Tulet töistä kotiin jossa asut puolisosi kanssa. Roskat ovat viemättä, koska ei häntä haittaa. Tiskit tiskaamatta, ei häntä haittaa. Joka paikka sekaisin, koska ei sekään häntä haittaa. Sen sijaan koko päivän kotona ollut mies sanoo ettei ole laittanut ruokaa, odottaa että minä teen sen, teenhän muulloinkin. Sanoinhan toki silloin kerran suhteen alkuaikoina tykkääväni ruuanlaitosta.

Ja voinhan siinä samalla siivotakin, koska ei se sotku häntä haittaa. Tietää minun siivoavan kuitenkin kunhan pottuunnun ensin tarpeeksi odottamaan hänen panostustaan kotitöiden saralla.

Ei keskustelua, ei läheisyyttä, ei seksiä: koska hän ei tarvitse niitä. Tämähän on hyvä näin, mitä sitä muuttamaan. Hänelle kaikki on ihan kuten pitääkin. Minä hoidan kaiken ja olen aina siinä jos hän tarvii, sehän on ITSESTÄÄNSELVÄÄ.

Kun kerran parisuhteessa on sovittu olevamme niin pysyyhän se kasassa ihan itsekseen ilman minkäänlaista panostamista tai toisen huomioon ottamista. Ilman että nähdään toinen ihminen siinä, osoitetaan hänelle edes joskus hänen olevan tärkeä ja rakas.

Kerrot toiselle suoraan mitä puuttuu, mitä muutosta toivot. Sanot suoraan ettet halua muuttua itsestäänselvyydeksi, ihmiseksi jonka voi olettaa vain pysyvän siinä ilman mitään panostamista parisuhteeseen.

Sellaista on tulla kohdelluksi itsestäänselvyytenä, vuosien ajan.

1 kommentti

  1. Entäpä tilanne jos mies on huomioinut ja keskustelun jälkeen huomioi lisää ja muuttaa toimintaansa. On enemmän läsnä, laittaa ruokaa, siivoaa ja on lasten kanssa enemmän.

    Oikeuttaako tällainen sitten miehen muutosten ivaamiseen, teennäiseksi haukkumiseen, valehteluun, pettämiseen ja vielä miehen syyttämiseen omasta pettämisestä mitä kummallisimmalla perusteilla?

    Minusta ei vaan tämä osoittaa että nainen pitää miestä itsestäänselvyytenä jota voi pettää ja tietoisesti projisoida omaa pahaa oloaan teoistaan mieheen kun ei itse kyetä kohtaamaan omia tunteita saati puhumaan niistä suoraan.

    Ja sellaisesta suhteesta pitää lähteä oman mielenterveyden vuoksi vaikka se kuinka kipeää tekisi.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *