”Tämä on sinun kotisi. Älä lähde minnekään, äläkä ala pakkaamaan muuttolaatikoita. Sinä asut täällä.”

Tämä teksti luki erään muistisairaan rouvan ulko-ovessa sisäpuolella. Se voisi lukea myös monen yhteisessä kodissa parisuhteessa asuvan miehen ulko-ovessa. Minulla on hieno, isäni aikoinaan tekemä vanha puinen lipasto. Se on nähnyt elämässään nyt kolmen eri parisuhteen varastotilat. Sitä ei siis toistaiseksi ole vielä tarvittu tuotavaksi sisätiloihin. Kyllähän te tiedätte. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin. Jos naisen euro on yhdeksänkymmentä senttiä työmarkkinoilla, niin miehen huonekalu on kellaritarvike kotimarkkinoilla. Eikä siinä mitään. Nainen levittäytyy yhteisessä kodissa. Ei ole paikkaa, jossa nainen ei tulisi vastaan. Ensimmäisenä aamulla, peilikaapin oven avattuani, pitää olla hyvin varuillaan, mahdollisesti jopa kypärällä varustautunut, että tuhansien kauneustuotteiden keskittymä ei hyppää kaapista syliini. Minulla on siellä kaapissa ylähyllyn oikeassa kulmassa nurkkaus, jonne kaikki tuotteeni on sullottu. Eikä siinäkään mitään. Nainen tarvitsee enemmän asioita. Sen huomaa kodin ulkopuolellakin, kuten vaatekaupassa.

Kuulutus: ” Tervetuloa tänne vaatekauppa Vaatturiin. Kolmessa ensimmäisessä kerroksessa näette runsaan valikoiman naisten vaatteita. Lasten osasto löytyy rullaportaiden alta. Miesten nurkkaus sijaitsee myymälämme kellaritiloissa. Tervetuloa vielä kerran.”  Sehän on selvää. Meillä on kotona iso muhkea vaatekaappi. Vaimo sen meille valitsi, kun yhteistä pesää rakensimme. Vaimollani on kaapistosta kolmeneljäsosaa käytössään. Minulla yksi, jossa on kuitenkin kaikki vaimoni laukut, jotka eivät mahtuneet hänen omaan kolmeenneljännekseensä.

On sanottu, että vankiloissa on niin vähän naisia, koska naisilta ei jää rikospaikoille sormenjälkiä. Se johtuu siitä, että naisilla ei ole sormenjälkiä. Kotona kaikki seinien, ikkunoiden, ovien ja huonekalujen pintaan jäänet jäljet ovat aina miesten aiheuttamia. Kyllä. Minullakin on, voitteko kuvitella, suklaaperse. Vaimoni syö paikoitellen suklaata sohvallamme. Kerran sohvan pintaan oli ilmestynyt suklaatahra, juuri sille kohdalle, jossa minä yleensä istun. Vaimoni sanoikin minulle aivan pokkana, että se on tullut siihen minun perseestäni. Otinkin heti seuraavana päivänä yhteyttä sirkukseen, että olisiko heille käyttöä miehelle, jonka perse suihkuaa suklaata.

Olen saanut ehdotuksia naispuolisilta lukijoiltani aiheista, joista he haluaisivat minun kirjoittavan. Haluan jakaa muutaman aiheeseeni liittyvän. Kirjoita siitä, että mieheni ei ole vieläkään oppinut puristamaan hammastahnatuubia oikein. Kirjoita siitä, että mieheni ei ole oppinut siivoamaan oikein. Tai siitä, että mieheni poukkoilee kaupassa laatimani kauppalistan vastaisesti tai siitä, että mieheni ei vieläkään ole oppinut astiakaappimme järjestystä, jonka minä olen laatinut jo vuosia sitten. Ja ehkä pahimmat, että sinä et voi olla mies, koska tunnut rakastavan lastasi.  Huomaattehan viesteissä samaa asenteellisuutta, mitä minä havaitsen? Mies ei ole oppinut tekemään asioita naisen haluamalla tavalla. Mies on naisen kotona majaileva oppilas ja etävanhempi.

