Toiset lähtevät juhlimaan hääpäiväänsä hienoon ravintolaan, toiset lähtevät Balille, mutta me lähdemme huomenna Turkuun. Meillä oli tällä viikolla hääpäivä. Kolme vuotta olemme jo sinnitelleet avioliiton kummallisessa maailmassa. Tasan saman ajan olen kirjoittanut blogiani. Avioliittoni ja blogini ovat siis saman ikäisiä. Pimeinä yön unettomina tunteina saatan mietiskellä, että mitä helvettiä sitä on tullut tehtyä. Blogin kirjoittamisen vielä ymmärtää, mutta että toisen kerran aviossa. Sehän on vähän sama kuin istuisi kuuman kiukaan päälle ensimmäisen kerran ja huomaisi, että persehän siinä palaa. Sitten vähän aikaa parantelisi palanutta persettään ja huomaisi taas kohta istuvansa kuuman kiukaan päällä.
Ihminen on sellainen. Kuinka moni meistä onkaan sanonut kuoleman krapulassa, että ei koskaan enää juo alkoholia ja parin viikon päästä on taas viinipullo kädessä ja rairai. Niin se menee avioliitoissakin. Eron jälkeisessä kuoleman krapulassa päättää, että ei koskaan enää naimisiin ja jo muutaman vuoden päästä huomaa olevansa tilanteessa, että on vapisevin sormin sörkkimässä sormusta edessä seisovan nimettömään. Taas luvataan se sama jorina ja kohta on perse tulessa.
Minä pohdiskelin kolme vuotta sitten, että minkälaista blogia sitä alkaisi pitämään. Törmäsin surffaillessani eri blogeissa miehen pitämään blogiin, jossa hänellä oli tavoitteena harrastaa seksiä sadan eri naisen kanssa vuoden aikana ja kirjoittaa siitä julkisesti. Olin, että tuohan on jännä idea, että minähän olen kohta jo 40 vuotias ja voin tuon sadan naisen blogin kirjoittaa jo valmiiksi. Aloin sitten laskea seksikumppaneitani ja otin vasemman käden sormet ensiksi esiin ja oikean käden sormet jäivätkin sitten ala-asentoon. Ei tullut seksiblogia. Päätin, että kirjoitetaan sitten rakkaudesta saatana.
Kolme vuotta avioliittoa. Avioliiton kaarihan menee niin, että ensimmäiset pari vuotta harrastetaan seksiä, seuraavat pari vuotta suunnitellaan ja puhutaan, että pitäisi harrastaa seksiä ja seuraavat viisi vuotta puhutaankin jo muusta kuin seksistä. Sitten onkin yhdeksän vuotta täynnä, joka on tilastojen mukaan eroherkin aikakausi, ja toisille puhutaan vain asianajajan kautta. Meillä vielä puhumista riittää. Olemme olleet kuusi vuotta yhdessä ja luulisi, että ei olisi enää paljon sanottavaa toisillemme, mutta tälläkin viikolla vaimolla on ollut sanomista minulle jokainen ilta. Eilen viimeksi tuli sanomista, kun olin jättänyt likaiset astiat tiskipöydälle, enkä laittanut niitä sinne astianpesukoneeseen, jonka vaimo olisi sitten myöhemmin järjestänyt uudelleen.
Aina kauhistellaan sitä, että melkein puolet solmituista avioliitoista päätyy eroon. Ajatellaan asiaa toisinpäin. Yli puolet avioliitosta ei päädy eroon. Se on minusta isompi ihmetyksen aihe. Mitä ne sellaiset parit tekevät pitääkseen liiton elossa. Onko se kuitenkin niin, että avioliitto on kuin kallis perintömaljakko. Kallista maljakkoahan ei oteta käyttöesineeksi. Se on koriste, joka kerää pölyä hyllyn päällä ja otetaan esille silloin kun tulee vieraita. Käyttämätön maljakko kestää vuosikymmenestä toiseen, koska sitä ei oteta käyttöön silloin, kun sillä olisi riski mennä rikki.
Pelkkä ajatuskin puistattaa. Kyllähän se harmittaa, jos kallis maljakko menee käytössä rikki, mutta käyttöön kaikki astiat on suunniteltu ja elämiseen kaikki avioliitot on tarkoitettu. Siinä tulee vuosien saatossa lommoja, säröjä ja halkeamia maljakkoon ja avioliittoon. Välillä koko maljakko saattaa lähteä käsistä ja hajota sirpaleiksi naistenvessan lattialle, mutta elämässä on aina epäonnistumisen riski. Pahimmat kolhut ja säröt voi aina teipata jeesusteipillä kokoon ja joskus käy niin, että jeesusteippikään ei auta, mutta sirpaleiden lakaisemisen jälkeen voi taas lähteä hankkimaan uutta maljakkoa. Ja sellainen maljakko, jossa näkyy elämisen naarmut on aina kauniimpi maljakko kuin sellainen, joka on ehjä, mutta paksun pölyn peitossa. Sillä vaikka elämässä onkin epäonnistumisen riski, niin siinä on myös onnistumisen mahdollisuus.
