Alkoi tehdä mieli laskiaispullia. Ihan keskellä kirkasta päivää, vaikka ei edes ole laskiainen. Isoa ja kermaista överipullaa. Sellaista, joka lihottaa ja josta jää kermaa ylähuulen päälle nuoltavaksi. Ei ehtinyt ensimmäinen mielihalu haihtua mielestä, kun jo toinen saapui perässä. Alkoi tehdä mieli valkoviiniä. Oikein sellaista hyvää ja laadukasta valkoviiniä. Vähän liian kallista omaan tulotasoon nähden. Eikä sitä minkään kuhan kanssa lasillista nautittaisi. Vaan kolme neljä lasillista sen laskiaispullan kanssa. Montako viinilasia sitä nyt syntisen kermaisen pullan kanssa tarvitseekaan. Miksi laskiaispullaa ja laadukasta valkoviiniä. Miksipä ei. Koska se tuntuu hyvältä idealta. Voin nimetä tämän päivän laskiaispullavalkoviini-perjantaiksi.
Se on vain terveellistä päästää välillä irti. Irrottaa ote kaiteesta, jossa lukee kontrolli. Kävellä raput alas ilman tukea. Antaa itselle lupa valua arjen ulkopuolelle. Mieleeni tulee muutaman viikon takaa Helsingin Sanomissa olleen Anna-Stina Nykäsen kolumnin sanat: ” Ihmisille eivät riitä pelkät poskisuudelmat, kaivataan myös kielisuudelmia ja hillitöntä imeskelyä. Ei riitä pelkkä kädestä pitäminen, kaivataan kunnon panoa. Himoa, joka riistäytyy käsistä, saa kouristelemaan, huutamaan ja nesteet roiskumaan.”
Ei elämän kai kuulu olla pikkusievää puuhastelua. Ainakaan ihan joka päivä. Enkä minä tässä peräänkuuluta vastuuttomuutta ja alkoholiongelmaa. Vaan sitä, että päästää itsensä irti edes joskus. Voihan sitä ajatella, että yhtenä päivänä antaa niitä poskisuudelmia, mutta jonain toisena päivänä painaa huulensa toisia huulia vasten niin, että ne säkenöivät vielä seuraavana päivänäkin. Ei kaiken tarvitse olla niin hillittyä. Se käy pidemmän päälle tylsäksi. Sitä voi pukea päällensä kaapin värikkäimmät vaatteet ja tulla esille. Rohkeuttahan se vaatii tässä poliittisesti korrektissa kulttuurissa, jossa ei saa käyttää enää edes sanaa vanhus, koska se loukkaa ihmisiä, jotka ovat vanhoja.
Ei asiaa, josta ei nousisi kohu. Ei virhettä, jota ei korjattaisi. Kaiken pitää olla suorassa. Taloyhtiöiden kokouksissa varmistetaan, että eihän kukaan vain ole aikeissa ostaa pihaan liian värikästä autoa. Että eikö olisi hyvä, jos kaikilla olisi tasaisen harmaat autot, niin tulisi symmetrinen rivistö. Ei se tarvitse kuin nuoren naisen lausuman kirosanan hittibiisissä, niin jo on kommenttiketjut täynnä huolta lapsista, jotka menevät piloille. Tai stand up-koomikon saama palaute, jossa paheksutaan voimasanojen käyttöä keikalla ja ihmisten pilkkaamista. Kun mukavampi olisi kuunnella esitystä, jossa kerrotaan siitä taloyhtiön kokouksesta, jossa päätetään, että kukaan ei osta pihaan liian värikästä autoa, jotta harmonia ei menisi vitulleen. Anteeksi piloille.
