”Näin kirjoituksen ”minun parisuhteeni tarkoitus ei ollut intohimo vaan äitiys” ja palasin mielessäni hyvin vahvasti lapsuuteeni.
Jutun kirjoittaja ei ole äitini, mutta voisi melkein olla.
Lapsuuteni elin Täydellisessä Ydinperheessä. Oli isä ja äiti ja kaksi lasta. Vanhemmat jotka olivat yhdessä, onnellisessa avioliitossa. Kiiltävä koti ja uusi auto.
Todellisuudessa isä ja äiti riitelivät joka ikinen päivä, joskus riitely päätyi väkivaltaankin. Tai oikeastaan aika useinkin. Poliisit kävi ovella kun naapurit valitti metelistä.
Vanhemmat tuntui vihaavan toisiaan, äiti kertoi useita kertoja että tämä ei ole sitä mitä hän halusi parisuhteelta tai perheeltä, mutta tähän hänen on tyydyttävä. Isä uhkasi mennä ampumaan aivonsa kuusen oksalle, koska perhe-elämä oli helvettiä. Alkoholi virtasi.
Minä itkin että erotkaa saatana, nii ollaan kaikki onnellisia.
Erota ei voinut, koska mitä kaikki muut olisi ajatellut. Kun on kerran tahdottu, on tahdottava kuolemaan asti. Ja minä lapsena ihan totta pelkäsin, että joku päivä ne tappaa toisensa. Tai isä ampuu ne aivonsa.
Me lapset muutettiin kotoa pois heti kun mahdollista, mutta kumpikin meistä on käynyt terapiassa koko aikuisikänsä ja lääkkeitä menee säännöllisesti. Rikkinäinen lapsuus sai rikottua meidät, mutta meidän vanhempamme ovat edelleen yhdessä. Ovat yhdessä kuolemaan saakka. Sitä sellaista idylliä."