Yhteiskunta muuttuu hitaasti. Liian hitaasti jos minulta kysytään. Vieläkin on liikaa vanhaa iljettävää asenteellisuutta, että mies hoitaa kodin ulkopuoliset asiat ja nainen kotiin liittyvät. Onhan se ymmärrettävää. Siitä on vasta vähän aikaa, kun naiset vapautettiin kodin ulkopuolelle ja miehille annettiin lupa tulla pelloita sisätiloihin. Nainen kokee vieläkin olevansa kotona se, joka tietää miten kotia kuuluu hoitaa. Ja mies haluaa määritellä naisen tavan toimia kodin ulkopuolella. Nainen kuvittelee voivansa neuvoa miestänsä kotiasioissa, miten ne tehdään oikein, koska on vain yksi tapa tehdä asioita oikein ja se on naisen tapa tehdä asiat. Se ei riitä, että mies on alkanut ottaa vastuuta kotiasioissa, vaan se pitää tehdä vielä vain yksillä ehdoilla. Ne pitää tehdä ”oikein”. On vain yksi tapa puristaa hammastahnaa. On vain yksi tapa hoitaa lasta. On vain yksi tapa siivota. On vain yksi tapa liikkua ruokakaupassa. On vain yksi tapa pitää astioita kaapissa. Ja jos nämä ei toteudu, niin mies on edelleenkin oppimaton, jota pitää kouluttaa.

Tämä asenne heijastuu myös kodin ulkopuolelle. Minä kävin lapseni ollessa pieni useita kertoja lastenneuvolassa. Lähinnä sain siellä katseita, että nainen on ottanut pehmolelunsa mukaan. Yksi kerta aiheutin sekaannusta puhumalla neuvolassa, niin olivat ihmeissään, että puhuva pehmolelu. Samaa asennetta on huomattavissa esimerkiksi remonttikaupoissa. Pari vuotta sitten kiertelimme vaimoni kanssa muutamissa. Jokaisessa minulle tultiin puhumaan. Siellä on mies ottanut avustajan mukaan välineitä valitsemaan, ajattelivat. Tai niin kuin eräs nainen kirjoitti minulle, että mies ottaa aina sen saman ylimielisen, kaikkitietävän asenteen heidän tehdessä yhdessä remonttia. Niin, sen samaisen asenteen, jota mies kokee naisen suunnalta esimerkiksi lastenhoidossa.

Yle Puheen Miesten tunti-ohjelmassa käsiteltiin aihetta, että onko miehen ainoa paikka kotona sohva. Juuri se paikka, jossa olemisesta usein myös nalkutetaan. Jokaisessa muussa kodin paikassa mies on lähinnä tiellä tai väärässä. Vähän niin kuin miehen mielestä nainen liikenteessä, aina tiellä tai väärässä. Tai onhan aina rakennettavissa oma autotalli, mutta se on kodin ulkopuolella. Miehellä saa olla oma paikkansa, kunhan se on kodin ulkopuolella. Mutta minun pitää sanoa varoituksen sana. Miehet ovat tulossa sisätiloihin. Miehet haluavat tulla sisätiloihin. Me olemme aivan yhtä hyviä hoitamaan kodin asioita kuin naisetkin. Me teemme niitä ehkä erilaisella otteella, mutta teemme kuitenkin. Haluamme tehdä. Koska pitää muistaa. Historia on vielä niin lyhyt, että saatamme olla kuin juuri häkistä vapautetut minkit. Oudossa reviirissä toimimme oudolla tavalla. Nainen saattaa autonratissa kääntyä ryhmittymättä ja mies laittaa punaisen vaatteen valkopyykkiin. Mutta annetaan toisillemme lupa opetella. Annetaan lupa tehdä tavallamme.

