”Olen vanhoilla päivilläni 73v. keksinyt miksi ei minusta tullut rasistia”

”Olen vanhoilla päivilläni 73v. keksinyt miksi ei minusta tullut rasistia. Kasvoin lapsuudesta lähtien sotainvalidien talossa  Munkkivuoressa Helsingissä. Koko talo oli täynnä perheitä joiden joka ainoan mies oli sotainvalidi. Kaikilla miehillä oli erilaisia vammoja heillä oli käsiä ja jalkoja poikki oli kuuroja ja sokeita.

Talo oli hyvin yhteisöllinen vaikka eivät ihmiset tunnistaneet sitä sillä nimellä. Elettiin 50-luvun loppua kaikesta oli puutetta rahaa oli kaikilla vähän. Niin kaikki auttoivat toinen toisiaan siinä missä kykenivät. Huonekaluja tehtiin yhdessä lapsille järjestettiin joulu- ja kevätjuhlia ilmapalloja myytiin toiminnan rahoittamiseksi.

Muistan naapurin miehen parhaan leikkikaverini isän jolla oli vasen käsi poikki. Perhe tarvitsi kirjahyllyn. Se tehtiin niin että kaksi muuta miestä joista toinen oli isäni piti laudoista kiinni ja käsivammainen isä höyläsi lautoja toimihan hänellä oikea käsi. Sitten apumiehet kokosivat hyllyn.

Melkein kaikki miehet olivat vammastaan huolimatta töissä. He olivat saaneet ammattikoulutuksen isäni oli sähköasentaja hänen viimeinen työpaikkansa oli YLE. Äitini oli lastenhoitaja hyvin he pärjäsivät elämässä.

Kaikenlaiset tuet tulivat monta kymmentä vuotta myöhemmin he vain sopeutuivat yhteiskuntaan luontevasti vaikka ei siitäkään silloin erikseen mainittu. Me lapset opimme että hyvin monet voivat pärjätä yhteiskunnassa vaikka olisi erilaisia vammoja. 

Tästä taustasta johtuen meistä tuli hyvin suvaitsevaisia olimme tottuneet erilaisiin ihmisiin ja hyväksyneet heidät sellaisina kuin he olivat. Minusta tuli myöhemmin kehitysvammaisten ohjaaja taas luontaisesti tulin toimeeen heidän  kanssaan. 

Ihmettelen rasistisia ihmisiä ja heidän ajatustapaansa. En pysty millään ymmärtämään saatika samaistumaan siihen. Minä olen aina kohdannut vain ihmisiä ja voin keskustella kaikkien kanssa aivan tavallisesti. Millään toisarvoisella tekijöillä ei minulla ole mitään merkitystä."