”En meinaa kestää junassa järjissäni, kun kuuntelen naista joka valittaa perheelleen aivan kaikesta ja kiukuttelee kaiken kansan kuullen esimerkiksi junan tyynyä läpsien. Voi luoja, ota minut pois täältä jos joskus olen noin negatiivinen ihminen.”
Näin kirjoittaa nainen junakokemuksistaan viestipalvelu X:ssä.
Parisuhde on kaunis asia heille, joille parisuhde on kaunis asia. Yksi tärkein parisuhteen kauniiksi tekevästä seikasta on rento ja iloinen ilmapiiri. Sellainen jossa ihmisen on helppo olla ja hengittää. Sellainen jossa ei tarvitse kulkea sukkasilleen ja varoa jokaista sanaansa tai tekoaan.
Seuraavana realismia. Junassa perhe. Kaksi aikuista ja kaksi lasta. Neljä henkilöä joista kolmea henkilöä ahdetaan vaikka pakolla yhden henkilön maailmaan ja muottiin ja jos he eivät solahda sinne alkaa sättiminen ja tyynyn hakkaaminen. Kyllähän se turhauttaa jos maailma ei pyörikään niin kuin sen haluaa pyörivän. Kyllähän se turhauttaa huomata, että oman persoonan lisäksi perheyhteisössä onkin kolme muuta persoonaa. Tehtävänä sen jälkeen on sammuttaa nuo persoonat.
Tuollaisessa ilmapiirissä on helvettiä elää. Mikään siinä ei ole iloista, rentoa ja kuplivaa. Yksi ihminen saa negatiivisuudellaan ja kiukuttelullaan huonon fiiliksen kolmelle muullekin. Miksi tehdä asiat ilon kautta, kun ne voi tehdä helvetin stressaantuneena.
No, me emme voi tietää kiukuttelun syytä. Oli se mikä tahansa niin sillä ei voita yhtään mitään. Joskus se on turhaumaa siitä, että joutuu yksin ohjeilemaan venettä koko ajan. Siihen ei kiukuttelu ole ratkaisu, vaan toisten yksikössä toimivien vastuuttaminen. Pitää lakata mahdollistamasta. Ottaa viinilasi käteen, nostaa jalat ylös ja sanoa, että tehkää vittu itse. Joskus se on sitä, että ei anna muiden ottaa vastuuta, koska ne kaikki muut tekevät asiat jotenkin "väärin". Siihenkään kiukuttelu ei ole ratkaisu, vaan terapia.
Vastuu on tilanteessa myös sillä perheen toisella aikuisella. Hänen pitää osata laittaa puolisonsa käytökselle rajat. Hänen pitää puuttua puolisonsa käytökseen silläkin uhalla, että puoliso vetää rajojen laitosta lapsiraivarit. Nimittäin jos käytökseen ei puutu niin se on sen käytöksen mahdollistamista ja paskasti käyttäytyvälle tulee tunne, että huonosta käytöksestä palkitaan. Ei hän siitä luovu.
Elämänsä voi elää vittuuntuneena kaikesta ja selviten joka päivästä. Itse suosin tapaa, jossa elämää ei oteta kovin vakavasti ja jossa ilolle on tilaa lähes jokaisessa tilanteessa. Minä ahdistuisin ilmapiirissä jossa koko ajan olisi jokin tilanne päällä.