Olen saanut palautetta. Käytin tekstissäni sanaa kyynerpää. Ihan muutamankin ihmisen taholta sain viestin, että sana kirjoitetaan kyynärpää. Tekstiä he eivät sanallakaan kommentoineet. Palautetta tuli myös toisesta virheestä. Kirjoitin tekstin parisuhteesta, joka päätyi ennenaikaiseen kuolemaan. Käytin tehokeinona ja vertauksena erään elokuvan kohtausta, jossa nuori mies kuvaa höyhenen lentoa tuulessa käsikamerallaan. Sain jopa videokaappauksen kohtauksesta. Ei se ole höyhen, vaan muovipussi. Ei mitään muuta sanottavaa. Olen miettinyt, että onkohan elämä kovin vaikeaa, jos huomaa ja puuttuu jokaiseen virheeseen. Sitä alkaa tehdä mieli laskiaispullaa ja menee kauppaan ostamaan. Palauttaa sen, koska pullan pinnalla olevaa kermavaahtoa on selvästi enemmän pullan vasemmalla kuin oikealla puolella. Pitelee tukevasti portaissa kiinni kaiteesta, jossa lukee kontrolli. Menee kotiin, suoristaa matosta hapsut ja pyyhkii pöytäpinnan sileäksi.
Olin joulukuussa pikkujouluissa Helsingissä. Viimeinen juna lähti Tampereelle yhdeksältä. Olin aikeissa lähteä sillä. Aamulla kuuden herätys töihin. En minä siihen junaan ehtinyt. Päätin lähteä bussilla, joka lähtee yhdeltätoista. En minä siihen ehtinyt. Viimeinen bussi Tampereelle lähti yhden jälkeen. Sen sain taksilla kiinni juuri, kun se lähti valumaan asemalta kohti määränpäätä. Seuraavana päivänä kadutti. Seuraavalla viikolla olin jo ylpeä itsestäni. Olisi hyvä ilta jäänyt kesken yhdeksän junalla. Silti ehdin töihin. Sitä vain uskalsi irrottaa otteensa kaiteesta, jossa lukee kontrolli. Antaa elämälle poskisuudelman ja kädestä pitämisen sijaan kunnon kielisuudelman ja panon seinää vasten. Nelikymppisenä asuntovelkaisena. Olen vieläkin teosta helvetin ylpeä. En hemmetin ylpeä, vaan helvetin ylpeä, ellen jopa sanoisi, että vitun ylpeä.
Seitsemältä saunavuoro. Ehdin vielä käydä ostamassa syntisen kermaisen laskiaispullan ja liian kalliin valkoviinipullon. Voin illalla langeta sitten irstauden ja synnin syliin, joka johdattaa minut kuoleman jälkeen helvetin tuliin. Ehkä yksi pulla riittää, mutta jos ei riitä, niin syön sen toisenkin. Vapaata pudotusta ilman portaita tänä iltana. Pistän väärinkirjoitetut kyynerpäät pöydälle ja annan elämän imeä minusta irti kaiken sen, mitä se haluaa minusta imeä. Antaudun. Minut saa ottaa kysymättä.
Omistettu syövästä toipuvalle Marille.
Hemmetti että osasit taas kirjoittaa niin että tämä perjantai jota olen yrittänyt madella jostain syystä itsesäälissä rypien iltaa kohti…muuttuukin just nyt kermavaahdon tunkemiseksi päivällä paistettujen pullien sisään ja kuistilta korkkaan kylmän ( halvahkon) valkoviinin ja kaadan isoihin laseihin piripintaan ja tarjoan miehelleni kun tulee SaiPan pelistä!
Kiitos! You made my day !! …JA toivottavasti myös monen muun…uskon niin <3
Itse olen jäänyt koukkuun aiheeseen vapaus. Sitähän se on, vapautta, kun välillä päästää irti. Ne jotka kiinnittävät huomion virheisiin, jää vapaus kokematta. He ovat kahlittuja omiin pelkoihinsa. Hyvä kirjoitus!
Aivan mahtava teksti!! Harvoin tulee vastaan kirjoituksia, joita lukiessa muodostaa hiljaa mielessään sanan ”vau”, vielä useampaan otteeseen. Hienosti kirjoitettu ja asiat ilmaistu hauskasti, hymyilin vielä pitkään lukemisen lopetettuani.