Eilen eduskunnan arvovaltaa nakerrettiin jälleen lisää. Perussuomalaisten kansanedustaja käytti puheenvuorossaan termiä ”loisia” puhuessaan työttömistä. Tämä oli vain ajan kysymys. Ensin puolue oli maahanmuuttajien kimpussa ja seuraava vaihe on ottaa hampaisiin yhteiskunnan muut ”heikko-osaiset”.
Tähän on siis tultu. Eduskunnan sisällä saa käyttää työttömästä termiä loinen ja kukaan ei puutu. Ihmistä alentavasta termistöstä on tullut normi.
Samana päivänä perussuomalainen ministeri ilakoi kuultuaan, että Helsingin Sanomien toimittajia uhkaa kovat vetomätkyt. Onko meillä koskaan Suomen historian aikana ollut näin ala-arvoisen huonosti käyttäytyvää ministeriä? Ministeriä joka on viikottain vapaan lehdistön kimpussa ja käyttäytyy kuin uhmaikäinen.
Samaan aikaan sisäministeri saa sooloilla ja puhua ihan mitä sattuu. Kukaan ei puutu. Valtionvarainministeri saa nimitellä blogissaan ihmisiä ääliöiksi. Kukaan ei puutu. Pääministeri ei pidä nollatoleranssista kiinni. Kukaan ei puutu. Yhden hallituspuolueen puheenjohtajalle kaikki päätökset tulee yllätyksenä. Kukaan ei puutu eikä haasta.
Tätä se sitten on niinkuin eräs Kokoomuksen kansanedustaja vaalien jälkeen sanoi. Nyt on hienoa kun hallituksen muodostaa aikuiset. Nyt on aikuiset päättämässä.
Arvokkuus, itsehillintä, yksityisyys, toisen kuunteleminen ja kunnioittaminen.
Kaikki haihtuneet savuna ilmaan. Ihmisellä on yksi suu ja kaksi korvaa: puhu asiasi (huutamatta, herjaamatta) mutta kuuntele toista tuplasti enemmän. Ehkä toisellakin on sanansa sanottavana ja voit oppia jotain.