”Yläkoulun kieltenopettajana vuoden aluksi kysyin oppilailta (muiden asioiden ohessa) heidän toivomiaan pronomineja, sain heiltä hirveästi positiivista palautetta. Myös sellaisilta, joilla pronominit olivat ”oletussukupuolen” mukaiset eikä asia siis heitä sinänsä koske. Olin kuulemma ensimmäinen opettaja ikinä.

Valitettavasti koulun linjauksen mukaan en kuitenkaan voi käyttää ns. vastakkaisen sukupuolen pronomineja tai oppilaan toivomaa nimeä, ellei pyyntö ole tullut tämän huoltajilta. Kuulemma opettajilla on velvollisuus käyttää vanhempien ilmoittamia nimiä. Kun joudun kutsumaan nuorta selkeästi feminiinisellä nimellä, vaikka tiedän hänen identifioituvan joksikin muuksi kuin naiseksi, maistuu nimi suussani todella pahalta.

Onneksi kahdessa kolmesta opettamastani kielestä on laajassa käytössä olevat sukupuolineutraalit pronominit ja voin edes kunnioittaa nuorten toiveita niin. Kaikkein tärkeintä heille tuntuu olevan nähdyksi ja kohdatuksi tuleminen juuri sellaisena kuin he ovat. Siksi jo pronominien kysyminen oli heille tärkeää.

1 kommentti

  1. Lapsen kertoman nimen ja pronominin käyttäminen vähentää tutkitusti itsemurhariskiä. Cisheteroylivaltaan uskovat vanhemmat ei aina tiedä, miten edistää oman lapsen hyvinvointia.

    Tämänlaisia tilanteita tulee olemaan. Queer ihmisiä on aina ollut. AINA. On Queerejä kasveja, ihmisiä ja eläimiä. Rotuopin tutkijat on perustellut 1700 luvulla, että valkoiset länsimaalaiset on parempia, kuin mustat, ruskeat ja alkuperäiskansoihin kuuluvat, koska valkoiset länsimaalaiset ovat parhaita olemaan monogamisia cisheteroita. Näin monogamisesta cisheterosta tehtiin ”normaali” ja kaikki muu oli eläimellistä seksiä. Tätä sanomaa kristinusko lähti levittämään kaikkialle sitten kolonialistisena projektina.

    Kun 70-luvulla länsimaissa ihmisoikeudet oli edistynyt, eikä heteroksi Raamattua vääristelemällä väkisin ihmisten tekeminen ollut enää kirkolle niin helppoa länsimaissa, kiristityt evankelistat siirtyivät käönnyttämään ja tekemään ihmisistä heteroita Afrikkaan. 70-luvun jälkeen Afrikassa kristinuskovaisten määrä on 4 kertaistunut ja queer syrjintä lisääntynyt.

    Queer ihmisiä on aina ollut, koska Queeriys on osa ihmistä, eläintä ja kasveja eli elämää. Niin kauan kun on ihmisiä, jotka ajattelee, että heidän spermansa/munasolunsa on joka ikinen monogaminencishetero, niin tämä vanhempien queer lapsiinsa kodistama henkinen väkivalta, joka on muotoa ”heteroksi pakottaminen ohittamalla ja mitätöimällä” on osa todellisuutta, missä me kasvattajat eletään töissä. Monesti näistä tulee lastensuojeluasioita lopulta. Vanhemmat eivät aina tiedä, mikä on lapsensa parhaaksi.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *