”Itse en mene tyttären kotiin kolhaamaan, siivoomaan ym. Ei ole anoppi eikä ex-anoppi koskaan näin tehneet. No mutta oma äitini, se motkotus alkaa heti kun ovesta sisään tulee.
Ei ole kengät rivissä oikein, pyykkikopassa pyykkejä, vessapaperi väärin päin, ei oo kukkia, koirankarvoja (2koiraa löytyy), joskus availi kirjeet, lukee tonkii kaiken. Ei puhe auta, ei. Joskus ulkomailta tullessa on huonekalut käännetty toisin. Mukit väärällä hyllyllä ym.
Yhdenkään tuttavani mielestä ei ole sekaista koskaan, mutta äidilleni on. Ei vaan jaksa enää näitä. Totuus on että omassa lapsuudessani isoäitini kävi viikottain meillä siivoomassa. Tätä varten en tarvitse äitiä, teen sen itse. Ei ilmeisesti kelpaa.
Parasta myrkkyä on kun kuulee heti ettei verhot sovi ei ole kontrasti. Aikanaan kun asuin yh:na iltavuorossa tullessa rivitalon takanurmikolle keskellä sitä oli kukkapenkki. Niin tietty en taas ollut ymmärtänyt, että sellainen kuuluu olla siinä! Voi voi kun on onneton lapsi ei mittään ymmärrä!!!
Ikinä en tunge omien lasten koteihin motkottamaan vaikka olisivat pahvilaatikot olohuoneen sohvina. Olkoon jos tykkää.”
Sain usein kuulla kommenttia äidiltäni, ettei hän voisi ikinä tälläistä kotia (ja etenkin takapihaa) katsella. Usein kun kävi meillä, meni katselemaan jotain huonetta tai takapihaa ja sitten alkoi arvostelu. Kun mietin lapsuuttani, ei sielläkään todellakaan ollut siistiä, siitä huomautti jopa viranomaiset.