Tuttavani heitti kattilallisen perunoita vessanpöntöstä alas, koska hänen keitellessään niitä, hänen puolisonsa tuli motkottamaan, että mies on ottanut väärän kattilan. Mies söi sinä iltana ulkona. Olen minäkin saanut osakseni neuvoja siitä, miten astianpesukone täytetään oikein ja miten lasit kuuluu olla suorassa järjestyksessä astiakaapissa ja miten muovikassi viikataan oikein muovikasseille tarkoitettuun paikkaan. Olen tullut johtopäätökseen. Parisuhde koostuu kahdesta eri persoonasta. Se ei saa mennä niin, että toinen alkaa totella toisen pakkoneurooseista johtuvia kuppijärjestyksiä. Jos toista häiritsee väärin asetetut kupit, niin hän tehköön itse asialle jotain. Ja usein ne tavat on peritty jostain menneisyydestä ja lapsuudesta. Parisuhde, jossa roikutaan kiinni edellisessä sukupolvessa, on pian päättyvä parisuhde. Kun vain pitäisi katkaista se ikiaikainen napanuora edellisen sukupolven tapoihin ja arvoihin ja synnyttää ihan uusi ja oma. Se tarkoittaa sitä, että naisella olisi oikeus ostaa ilman ihmettelyä remonttitarvikkeita ja miehellä oikeus päättää kotona astiakaapin järjestyksen, joka on aivan yhtä hyvä kuin se naisen määrittelemä.  Kuten on sanottu, pippeli ei tee minusta parempaa remontoijaa eikä pimppi vaimostani parempaa pyykinpesijää. Kaikki on kiinni asenteesta ja siitä, että antaa sille toiselle tilaa tehdä asiat omalla tavallaan eikä vahdi siinä vierellä kuin valvontakamera, että meneeköhän kaikki nyt niin, kun olen opettanut.

Niin ja naisellakin on oikeasti sormenjäljet. Ehkä niistä ei vain olla huomauttamassa niin usein.

Ja mies on oikeutettu asumaan kotonaan.

Ehkä käyn hakemassa tänään lipastoni varastosta.

Kömmin esiin entistä näkyvämpänä.

34 kommentti

  1. Oho… mun mies ei taida ollakaan ihan perinteinen mies. Tai sitten en itse ole perinteinen nainen. Meillä se olen minä joka tekee kaiken väärin.

    1. No hitto ajattelin ihan samaa. Asun 55-vuotiaan miespuolisen Justiinan kanssa joka haukkuu ja arvostelee koko ajan asioista jotka ei hoidu kunnolla. Itsessä ei ole kertaa kaikkiaan oikeasti yhtään mitään vikaa vaan asiat johtuu aina siitä että en osaa olla ”normaali nainen” ( olen yrittänyt pyytää jotain raameja, mutta en saa mitään tarkennusta. .) Eli kyllä se paska ihmiseen pakka tuu sukupuolesta riippumatta..

    2. Hih. Meillä sama homma, et mies nalkuttaa ja hänellä on niin paljon tavaraa ja vaatetta et joudun tosissaan miettimään mihin laitan ne ku ulkovarasto ei tuu kysymykseenkään 🙂

  2. Kiitos taas loistavasta kirjoituksesta! Meillä asiat menee juuri päinvastoin: minä naisena muutin miehen asuntoon, okei toin omat huonekaluni ja miehen huonekalut siirtyivät varastoon tai myyntiin. Mutta siihen se sitten jääkin. Minä olen meistä se, joka ei välitä miten joku asia kotona tehdään tai jääkö sormenjälkiä, vaan mieheni, joka on todella pikkutarkka jopa tiskikaapin järjestyksestä, miten astiat kuuluu laittaa sinne kuivumaan. Olen kuitenkin päättänyt niin niin kuin kirjoitatkin, että antaa hänen tehdä miten haluaa, minä teen kastikkeeni juuri omalla tavallani! Olen myös yrittänyt saada mieheni ymmärtämään, että on muitakin tapoja, kuin vain hänen tapansa. Ehkä hän sen vielä joskus oppii. Ainakin vielä toivon niin.

  3. Meillä on ilmeisesti asiat suht hyvin, sillä minä olen joutunut sisustamaan kodin sen isännän perintölipaston ympärille. Ja miehen tavarat vievät suurimman osan säilytystiloistamme. Atk-harrastaja miehenä on kätevä mutta tilaa vievä. Niin ja verhojen väristä ja kuosista keskustellaan aina yhdessä. Siksi meillä on samat verhot vuosi tolkulla. Kun kerran on löydetty sellaiset jotka sopivat molempien makuun, niin niitä ei hevillä vaihdeta.

  4. Meillä tuo toimi päinvastoin. Mies määritteli mikä on oikea tapa ja tein yleensä väärin, vaikka minä ne kotityöt kuitenkin tein ja myös pienet korjaukset kotona. 🙂

  5. Jäätyäni leskeksi huomasin, ettei remontin tilaus tai muut perinteisesti miesten hommat sujuneet .Sukulainen tuumasi,että sinultahan puuttuu ”kulukuset”. Sen  jälkeen luovutin ja pyydän nykyään poikaani hoitamaan asiat.

