Avioliitossa kaikki on yhteistä. Sanovat. Minä en sano. Pelkkä ajatuskin ahdistaa. Aivan kuin kahdesta ihmisestä tulisi jotenkin yksi. Usein tuleekin ja jopa niin, että se toinen lakkaa olemasta ja muuttuu siksi toiseksi. Vahvin vie ja heikompi vikisee.
Tärkeitä syitä pareille olla eroamatta ovat muun muassa yhteinen asuntolaina, yhteinen säästötili, yhteinen lapsi, yhteinen takapiha ja yhteinen omenapuu. Eikä siinä mitään jos nuo kaikki ovat toisarvoisia syitä olla suhteessa ja se ensisijainen on rakkaus ja intohimo.
Niin. Rakkaus ja intohimo. Monelle ne ovat niitä toisarvoisia syitä. Tietenkin ovat, koska varsinkin jälkimmäistä ei ole. Miten olisi jos kaikki on yhteistä. Intohimo kuolee ihmiseen jonka kanssa elää symbioosissa. Intohimo tarvitsee ympärilleen vapautta, itsenäisyyttä ja omaa persoonaa. Yksi intohimon kantava voima on salaperäisyys. Jos toisesta tietää kaiken ja mikään ei ole enää omaa niin kiinnostavuus laskee väistämättä. Rakastaja muuttuu perheenjäseksi ja kuka sitä nyt intohimoa niin tuttuun ihmiseen tuntisi.
Saa olla samaa perhettä. Saa asua samassa kodissa. Silti pitää olla se oma elämä. Pitää olla oma persoona. Pitää olla omat unelmat. Pitää olla omaa aikaa. Pitää olla omat mielipiteet. Pitää olla asioita joita ei tarvitse jakaa. Pitää olla pieni etäisyys jotta jaksaa ja haluaa olla vastaavasti ihan lähellä toista. Pitää olla erillinen. Pitää olla itsenäinen. Pitää olla ihminen ja olla olematta rooli.
Parisuhde on parhaimmillaan kuin pakohuone jonka ratkaisua ei koskaan löydä, mutta sitä haluaa etsiä. Kun eihän mikään ole koskaan valmis. Mitä sitä sen jälkeen etsisi jos löytäisi ratkaisun. Sen jälkeen kaikki olisi koko ajan samaa. Ihmisestä tulisi liian tuttu ja turvallinen. Suhteesta tulisi liian tuttu ja turvallinen. Intohimon sijalle tulisi tapa olla yhdessä. Parisuhteesta tulisi perheyritys. Kyllähän se toimisi kun olisi ne yhteiset lainat ja lapset.
Jos se riittää niin kaikki on hyvin.