Tässä tilityksessä on jotain sellaista joka kertoo vallassa olevan parisuhdeajattelun valuvirheen.
”Huomaa, että olet mies.
Riuhtasee vaan itsensä irti ja hups, kun elämä maistuu paremmalta. Ikävä kyllä se ei ihan niin mene. Repii ja riuhtoo itseään irti ja vajoaa merkityksettömään tyhjyyteen. Yrittää parhaansa olla äiti lapsilleen, selvitä henkisesti kuormittavasta työstään, koittaa raapia elämänsä raunioista jonkinlaiset palikat elämänsä uudelleen rakentamiseen ja huomaa tehneensä yhteisen elämän vuoksi valintoja, joihin ei ole tyytyväinen, joiden kanssa ei voi elää, mutta joita ei enää voi muuttaa.
Muuttuu katkeraksi, vaikka lupasi itselleen, että mitä vaan paitsi sitä. Kun ei pysty näkemään hopeareunusta kaikessa siinä paskassa, missä saa kahlata, kun ei nää valoa tunnelin päässä.
Johan muuttui elämä paremmaksi kuin tuhoon tuomitussa parisuhteessa, putosi kelvollisesti toimeentulosta ikuiseen köyhyyteen, putosi ulos omasta elämästään ja mahdollisuudet vaikuttaa asioihin vaan katosivat sosioekonomiseen syöksykierteeseen. Jes. Mahtavaa.
Saan jatkossa ihan itse päättää ne päivät, kun en syö, kolme seitsemästä. Saan ihan itse päättää ostanko s-kaupan halvinta tomaattimurskaa vai Lidlin halvinta tomaattimurskaa. En enää ikinä matkusta ulkomaille, en enää ikinä omista asuntoani, en enää ikinä aja omaa autoa ja jos nyt alan säästämään, saatan pystyä viemään lapseni ensi kesänä kerran Lintsille.
Syödään mihin rahat riittää, soijarouheesta tehtyä makaroonilaatikkoa viikosta toiseen, tapetaan perheen lemmikki, kun siitä huolehtimiseen ei ole enää rahaa. Asutaan kaupungin vuokraamassa lähiökomerossa. Mutta ihanaa, että mieheni kestovitutus viimein eron myötä lakkaa ja hänen elämänsä jatkuu ennallaan.
Vituttaa että tuli tehtyä valintoja yhteisen elämän ehdoilla, nyt siitä saa maksaa, kun yhteinen elämä 20 yhteisen vuoden jälkeen päättyi ilman selityksiä. Nyt kun ei enää ole mahdollista valita uudelleen, nyt kun ei enää voi mitään muuttaa.
Ihan vitun siistiä, kyllä niin elämä helpotti. Ei tarvi enää kuin perustella lapsille, miksi harrastuksia ei voi jatkaa, kertoa ystäville, ettei enää ole taloudellisesti mahdollista olla tekemisissä, ei tarvitse perustella kenellekään, miksi ei halua nousta sängystä, miksi leikkaa itse oman ja lastensa hiukset.
Ihan mahtavaa. Kyllä tää kaikki vapaus oli hei sen arvosta, että repi itsensä irti parisuhteesta, johon ei ollut tyytyväinen. Paljon parempi on tää vaihtoehto, missä ei ole enää mitään elämää, eikä mitään mahdollisuuksia tehdä elämästään yhtään mitään.”
Tarina ei kerro mitään, joten joutuu arvailemaan. Isäkö ei osallistu lasten elatukseen?? Millä teillä ennen oli varaa maksaa harrastukset?
Tarina jättää niin paljon aukkoja. Minä olen vuokrakolmiossa asuva lasten yh. Tiedän siis kyllä köyhyydestä jotain. Rahaa ei ylimääräisiä hirveästi ole minullakaan, ei matkustella täälläkään. Olen terveyteni menettänyt työtön. Henkisenä tukena on ihana rakas mies, jonka kanssa en asu samassa osoitteessa, koska ei mahduta, eikä ole rahaa isompaan yhteiseen asuntoon.
Me kuitenkin pärjätään ja ollaan pärjätty eron jälkeen lasten isästä .