  6. ”Se ikiaikainen napanuora edellisiin sukupolviin”… Niinpä, mutta kuinka moni edes tiedostaa toistavansa vanhempiensa malleja avioliitossaan?

  7. Työpaikoillakin in SOP. Standard operation procedure. Se kertoo miten homma tehdään resurssitehokkaasti, että tulee hyvää laatua. SOP:n on laatinut asiantuntija, joka on tutustunut tehtävään usein pitkän ajan.
    Miksi kotona on vaikea hyväksyä SOP käytäntöä? Jos töissäkin jokainen tekisi kuten itse kokee parhaaksi tehdä asian niin veikkaan laadun kärsivän ja resurssien haaskaantuvan kun seuraava työntekijä joutuu etsimään työkaluja ja hahmottamaan lähtötilannetta.
    Kotokin SOP-koulutus on tarpeen.

  8. Tee asioille jotain äläkä narise, naisia ärsyttää (no, minua ainakin) tuollaiset anteeksi-olemassaoloni-asenne-miehet, jotka marttyyrin tavoin tekemisiään korostaen yrittävät parhaansa mukaan näyttää, miten he yrittävät tehdä kaiken kuten se vaimoke käskee. Yleensä tietysti epäonnistuen ja anteeksipyydellen.

    Meillä mies jättää pytyn rinkulan ylös ja puristaa hammastahnatuubeja mistä tahtoo. Miehen tavarat ja vaatteet vievät suuremman osan kaapeista kuin minun, myös vessan peilikaapeista. Pyykkeihin en anna koskea kuin hätätilanteessa, koska mieheni mielestä vaalean harmaa on sama kuin valkoinen. Mieheni osaa kokata, hoitaa lasta, siivota, korjata, rempata ja vaikka mitä. Myös narista ja toisinaan suihkuttaa suklaata persiistään. 

    Jokaisella on oma tuttu ja turvallinen tapansa toimia, niitäpä sitten koitetaan sovitella yhteen parisuhteissa. Pakkohan se jommankumman on päättää miten ne lasit kaappiin laitetaan tai jäävät pöydälle… 

  9. Hauskaa,

    Muutin yhteisasumiseen vanhemman naisen kanssa. Ensimmäisen vuoden koin olevani kämppikseni mies: Jatkuva valitus mitä ihmellisemmistä asioista, kokoaikainen käskytys milloin minkin tekemiseen tarkoin määritellyllä tavalla. Jatkuva epäusko pystynkö/osaanko/kykenenkö tekemään. Mikään toteutus ei ollut reilun kiitoksen arvoinen. Ja minä olen rouvan siskontytär.

    Kun lopulta jäsensin  tilanteen itselleni, niin otin valtikan pois: Kysehän on vallankäytöstä. Totesin, että olen viisikymmentä vuotta osannut hommani enkä tarvitse käskyttäjää. Ajattelin monasti, että tältäkö tuntuu olla mies. On ollut todella avartava kokemus. Nyt minustakin saisi jo paljon paremman vaimon;)

  10. Meilläkin meni vähän nurinpäin, ensimmäiseen yhteiseen asuntoon kun muutettiin niin miun asunnon huonekaluista tuli mukaan sohva, vaatekaappi ja vaaterekki – jotka kaikki kolme majailevat vierashuoneessa, televisiokin kelpasi vain vierashuoneeseen 😀 makuu- ja olohuone on isännän makuun laitettu, minkä nyt kaksi tyynyä ja verhot olohuoneeseen sain omaa, vierashuoneen, eteisen ja keittiön ”sain” sitten laittaa niinkö halusin…kotityöt ja järjestys meillä menee kylläkin aikasta yksiin, kumpikin tekee niinkö ite haluaa ja milloin siltä tuntuu – ja koti on pysyny puhtaana kummankaan ärsyyntymättä toisen tekemättömyydestä, jos siunuu ei tänään huvita ja minuu huvittaa niin mie teen, sie teet sitte kun sinua huvittaa ja minuu taas ei 🙂

