”Ehkä maailman ihanin ja samalla myös herkimmistä aiheista on tapetilla: seksi!
Biisin sanat ”Mul menis vaan 20minsaa tehä mitä jäbäs teki vuodessa” soljui lähes täydellisesti kuvailemaan omaa seksielämääni – joskin jäbä ei 8 vuoteen tehnyt nautintoni eteen juuri mitään töitä, vaan orgasmin saamiseksi oli työ tehtävä itse. Syytin täysin itseäni kyvyttömyydestäni tulla, kunnes erosin ja annoin luvan nauttia sinkkuelämästä – ja se kannatti. (Ja mielensäpahoittajille tiedoksi: tämä ei ollut syy eroon)
Olin täysin vakuuttunut siitä, että minulle on vain langetettu seksihimon kirous ilman orgasmin saantia – saihan aikakausilehdistäkin lukea, että kaikki naiset eivät saa orgasmia koskaan elämänsä aikana.
Seksuaalinen itsetuntoni oli täysin nollassa parisuhteessani ja en osannut sanoa, missä on syy. Jokainen ”sekstailu” silloisen puolisoni kanssa alkoi kerta toisensa jälkeen ahdistamaan, koska en itse vain tullut millään. Nautin kyllä aktista, mutta tuntui, että kaikki jäi kesken, eikä toisella ollut halua saatikka kiinnostusta auttaa minua pääsemään loppuun.
Viimeisen vuoden aikana havahduin siihen, että hänellä ei ollut myöskään minkäänlaista mielenkiintoa lämmitellä minua seksiä varten – ei ehkä siksi, koska rakkauden kielemme ei ollut sama, tai meillä ei ollut yksinkertaisesti kykyä käsitellä herkkiä aiheita parantaaksemme seksielämää (veikkaan molempia).
Kunnes kaikki kääntyi päälaelleen yhden pienen eleen myötä.
Eräänä iltana ystäväni otti minua kädestä kiinni, etten katoaisi väkijoukkoon. Se käden kosketus tuntui koko kehossani, ja hämmennyin reaktiotani täysin. Seuraavana aamuna mietin ja pähkäilin asiaa tajutakseni, ettei minusta oltu pidetty kädestä kiinni moniin vuosiin. Pyynnöt oli torjuttu kerta toisensa jälkeen. Havahduin myös siihen, että minuun ei oltu koskettu vuosiin rakkaudellisesti. Toki, kosketusta tuli toisen ehdoilla ja mieltymyksin, jotka koin enemmän alentavaksi kuin rakkaudellisiksi (lue: kähmimistä kourimalla tissejä ja haarojen väliä). Kähmimistäkin toivon – seksin aikana ja se on parasta juuri sitä varten. Sen suuremmin avaamatta tilannetta erosimme vuoden kuluttua, ja tuohon eroon liittyi paljon muutakin, kuin huono seksi tai kosketuksen puute.
Kyllä, rakkauden kieleni on kosketus. Rakastan seksiä. Mutta saadakseni seksistä enemmän tarvitsen kosketusta: silitystä selästä, kädestä pitoa, suudelmia, takaapäin halailua…. Pieniä asioita, mutta suuria itselle. Sain kokea tätä kosketusta sinkkuaikana, ja tulin ensimmäistä kertaa elämässäni penetraatiossa ilman leluja, ja olin täysin vakuuttunut rakkauden kielen merkityksestä nautinnollisempaan seksiin.
Kyllä, vanilja on ihanaa. Mutta nautin, kun minua tukistetaan, läpsitään, sidotaan, viedään, saan viedä… seksi on ihanaa! Olen saanut oman seksuaalisen itsetuntoni takaisin sinkkuna, enkä halua siitä luopua.
Irtosuhteet eivät palvele minua, ja aina haaveissa on se loppuelämän ihminen – mutta omista tarpeistani en enää koskaan luovu toisen vuoksi. Innostuin myös syventämään seksuaalisuuden tietämystäni fysiologiselta näkökulmalta ja seuraankin somessa tämän blogin lisäksi myös lantiopohjan fysioterapeuttia, jonka missiona on saada kaikki nauttimaan seksistä.
Ehkä loppusanoikseni voisin todeta, että älkää koskaan luovuttako seksuaalisen nautinnon ja orgasmin saamisen suhteen. Tutustukaa itseenne ja tarpeisiin ja kokeilkaa omaa suuntaanne, se kannattaa!”