”En tiedä, osaanko kirjoittaa tämän niin, ettei minua tekstistä tunnistaisi. Mutta yritän parhaani.

Olin kauan naimisissa miehen kanssa ja saimme kolme ihanaa lasta. Annoin lapsillemme kaikkeni, elin kauan heidän kauttaan. Kun heillä oli haasteita (ja niitähän riitti), niin tartuin niihin ja halusin hoitaa ne parhaan kykyni mukaan. Mutta lapsilla on tapana kasvaa – niin kävi meilläkin ja yksi toisensa jälkeen he muuttivat pois kotoa.

Kuvittelin, että sen jälkeen alkaa meidän aikamme pariskuntana, mutta niin ei käynytkään. Olin kadottanut itseni vuosiksi tarjoamalla lapsillemme parhaan mahdollisen äidin, johon pystyin.

Monesti puolison kanssa riidellessä mietin, millaista olisi elää naisen kanssa. En tätä koskaan uskaltanut ääneen edes ajatella. Minut on kasvatettu uskomaan, että heterosuhde on ainoa oikea malli ja meni kovin kauan, että tajusin olemassa olevan muitakin vaihtoehtoja.

Kuopuksen muutettua kotoa koin herätyksen sisälläni. Ihastuin naiseen. Ja yhtäkkiä se tuntui olevan maailman luonnollisin asia. Kävin valtavan, elämäni suurimman, kriisin läpi, mutta lopulta tein itsekkään päätöksen loppuelämääni varten. Päätin erota pitkästä liitosta ja katsoa, mitä elämällä on minulle annettavana.

Vaikka ero oli minun ajatus, vei se minut hetkeksi pohjalle. Tutusta arjesta luopuminen, pelko muiden reaktiosta ja ennen kaikkea pelko siitä, että teinkö oikean ratkaisun, sai minut palasiksi. Ympärillä oli kuitenkin koko ajan ihania ihmisiä tukemassa ja pitämässä minut pinnalla riittävän paljon, etten hukkunut.

Nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Ihastus muuttui rakkaudeksi. Tunteet ovat niin vahvoja, että ihmettelen, mistä ne tulevat. Kuvittelin ennenkin rakastaneeni, mutta se rakkaus oli kuin sateenkaari, jonka saa aikaan sumutepullolla aurinkoa vasten. Pinnallista ja nopeasti katoavaa. Nyt rakkauteni on kirkas ja voimakkaan värinen. Se on kuin luonnonvoima, jota ei voi hallita. Ja vasta nyt tunnen olevani elossa.”

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *