Minusta on kaunis ajatus, että jokainen meistä olisi elämässään onnellinen. Eläisi sen niin kuin se itselle oli paras. Lakkasi ajattelemasta elämää velvollisuutena ja suoritteena. Pohtisi itsenäisesti, että mitä minä omalta elämältäni haluan. Lakkaisi kysymästä sitä keneltäkään muulta.
Koskaan ei ole myöhäistä elää omannäköistä elämää. Tehdä matka itseensä ja löytää sieltä suunta jota kohti kulkea. Tulla katkeran sijaan onnelliseksi. Joskus sinne päästäkseen pitää tehdä isoja ratkaisuja.
Niiden ratkaisujen ympärillä pyörii usein niin sanottu hyeenajoukko. He jotka ovat sormi pystyssä jakamassa tuomioitaan. He jotka kuvittelevat olemaan oikeutettuja puuttumaan toisten ihmisten valintoihin. He jotka eivät ole eläissään kannustaneet yhtään ketään ihmistä. Vaan ovat aina tikkana siellä, jossa syyttävää sormea ja rumia sanoja tarvitaan.
Viisikymppiset naiset eroavat nyt enemmän kuin koskaan. Onnea heille. Eivät he sitä hetken mielijohteesta tee. He ovat pohtineet sitä jotkut jopa vuosikymmeniä. Enää vain ei syyllisyys ja häpeä ole erojen ympärillä. Erot ovat vain eroja, ei yhtään sen enempää.
Tämä kaikki on lohdullista, sillä se lisää yhteiskunnassa onnellisuuden määrää. Heistä ei tulekaan katkeria kuusikymppisiä, vaan onnellisia sellaisia. He eivät elä enää toisten elämää vaan omaansa.
Siksi toivon vilpittömästi onnea kaikille heille jotka uskaltavat tehdä matkan itseensä ja elävät oman näköistä elämää. Toisinaan se vaatii vanhasta irtautumista ja toisinaan taas ei. Se on jokaisen oma, henkilökohtainen valinta. Jos joku sitä ulkopuolelta tuomitsee tai arvioi niin siitä äänestä ei pidä välittää. Omaa pelkojaan ja pienuuttaan huutavat. He ovat heitä joilta rohkeus itsensä tutustumiseen puuttuu.
Ei heistä pidä välittää.
Hyvä te 50v, jotka uskaltavat ottaa elämänsä omaan haltuun 🙏. Näin itse 50v voin sanoa, että tämä on ihmisen parasta aikaa ❤️. Vielä ehtii nauttimaan elämästä ja toimivasta parisuhteesta. Onnellisuus lisää terveyttä ja onneton elämä sairastumisen riskiä. Ota oma onni haltuun!