  11. Loistava kirjoitus, allekirjoitan miehenä tämän! Huomaa että enin osa lukijoista naisia, tunnistavat ehkä jotain tuttua joten ovat hiljaa ja nuolevat haavojaan.. Muutamilla sattuu menemään sitten päin vastoin, mukavaa avautumista 🙂

    Vaimo mulle vinkkasi tämän nauraen, fiksuna naisena tunnisti samoja asioita meidän parisuhteessa. Mukava kuulla että joku muukin kokee samoin. Mukavasti saatiin jutun aihetta, aiomme yrittää kiinnittää huomiota ja parantaa parisuhdettamme tämän asian osalta 🙂

  12. Todellakin antaisin tilaa miehen panostukselle yhteisen kodin askareissa. Mutta kun ei häntä kiinnosta. Jos mies siivoaa keittiön ruokailun jälkeen, on se yhä epäsiisti. Pöytätasoilla murusia, rasvatahroja, kattilat ja suuremmat kulhot tms. tiskialtaassa tiskaamattomina, lattialla leivänmuruja ja ruokaa, jätteet lajittelematta jne jne. Hän siis nostaa ruoat jääkaappiin, laittaa likaiset astiat pesukoneeseen ja rojahtaa sohvalle tyytyväisenä. Mutta keittiö on edelleen sotkuinen. Pitäisikö vain sitten tyytyä hyväksymään hänen standardinsa siisteydestä? Mutta onko se edes mielipidekysymys? Epäsiistissä keittiössä on hankala toimia ja ryhtyä valmistamaan seuraavaa ateriaa. Se on myös terveysriski. Miksei mies voi myöntää, että olen tässä asiassa oikeassa? Minun käsitykseni siisteydestä on käytännössä parempi. Meillä naisilla on usein vain niin paljon enemmän kokemusta asioiden hoitamisesta kotona, että ehkä kannattaisi olla avoin ehdotuksillemme siitä miten asioita kannattaisi tehdä kotona. Olen yrittänyt neuvoa hyvällä ja pahalla, mutta ei tunnu menevän perille. Enkä todellakaan ole mikään nipottaja, vaan haluan että asiat sujuvat ja kotimme on turvallinen ja viihtyisä. Olen tullut siihen tulokseen että kyse ei ole siitä että mies ei osaa tai että hänen tapansa tehdä asioita eri tavalla olisi jotenkin perusteltua. Hän vain ei välitä niin paljon, eikä viitsi.

  13. Kaikki asiat eivät ole mielipidekysymyksiä. On myös faktoja. Jos tiedot eivät riitä, saattaa helposti luulla faktaa mielipidekysymykseksi tai vanhemmilta opituksi tottumukseksi tai jopa pakkomielteeksi. Millä lailla se on naisen vika, jos hän tietää kodinhoidosta enemmän kuin mies?  Ei se kyllä miehenkään vika ole. Minun kouluaikanani ei pojille annettu opetusta kotitaloudessa, eikä äitini opastanut vaatehuollossa veljiäni, vaan minua. Mieheni asui lapsena ulkomailla ja kodin hoidosta vastasi palvelija. Mies oli pitkään sitä mieltä, että esimerkiksi pyykin lajittelu ja lakanoiden taittelu mankelointia varten (joo tiedän, ettei moni mankeloi) perustuu tapaan eikä sillä ole mitään varsinaista tarkoitusta (kuulin hänen selostavan tätä tyttärelleen). Mutta kyllä nämä kaikki tavat perustuvat faktaan, eivät uskomukseen. Sekä pyykit että astiat puhdistuvat parhaiten, kun ne lajitellaan/asetellaan koneeseen tietyllä tavalla. Ja mankeloidut lakanat on helppo avata reunasta tarttumalla, kun ne on taiteltu tietyllä tavalla. Mutta eihän tätä tiedä, ellei ole koskaan pedannut sänkyä itse.

