Milloin sinua on suudeltu tavalla, jonka jälkeen sanoja ei enää tarvita?

Tuntuuko sinusta, että sinä jäät jatkuvasti paitsi? Olet kuin ympärillä olevaa ilmaa, jota kukaan ei edes hengitä sisäänsä. Läsnäolosi huomataan vasta silloin, kun jotain on arjessa jäänyt tekemättä. Silloin kun kaikki on tehty niin kuin aina ennenkin, sinua tai sinun tekemisiäsi ei huomata. Sinusta on tullut itsestään selvä. Muistatko, että …

”Elämä on liian lyhyt velvoiteseksiin ja tapasuhteeseen”

Otsikko on lainaus Riikka Suomisen esikoisromaanista ”Suhteellinen vapaata”. Kirja kertoo lapsiperhe-elämää viettävän Klaaran ja Ilmarin parisuhdetarinan, josta meistä jokainen parisuhteessa elävä tai elänyt saa aivan varmasti kiinni. ”Parasta seksissä on se, että sen jälkeen asia on hetkeksi poissa päiväjärjestyksestä.” Näin kertoo kirjan toisen päähenkilöstä Klaara, joka haluaa miehensä kanssa seksiä …

”Miksi sinä niin hyvästä miehestä erosit, eihän hän edes juonut?”

”Ihmiset eivät ole nykyään valmiita tekemään parisuhteensa eteen töitä.” ”Yksikin vastoinkäyminen, niin erotaan eikä yritetä korjata sitä”. ”Ihminen on nykyään niin itsekeskeinen, että parisuhteet eivät kestä.” ”Nykyään ei kestetä arkea, vaan erotaan heti, kun ensihuuma on ohi.” Esimerkkejä, joissa nykyihmisen kykyä olla parisuhteessa osataan arvioida ulkopuolelta loputtomiin. Tämä höystetään usein …

Mitä jos meillä olisi vain tunti aikaa rakastaa?

Mitä jos meillä olisi vain tunti aikaa rakastaa? Mihin sinä sen käyttäisit? Puhdistaisitko tiskipöydän pintaa vai kohtelisitko ihmistäsi kuin tiskirättiä? Istuisitko sohvan eri nurkalle ja uppoutuisit älypuhelimesi syövereihin? Antaisitko välinpitämättömyyttäsi tunnin valua sormiesi välistä niin kuin viimeiset vuodet olet antanut valua? Ajattelisitko, että maailma on valmis ja sinun pitää pysyä vain …

Ei sinun tarvitse kääntää kaikkia kiviä erotaksesi

Suhteessa ei mikään ota toimiakseen. Yhteinen sävel ei tunnu millään löytyvän. Pariterapia on kokeiltu. Parisuhdeleirillä on käyty. Jokainen kivi käännetty, mutta vaikeaa on. Suhteesta jäljellä pelkkä tahdon asia. Ero ei silti ole mahdollisuus. Toisessa suhteessa sama tilanne. Yhteinen sävel kadoksissa. Tai voisiko sanoa enemmänkin, että tunne on kadoksissa. Arki on …

”Ehkä ne olivat hänen maagiset kätensä tai minulle osoitettu lempeä ja rento hyväksyntä, jotka lopulta tavatessamme aukaisivat seksuaaliset kahleeni”

”Minun historiani sisältää vaikeaa koulukiusaamista, kaksi koulunvaihtoa, vaikean masennuksen ja melko monipuolisen kattauksen muita mielenterveyshäiriöitä, yhden itsemurhayrityksen ja 20 vuoden kuntoutumisen viisaiden ammattilaisten ohjauksessa. Minäkuvani oli yhtä rumaa rauniota, kaikenlainen seksuaalisuus likaista ja koskettaminen tai kosketettavana oleminen sai minut itkemään ja pyytämään anteeksi toiselta, että hän joutui koskemaan jotain niin …

”Pääasiassa Tinder oli täynnä varattuja miehiä, jotka hakivat seksiä tai miehiä, jotka eivät etsi kuin seksiä”

”Olin pari vuotta sitten tinderissä muutaman kuukauden. Ensimmäinen tyyppi jonka tapasin sitä kautta oli alkuun ihana, hän asui toisella paikkakunnalla, mutta oli minun paikkakunnalla töissä. Tapasimme hotellissa jossa asui. Vietimme kivan iltapäivän ja illan. Seuraavana päivänä lähetti vielä pari viestiä, että on tosi kiinnostunut, mutta sitten goustasi mut. Selvisi että …

Lukijoiden tarinoita Tinderistä: ”Haluatko alistaa minua sängyssä?”

”Hahaha. Kolmisen viikkoa olin tinderissä ja pelkkä friikkisirkus tuntui olevan. Harrastan brassijujutsua ja yksi profiilini kuvista oli jostain kisoista. Siitä ihmeen moni mies päätteli että on sopivaa kysyä parin lauseen vaihdon jälkeen tykkäisinkö alistaa miestä sängyssä. Yksi kertoi avoimesti että haluaisi että laittaisin häntä strapparilla pyllyyn. Sitten eräs mies parin …

”Puolisoni on suudellut ja ihaillut jokaisen ruumiinosani hyväksi, se on rakkauden teko”

”Jo hyvin nuoresta tutustuin kehooni ja huomasin, että siitä tulee hyvä olo, vaikken sitä mitenkään seksuaalisuuteen yhdistänyt. Nuorena seksuaalisuus oli hormonien, ihastumisten, hyväksymisen hakemisen, pornon ja epävarmuuden kaaos, josta lopulta kehkeytyi oikean ihmisen kanssa kypsempi seksuaalisuus. Alusta saakka minun oli helppo päästää irti kontrollista ja saada orgasmeja alkuun yksin ja …

Mielen kiihottamiseen eivät siniset pillerit auta

Artikkeli kertoi hurjia. Nuoret miehet ovat alkaneet käyttää potenssilääkkeitä, vaikka heillä ei olisi syytä. Pitkittää potenssia ja suoritusta. Joku on heille harhaisesti väittänyt, että pitkä ja kova pitää olla ja kestää ikuisuuden. Sisään, ulos ja sitä rataa. Seksi on kiva harrastus. Jos sitä voi harrastukseksi sanoa. Kiva on toki vähättelevä …