Odotan vielä ainakin kaksi vuotta, jotta lapset ovat vähän isompia ja sitten eroan. Näin olen nähnyt muutamankin naisen kirjoittavan suunnitelman elämästään. Aina kun luen tälläistä niin tekisi mieli kysyä yhtä kysymystä. Mistä on tullut se kuvitella, että suhteen toinen osapuoli ei tekisi omaa ratkaisuaan jo aikaisemmin. Ja sen jälkeen toinen kysymys. Eikö tunnu itsekkäältä pitää toista kahta vuotta parisuhteen vankina, kun päästämällä irti hän saisi vapauden johonkin parempaan. Ero ei ole itsekästä, mutta eroamattomuus on.
Odotan vielä kaksi vuotta toteamus on itsekäs toteamus monella tapaa. Se pitää sisällään sen, että sitä toista pitää itsestäänselvyytenä. Ei tule edes mieleen, että se toinen voisi tehdä oman ratkaisun ja lähteä jo huomenna toimimattomasta suhteesta. Ja tiedättekö mitä. Usein käy niin, että jos toinen lähteekin ja rikkoo toisen itsekkäät suunnitelmat, niin piru on irti. Ei sen näin pitänyt mennä. Minun piti tässä olla se joka tätä peliä ohjaa.
Jos kokee että suhde ei ole pelastettavissa niin sitten siitä pitää päästää irti, koska on itsekästä pitää toista kiinni jossain sellaisessa jota ei enää ole. Odotan vielä kaksi vuotta kommentit ovat silkkaa itsekeskeisyyttä ja välinpitämättömyyttä sitä toista kohtaan. Ikään kuin suhteessa olisi vain yhden ihmisen halut, suunnitelmat ja tarpeet.
Usein tämä lause jatkuu, että odotan vielä kaksi vuotta ennen kuin lähden etsimään itselleni toista ihmistä. Niin. Lähden hakemaan itselleni toista parisuhdetta joka palvelee minun tarpeitani. Minun. Minun. Mitä. Tärkeintä ei ole toinen ihminen siinä parisuhteessa vaan parisuhde itsessään. Ihmiset tuntuvat haluavan enemmän parisuhdetta kuin ihmistä.