  14. Uskoisin mainitsemistasi aiheista kirjoitusta toivoneiden perimmiltään ihmetelleen sitä, miksi miehillä on usein naisia välinpitämättömämpi (tai ”rennonpi”) asenne kotitöihin ja lastenkasvatukseen. Kun näitö asioita kuitenkin yhdessä tehdään, seuraa tästä se, että nainen joutuu jatkuvasti korjaamaan ja paikkaamaan miehen jälkiä: Jos keittiö on miehen mielestä siivottu kun astiat on koneessa, joutuu nainen pyyhkimään pöydän ja putsaamaan tähteet tiskialtaasta. Jos pyykit ripustaa tai astiat heittelee koneeseen miten sattuu, joutuu pyykkitelinettä tai astianpesukonetta tyhjentäessä näkemään enemmän vaivaa. Jos l lasten ruutuaika menee isin aina vahtivuorolla, ei äidille jää tätä tauko-optiota vaikka kuinka väsyttäisi. Minusta tämmöinen nimenomaan on vallankäyttöä ja välinpitämättömyyttä – jos naisen tapa tehdä on parempi (eli tehokkaampi, sujuvampi), miksei sitä voi vaan myöntää ja opetella?

  15. Oho… mun mies ei taida ollakaan ihan perinteinen mies. Tai sitten en itse ole perinteinen nainen. Meillä se olen minä joka tekee kaiken väärin.

    1. No hitto ajattelin ihan samaa. Asun 55-vuotiaan miespuolisen Justiinan kanssa joka haukkuu ja arvostelee koko ajan asioista jotka ei hoidu kunnolla. Itsessä ei ole kertaa kaikkiaan oikeasti yhtään mitään vikaa vaan asiat johtuu aina siitä että en osaa olla ”normaali nainen” ( olen yrittänyt pyytää jotain raameja, mutta en saa mitään tarkennusta. .) Eli kyllä se paska ihmiseen pakka tuu sukupuolesta riippumatta..

    2. Hih. Meillä sama homma, et mies nalkuttaa ja hänellä on niin paljon tavaraa ja vaatetta et joudun tosissaan miettimään mihin laitan ne ku ulkovarasto ei tuu kysymykseenkään 🙂

  16. Kiitos taas loistavasta kirjoituksesta! Meillä asiat menee juuri päinvastoin: minä naisena muutin miehen asuntoon, okei toin omat huonekaluni ja miehen huonekalut siirtyivät varastoon tai myyntiin. Mutta siihen se sitten jääkin. Minä olen meistä se, joka ei välitä miten joku asia kotona tehdään tai jääkö sormenjälkiä, vaan mieheni, joka on todella pikkutarkka jopa tiskikaapin järjestyksestä, miten astiat kuuluu laittaa sinne kuivumaan. Olen kuitenkin päättänyt niin niin kuin kirjoitatkin, että antaa hänen tehdä miten haluaa, minä teen kastikkeeni juuri omalla tavallani! Olen myös yrittänyt saada mieheni ymmärtämään, että on muitakin tapoja, kuin vain hänen tapansa. Ehkä hän sen vielä joskus oppii. Ainakin vielä toivon niin.

  17. Meillä on ilmeisesti asiat suht hyvin, sillä minä olen joutunut sisustamaan kodin sen isännän perintölipaston ympärille. Ja miehen tavarat vievät suurimman osan säilytystiloistamme. Atk-harrastaja miehenä on kätevä mutta tilaa vievä. Niin ja verhojen väristä ja kuosista keskustellaan aina yhdessä. Siksi meillä on samat verhot vuosi tolkulla. Kun kerran on löydetty sellaiset jotka sopivat molempien makuun, niin niitä ei hevillä vaihdeta.

  18. Meillä tuo toimi päinvastoin. Mies määritteli mikä on oikea tapa ja tein yleensä väärin, vaikka minä ne kotityöt kuitenkin tein ja myös pienet korjaukset kotona. 🙂

  19. Jäätyäni leskeksi huomasin, ettei remontin tilaus tai muut perinteisesti miesten hommat sujuneet .Sukulainen tuumasi,että sinultahan puuttuu ”kulukuset”. Sen  jälkeen luovutin ja pyydän nykyään poikaani hoitamaan asiat.

  20. ”Se ikiaikainen napanuora edellisiin sukupolviin”… Niinpä, mutta kuinka moni edes tiedostaa toistavansa vanhempiensa malleja avioliitossaan?

  21. Työpaikoillakin in SOP. Standard operation procedure. Se kertoo miten homma tehdään resurssitehokkaasti, että tulee hyvää laatua. SOP:n on laatinut asiantuntija, joka on tutustunut tehtävään usein pitkän ajan.
    Miksi kotona on vaikea hyväksyä SOP käytäntöä? Jos töissäkin jokainen tekisi kuten itse kokee parhaaksi tehdä asian niin veikkaan laadun kärsivän ja resurssien haaskaantuvan kun seuraava työntekijä joutuu etsimään työkaluja ja hahmottamaan lähtötilannetta.
    Kotokin SOP-koulutus on tarpeen.

