkä blogin seuraaminen kerro yhtään mitään. Käsittääkseni jotkut bloggaajista saavat myös taloudellista hyötyä kirjoituksistaan, joten enpä tiedä mihin muuhun asiaa voisi verrata kuin puoskarilakiin? Onko tällä nyt tarkoitus kääntää huomio jostain muusta, vai tarttua vain ”puoskarilain” sisältöön?
Jos itse ”neuvot” ihmisiä, väität asioita kirjoituksissasi jne. niin varmaan kestät kritiikin toisilta jotka ovat eri mieltä? Itse luotan koulutettujen parisuhdeterapeuttien kirjoituksiin, en ”tunnetta on pakko seurata” ihmisten tekeleisiin, joista olen itse asiassa huolissanikin. Siksi myös kommentoin.
Mukavaa jatkoa vaan sinua miellyttävien kommenttien parissa. Tämä ei ilmeisesti sitä sinulle ollut.
Sinulla on täysi vapaus olla lukematta tätä blogia ja lukea koulutettujen terapeuttien kirjoituksia. Minulla täysi vapaus kirjoittaa henkilökohtaista blogia parisuhteesta ja rakkaudesta. Hienoa on tämä vapaus. Sinua vituttaa tämä blogi, joten itse siinä tilanteessa lakkaan seuraamasta sellaista blogia tai vastaavaa. Kannattaa kääntää katse sellaiseen, josta itse saa voimaa. Tsemppiä!
Minä erosin puolisostani 15 vuoden yhteiselon jälkeen.. narsismi, alkoholi ja henkinen sekä fyysinen väkivalta kuului suhteeseemme. Kerrottuani tutuille erosta , 95 prosenttia heidän kommenteista oli että jo oli aikakin, kylläpä kauan jaksoitkin, hyvä että vihdoin lähdit.Myös puolison ystävät ja osa sukulaisista olivat sitä mieltä.
Aikansa sitä jaksaa, mutta jossain vaiheessa tulee raja vastaan. Sukulainen sanoi: ”rakasta, kärsi ja unhoita”. Kaikkea ei voi unohtaa vaikka haluaisikin. Välinpitämättömyys ja epärehellisyys parisuhteessa ovat asioita joita ei voi sulattaa eikä tarvitse. Jos parisuhde ei toimi mitenkään on parempi erota vaikka alkoholismia eikä pahoinpitelyä olisikaan. Yhdessä tekeminen ja tunne-elämä ovat tosi tärkeitä.
Toinen fraasi mikä saa minulta niska karvat pystyyn on, että ”rakkaus on tahto tila” tai ” pitää päättää rakastavansa” . Rakkautta joko on, tai ei ole. Ei voi pakottaa itseään rakastamaan. Rakkaus ei ole valinta, parisuhde on valinta. Joskus se rakkaus loppuu, joskus sitä ei ole ollutkaan. Ihminen ei vain halua myöntää sitä itselleen. Eräs edesmennyt rouva katui elämänsä viimeisinä vuosina valintaansa, mies oli hyvä, mutta ei kuitenkaan sellainen, jonka olisi halunnut. Aika oli sellainen, hän otti miehen, ettei jää vanhaksi piiaksi. Elämä oli hyvä, mutta kuitenkin lopussa katui valintaansa, koska rakkaus jäi kokematta.