Ymmärrän kyllä tuon tunteen, kun rahat ei riitä, mutta se ei voi johtua muusta, kun veloista, että tilanne on tuo. Mutta tuo katkeruus on jotenkin niin suurta, että mietin mitä olisi lapsena kasvaa äidin kanssa ja jonka sydän on noin täynnä sitä katkeruutta. Ne velat on itse aiheutettuja, joita nyt maksetaan. Joko se jokainen erä on aina lähempänä loppua. Lapset ovat onnellisia kyllä, vaikka ei ole aina rahaa tehdä jotain kivaa, mutta tuossa katkeruuden ilmapiirissä ei kyllä kasva onnellisuus. Kovia sanoja, tiedän, mutta jonkun on saatava sut ymmärtämään, et sinä ole ainoa joka siinä tilanteessa elää. Luulet varmaan pystyväsi peittämään tuon lapsilta, et pysty. Tilitys on sinä , sinä ,sinä. Surullista, et ole ainoa joka on kokenut menetyksen. Lapset ovat menettämässä myös äidin katkeruudelle.
Kyllä, jokaisen onni on omassa kädessä, eikä se riipu rahasta tai taloudellisesta asemasta. Suomessa on paljon heikommassakin asemassa olevia ihmisiä. Nyt lopeta se itsesäälissä rypeminen, ala elää, hae apua.
Vielä kun ihmiset muistais et sun paska arki on sun lapsiesi lapsuus. Katkera voi olla, mutta sitä ei saa näyttää ja mieluummin miettisi miten siitä pääsisi eroon. Mahtaa olla äärimmäisen kuluttavaa kun on koko ajan katkera kaikesta. Itsekin kolmen lapsen yh ja huonoilla tukiverkoilla opiskelijana joten tiedän minäkin mitä köyhyys on.
Miten voi ihminen upota parisuhteeseen noin kuin sinä ja unohtaa että on oma itsensä ja erillinen ihminen jolla on oma elämä. Aika heikosti olet sitä omaasi suunnitellut ja jos et aiemmin niin suunnittele nyt. Yhä tunnut olevan elossa ja myös lapsesi joiden ainoa ja ainutkertainen lapsuus tämä on. Joka päivä voi aloittaa uudellen ja tehdä elämästään omannäköisensä. Jos tuolla asenteella teet kun mitä kirjoitit, eihän se mitään elämää ole – eikä ollenkaan kerro miehesi valinnoista vaan sinun. Valitse mennä eteenpäin ja käyttää kaikki tarmosi ja lahjasi lastesi ja oman elämäsi parantamiseen. Vain taivas on kattona ja kaikki maailman mahdollisuudet käytettävissä kun vain tajuat. Älä jätä tuollaista paska-asennetta perinnöksi. Näytä kaikille ja erityisesti lapsillesi miten voi selviytyä. Jos sata kertaa lyödään maahan ja satayksi kertaa nousee, silloin on voittaja!
Mä menetin 28 vuoden suhteen jälkeen aineellisesti kaiken, mutta sain vapauden.
Mun ei enää tarvi venyttää penniä Suomessa, kun mulla ei ole siellä mitään omaisuutta riesana. Mä saatoin muuttaa maahan, missä alle 1000€ kk tuloilla elää mukavasti. Joo, ihan paskaa työtä teen, mutta sitä paskaa puhelinmyyjän työtä on tarjolla ympäri maailman. Töitä pitää tehdä, mutta saa elää mukavaa elämää siellä missä haluaa eikä tarvitse olla katkera.
Pää pois perseestä ja nauttimaan vapaudesta! Ja kyllä, mulla on tässä kuviossa myös lapsi ja elän elämäni parasta aikaa. Itseasiassa mä elän sitä ”sitten eläkkeellä”- unelmaa, mitä oli se 28 vuotta rakennettu sillä erolla, että ei tarvinnut odottaa sitä eläkettä. Liian kauan roikuin siinä suhteessa juurikin siksi, että en uskonut voivani saavuttaa tätä yksin. Minulla kun ei ole koulutusta ja olen koko elämäni työskennellyt sen ex-miehen yrityksessä niin tosiaan luulin tarvitsevani sitä miestä johonkin.