”Halusin kommentoida tuota kirjoitusta mustasukkaisuudesta.. olen miettinyt joskus itsekin kirjoittavani vastaavaa.
Itse olen mustasukkainen. Se on ihan helvetin kuristava tunne, joka ajoittain tulee.
Tästä ei voi julkisesti puhua, tuntuu että mustasukkaisuus on pahinta mitä voi olla ja mustasukkaiset ihmiset narsistisia petoja.
On ehkä vaikeaa ymmärtää jos ei itse kärsi mustasukkaisuudesta, että se kalvaa sisältä myös sitä mustasukkaista. Pelottava tunne hylkäämisestä, että menettää rakkaan. Että joku toinen on parempi.
Itse tunnistan tämän ja voi luoja kuinka haluaisin olla toisenlainen!
Kaikki mustasukkaisuus perustuu oman kokemukseni pohjalta itseluottamuksen puutteeseen tai hylätyksi tulemiseen.
Haluaisin kommentoida vain ettei kaikki mustasukkaiset ihmiset ole pahoja. Toiminta joihin mustasukkaisuus ajaa, on pahaa. Asenne mustasukkaisuutta kohtaa ei varmasti auta asiasta kärsivää tulemaan esiin ongelman kanssa.
p.s olen terapiassa.”
Pitäisi kuitenkin ymmärtää, että mustasukkaisuus on henkistä väkivaltaa puolisoa kohtaan. Silloin, jos toinen kärsii tästä sinun mustasukkaisuudesta hänestä, niin sitä se on henkistä väkivaltaa. Voit itsellesi perustella tai puolustella asiaa miten päin vaan, niin se on totuus. Tiettyyn rajaan asti voi ymmärtää, mutta ei siitä pidä joutua jatkuvasti kärsimään. Asia pitää käsitellä mahdollisimman hyvin, ennen parisuhteeseen lähtemistä.
Jos joku sanoo, että on lapsena esimerkiksi joutunut hyljätyksi ja parisuhteessa jatketaan samaa rataa puolisoa kohtaan, niin onko se hyväksyttyä ja voi selittää, että näin olen lapsuudesta oppinut. Ei , ei se ole.
Silloin, kun lähdetään oikeuttamaan omaa käytöstä, ja selittelemään ei olla vielä sillä tiellä, että katsotaan taas jälleen kerran sinne peiliin ja otetaan vastuu omasta käyttäytymisestä, on myönnettävä itselleen, että oli syy mikä hyvänsä, se on väärin toista kohtaan ja sen pitäisi loppua. Avun pystyy ottamaan kunnolla vastaan vasta, kun ollaan valmiita ottamaan vastuu omasta toiminnastaan.