  22. Tee asioille jotain äläkä narise, naisia ärsyttää (no, minua ainakin) tuollaiset anteeksi-olemassaoloni-asenne-miehet, jotka marttyyrin tavoin tekemisiään korostaen yrittävät parhaansa mukaan näyttää, miten he yrittävät tehdä kaiken kuten se vaimoke käskee. Yleensä tietysti epäonnistuen ja anteeksipyydellen.

    Meillä mies jättää pytyn rinkulan ylös ja puristaa hammastahnatuubeja mistä tahtoo. Miehen tavarat ja vaatteet vievät suuremman osan kaapeista kuin minun, myös vessan peilikaapeista. Pyykkeihin en anna koskea kuin hätätilanteessa, koska mieheni mielestä vaalean harmaa on sama kuin valkoinen. Mieheni osaa kokata, hoitaa lasta, siivota, korjata, rempata ja vaikka mitä. Myös narista ja toisinaan suihkuttaa suklaata persiistään. 

    Jokaisella on oma tuttu ja turvallinen tapansa toimia, niitäpä sitten koitetaan sovitella yhteen parisuhteissa. Pakkohan se jommankumman on päättää miten ne lasit kaappiin laitetaan tai jäävät pöydälle… 

  23. Hauskaa,

    Muutin yhteisasumiseen vanhemman naisen kanssa. Ensimmäisen vuoden koin olevani kämppikseni mies: Jatkuva valitus mitä ihmellisemmistä asioista, kokoaikainen käskytys milloin minkin tekemiseen tarkoin määritellyllä tavalla. Jatkuva epäusko pystynkö/osaanko/kykenenkö tekemään. Mikään toteutus ei ollut reilun kiitoksen arvoinen. Ja minä olen rouvan siskontytär.

    Kun lopulta jäsensin  tilanteen itselleni, niin otin valtikan pois: Kysehän on vallankäytöstä. Totesin, että olen viisikymmentä vuotta osannut hommani enkä tarvitse käskyttäjää. Ajattelin monasti, että tältäkö tuntuu olla mies. On ollut todella avartava kokemus. Nyt minustakin saisi jo paljon paremman vaimon;)

  24. Meilläkin meni vähän nurinpäin, ensimmäiseen yhteiseen asuntoon kun muutettiin niin miun asunnon huonekaluista tuli mukaan sohva, vaatekaappi ja vaaterekki – jotka kaikki kolme majailevat vierashuoneessa, televisiokin kelpasi vain vierashuoneeseen 😀 makuu- ja olohuone on isännän makuun laitettu, minkä nyt kaksi tyynyä ja verhot olohuoneeseen sain omaa, vierashuoneen, eteisen ja keittiön ”sain” sitten laittaa niinkö halusin…kotityöt ja järjestys meillä menee kylläkin aikasta yksiin, kumpikin tekee niinkö ite haluaa ja milloin siltä tuntuu – ja koti on pysyny puhtaana kummankaan ärsyyntymättä toisen tekemättömyydestä, jos siunuu ei tänään huvita ja minuu huvittaa niin mie teen, sie teet sitte kun sinua huvittaa ja minuu taas ei 🙂

  25. Loistava kirjoitus, allekirjoitan miehenä tämän! Huomaa että enin osa lukijoista naisia, tunnistavat ehkä jotain tuttua joten ovat hiljaa ja nuolevat haavojaan.. Muutamilla sattuu menemään sitten päin vastoin, mukavaa avautumista 🙂

    Vaimo mulle vinkkasi tämän nauraen, fiksuna naisena tunnisti samoja asioita meidän parisuhteessa. Mukava kuulla että joku muukin kokee samoin. Mukavasti saatiin jutun aihetta, aiomme yrittää kiinnittää huomiota ja parantaa parisuhdettamme tämän asian osalta 🙂

