”Väkivalta oli läsnä elämässäni jo vauvana. Isäni oli alkoholisti ja juovuksissa väkivaltainen. Äitini työskenteli tarjoilijana ja yövuorojen ajaksi pyysi mummoa hoitamaan minua koska isästä ei siihen ollut. Sen sijaan isästä oli kyllä kännissä uhkailemaan mummoa.
No ero tuli ja jonkin ajan kuluttua äiti löysi uuden miehen. Asiat menivät hyvin kunnes hän jäi työttömäksi. Sitten alkoi alkoholi maistua ja lopulta riidoissa menivät huonekalut rikki kirveellä. Minä, pieni tyttö pelkäsin älyttömästi ja suunnittelin miten juoksen hakemaan apua naapurintädiltä.
Myöhemmin siirryin opiskelijaelämään ja löysin "elämäni rakkauden". Hän osoittautui todella mustasukkaiseksi. Löysin itseni tilanteesta, johon olin vannonut etten päädy. Kun hän tuli kännireissuiltaan kotiin niin minun pahoinpitelyn ja raiskauksen tavat saivat eri muotojaan. Hiuksista repiminen ja päin seinää heittely... ihan tuttua kauraa.
Lopulta itkin äidille, että haluan tästä pois ja vanhempani hakivat minut ja auttoivat pakkaamaan tavarani.
Sitten löysin lapseni isän. Joka on turvallisin tyyppi maailmassa. Jossain vaiheessa suhdetta tarkoituksella provosoin häntä, mutta hän lähinnä pyöritti silmiään. Ei missään tilanteessa ikimaailmassa löisi minua tai lasta. Tällaisia miehiä maailma tarvitsee."