Katsoin netistä, että onko hääpäivällemme jo nimi. On. Vietimme nahkahäitä. Minusta se on jotenkin kuumottava nimi, nahkahäät. Siinä on jotain eroottista värinää. Toisin kuin esimerkiksi silloin, kun on ollut naimisissa 85 vuotta. Sitä hääpäivää vietetään nimellä kuukivihäät. Laskeskelin, että kuukivihääpäivänämme olen 122 vuotias. Vaimo on silloinkin kaksi vuotta minua vanhempi eli 124 vuotias. Siinä on värinät jo väreilty aikaa sitten. Meidän tapauksessa juhlat ovat nimeltään hautakivihääpäivä. Laskeskelin, että jos me oikein äidytään elämään pitkään ja maljakkomme ei aivan tuhannen sirpaleiksi hajoa, niin meillä olisi pieni mahdollisuus tavoitella rubiinihääpäivää, jota juhlitaan, kun ollaan oltu 40 vuotta naimisissa. Olen silloin 77 vuotias ja vaimo on silloin jo saatanan vanha, mutta onneksi naiset elävät keskimääräisesti kauemmin. Mitä tulee hääpäivien nimiin, niin 15 vuoden jälkeen kaikki hääpäivät voisivat olla perverssihääpäiviä, mutta en minä sitä mitenkään pahalla sano, sillä avioliitto on ihan ookoo perversion muoto.
Sen voisi ottaa tavoitteeksi, rubiinihääpäivän. Maljakkomme on varmasti tuolloin jeesusteippiä täynnä, mutta jos se on suurin piirtein yhtenä kappaleena ja jos sen pinnalla ei ole yhtään pölyä, niin tavoite on saavutettu. Sitä ennen me lähdemme huomenna Turkuun. Jos jollakin paikallisella on suositella jotain mukavaa ruokapaikkaa, niin saa vinkata. Ei sellaista, jossa on valkoiset pöytäliinat ja pöydillä kalliita maljakoita, vaan sellainen rennon tyylikäs, jossa voi vapaalla mielellä kysyä ruuan jälkeen vaimolta, että onko hänestäkin nahkahääpäivällä jotenkin eroottinen värinä.
Niin ja siitä olen ainakin varma, että tämä blogini tulee saavuttamaan helposti sen rubiinipäivän. Rakkaus ei maailmasta koskaan lopu, joten eivät lopu sanatkaan siitä. Ja rakkaus on vihonviimeinen asia, jonka voi jättää hyllyn päälle pölyä keräämään. Niin kuin laulussakin sanotaan, että rakkaus ei käyttämällä kulu, vaan vahvistuu. Mitä blogiini tulee, niin oikean valinnan tein, että aloin kirjoittaa rakkaudesta, sillä sen mukana voi vuoden aikana harrastaa sen sata kertaa seksiä ja vieläpä saman naisen kanssa. Jos on hyvä vuosi.
Voi senttään! Meijänki malijakkua heitelty jo 36 vuotta, luulis ettei siitä oo riskuakkaan jälellä. Niivvai se aamusin näkkyy ruokapöyvässä. Toisen keittämässä aamukahavissa ja puolittain lausutussa kysymyksessä; oliko tälle päivvää jottai 🙂 Ja voi v:…. etteikö tätäki malijakkua oo heitelty.
Tervetuloa Turkuun ❤️ Menkää syömään Karu Izakaya, jos sushi ja muu japanilainen maistuu, Tintå on ihana, tunnelmallinen viinibaari, josta saa maittavaa ruokaa myös. Tutustukaa jokirannan tarjontaan, sataman päässä paljon tapahtumia viikonloppuna, nauttikaa Turusta ja tietenkin toisistanne!
Onnittelut nahkahääpäivän johdosta! Sinulla on hyviä tavoitteita. Missä ravintolassa olitte Turussa?
Minulla ja miehelläni on ensiviikolla 26- vuotishääpäivä. Yhteiseloa meillä on menossa 31 vuosi. Ja kyllä, olemme ihan sairaan vanhoja, mutta onnellisia.