  26. Todellakin antaisin tilaa miehen panostukselle yhteisen kodin askareissa. Mutta kun ei häntä kiinnosta. Jos mies siivoaa keittiön ruokailun jälkeen, on se yhä epäsiisti. Pöytätasoilla murusia, rasvatahroja, kattilat ja suuremmat kulhot tms. tiskialtaassa tiskaamattomina, lattialla leivänmuruja ja ruokaa, jätteet lajittelematta jne jne. Hän siis nostaa ruoat jääkaappiin, laittaa likaiset astiat pesukoneeseen ja rojahtaa sohvalle tyytyväisenä. Mutta keittiö on edelleen sotkuinen. Pitäisikö vain sitten tyytyä hyväksymään hänen standardinsa siisteydestä? Mutta onko se edes mielipidekysymys? Epäsiistissä keittiössä on hankala toimia ja ryhtyä valmistamaan seuraavaa ateriaa. Se on myös terveysriski. Miksei mies voi myöntää, että olen tässä asiassa oikeassa? Minun käsitykseni siisteydestä on käytännössä parempi. Meillä naisilla on usein vain niin paljon enemmän kokemusta asioiden hoitamisesta kotona, että ehkä kannattaisi olla avoin ehdotuksillemme siitä miten asioita kannattaisi tehdä kotona. Olen yrittänyt neuvoa hyvällä ja pahalla, mutta ei tunnu menevän perille. Enkä todellakaan ole mikään nipottaja, vaan haluan että asiat sujuvat ja kotimme on turvallinen ja viihtyisä. Olen tullut siihen tulokseen että kyse ei ole siitä että mies ei osaa tai että hänen tapansa tehdä asioita eri tavalla olisi jotenkin perusteltua. Hän vain ei välitä niin paljon, eikä viitsi.

  27. Kaikki asiat eivät ole mielipidekysymyksiä. On myös faktoja. Jos tiedot eivät riitä, saattaa helposti luulla faktaa mielipidekysymykseksi tai vanhemmilta opituksi tottumukseksi tai jopa pakkomielteeksi. Millä lailla se on naisen vika, jos hän tietää kodinhoidosta enemmän kuin mies?  Ei se kyllä miehenkään vika ole. Minun kouluaikanani ei pojille annettu opetusta kotitaloudessa, eikä äitini opastanut vaatehuollossa veljiäni, vaan minua. Mieheni asui lapsena ulkomailla ja kodin hoidosta vastasi palvelija. Mies oli pitkään sitä mieltä, että esimerkiksi pyykin lajittelu ja lakanoiden taittelu mankelointia varten (joo tiedän, ettei moni mankeloi) perustuu tapaan eikä sillä ole mitään varsinaista tarkoitusta (kuulin hänen selostavan tätä tyttärelleen). Mutta kyllä nämä kaikki tavat perustuvat faktaan, eivät uskomukseen. Sekä pyykit että astiat puhdistuvat parhaiten, kun ne lajitellaan/asetellaan koneeseen tietyllä tavalla. Ja mankeloidut lakanat on helppo avata reunasta tarttumalla, kun ne on taiteltu tietyllä tavalla. Mutta eihän tätä tiedä, ellei ole koskaan pedannut sänkyä itse.

  28. Uskoisin mainitsemistasi aiheista kirjoitusta toivoneiden perimmiltään ihmetelleen sitä, miksi miehillä on usein naisia välinpitämättömämpi (tai ”rennonpi”) asenne kotitöihin ja lastenkasvatukseen. Kun näitö asioita kuitenkin yhdessä tehdään, seuraa tästä se, että nainen joutuu jatkuvasti korjaamaan ja paikkaamaan miehen jälkiä: Jos keittiö on miehen mielestä siivottu kun astiat on koneessa, joutuu nainen pyyhkimään pöydän ja putsaamaan tähteet tiskialtaasta. Jos pyykit ripustaa tai astiat heittelee koneeseen miten sattuu, joutuu pyykkitelinettä tai astianpesukonetta tyhjentäessä näkemään enemmän vaivaa. Jos l lasten ruutuaika menee isin aina vahtivuorolla, ei äidille jää tätä tauko-optiota vaikka kuinka väsyttäisi. Minusta tämmöinen nimenomaan on vallankäyttöä ja välinpitämättömyyttä – jos naisen tapa tehdä on parempi (eli tehokkaampi, sujuvampi), miksei sitä voi vaan myöntää ja opetella?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *