Parisuhde on eniten ja pääosin arki-ilta. Se on uunissa olevaa makaronilaatikkoa ja lokakuista hämärää ja sateista keskiviikkoiltaa. Se on painavien kauppakassien raahaamista ja huolta rahojen riittämisestä. Se on lasten kiukuttelun kuuntelemista ja astianpesukoneen täyttämistä. Se on väsyneenä turhasta tiuskimista ja hetkellisiä riitasointuja. Se on jääkaapin oveen liimattuja keltaisia muistilappuja ja pyykkikoneen käyntiin laittamista.
Se on tavallista arkielämää.
Mitä se tarvitsee ympärilleen enemmän? Näyteltyä todellisuutta vai harhaa jostain alati kuplivasta rakkausporealtaasta, jonka poreissa on jatkuvaa intohimoa ja jotain elämää suurempaa. Jos sitä odottaa, saa varmasti joka kerta pettyä. Rakkaus tapahtuu kotona, arjessa, ei kauniiden salien kristallikruunujen alla. Rakkaus kantaa kauppakasseja ja ripustaa pyykkejä narulle kuivumaan. Rakkaus ei kanna jatkuvaa hekumaa ja kuumia suudelmia puolisonsa huulilta. Rakkaus ei ole kolmen lajin rakastelukattaus takkatulen loisteessa, vaan se on nopea hipaisu lasten katseilta piilossa.
Rakkaus on kaksi ihmistä arjen kantajina. Kaksi ihmistä sohvan kahdella nurkalla. Meidän ei tarvitse koko ajan istua sylitysten ja kuiskia korviimme kauniita rakkaussanoja. Me voimme ihan huoletta olla omissa oloissamme ja selailla puhelimillamme haluamiamme sivustoja. Me olemme yhdessä tässä arjessa. Toisessa hetkessä yksin yhdessä ja toisessa hetkessä sylityksin yhdessä. Tänään sinä saat olla väsynyt ja siellä missä olet. Jonain toisena hetkenä minä saan olla väsynyt ja siellä missä olen. Ymmärrämme, että meillä on huonot iltamme ja me puramme niitä suotta toisiimme, mutta ei se meitä tapa eikä tätä rakkautta meidän välillämme.
Te rakastatte toisianne niinä iltoina yhtä paljon kuin iltoina, jolloin olette parhaimmillamme ja istutte sylikkäin tai sisäkkäin arjen suomassa rakkaushetkessä. Hän rakastaa sinua silloinkin, kun makaat sohvalla kauhtuneissa pieruverkkareissasi ja tukka takkuisena. Sinä olet sohvalla makaava pimeä ja sateinen lokakuun ilta, mutta samalla sinä olet valo, joka pimeää ja sateista lokakuun iltaa valaisee. Siinä on kaikki, mitä hän tarvitsee. Siinä on kaikki, mitä tarvitsette.
Sitten on ne toiset hetket, kun olette pukeutuneet kuin elokuvatähdet gaalailtaan valmistumassa. Maalaatte päällenne maalauksen, joka peittää alleen arjen harmauden. Silti tiedätte, että niinäkin hetkinä sinun maalauksenne alla on se kaikkein rakastettavin asia, nimittäin te yhdessä.
Sitä me olemme, sitä rakkaus on ja sitä parisuhde on. Arkea, makaronilaatikkoa ja hämärää lokakuista iltaa. Sitä me vastaanotamme yhteisellä sohvallamme, välillä turhaan nälvien, välillä toisiimme syvästi kiinnitettyinä, toisiamme rakastaen, juuri tällaisena hetkenä, sinä pieruverkkarillasi ja minä pelkissä boksereissa, yhteisen viltin alla, kotona, siellä parisuhteen ja rakkauden syvin olemus elää.
Meillä on kaikki, emme tarvitse enempää.