”Yli nelikymppisenä löysin myös seksinilon, intohimon ja kyvyn heittäytyä hetkeen”

”Muutamia vuosia sitten olin yli kymmenen vuotta avioliitossa ollut nelikymppinen nainen ja ajattelin olevani tyytyväinen parisuhteessani. Olin mennyt naimisiin miehen kanssa, joka oli ensirakkauteni. Tosin limme olleet välillä erossa, mutta yhteen palatessa tuntui kuin kaikki palaset olisivat loksahtaneet kohdalleen. Saimme toivotun lapsen muutaman avioliittovuoden jälkeen ja elämä jatkui kolmen hengenperheenä. …

”Pidän silmiä kiinni ja ajattelen, että olen harrastamassa seksiä jonkun muun kuin puolisoni kanssa”

Seksin aikana voi miettiä muita asioita ja se hyvä puoli siinä on, että se ei kestä kovin pitkään. Sanoo nainen kommentissaan. Pidän silmiä kiinni ja ajattelen, että olen harrastamassa seksiä jonkun muun kuin puolisoni kanssa. Sanoo mies kommentissaan. Seksi on suhteessanne asia, jota pitää välillä harrastaa, jotta se on poissa …

Teeskennelty orgasmi ja muita parisuhdetta helpottavia valkoisia valheita

Nainen sanoi, että aiemmassa suhteessaan teeskenteli usein orgasmin, koska ei halunnut tuottaa pettymystä miehelleen. Naisella oli muutama kokemus siitä, että oli myöntänyt miehelleen jääneensä ilman ja se oli ollut miehelle niin suuri pettymys, että mies alkoi jopa vältellä seksiä, koska koki olevansa niin huono rakastaja, että ei saa edes vaimoaan …

”Sinun vuorosi olla saavana osapuolena”

Anna itsellesi lahja No niin. Olet tehnyt kaiken valmiiksi. Sinulla on alla jotenkin huonosti nukuttu yö. Heräät valmiiksi väsyneenä. Sinusta on ihanaa tehdä rakastamiesi ihmisten eteen asioita. Sinusta on ihana nähdä läheisesi kiitollisuus ja onni. Vai onko niin, että et näe sitä tarpeeksi? Pidetäänkö sitä jopa itsestään selvyytenä, että sinä …

”Vietin öitä toivoen, että aamulla olisin rakastettu, rakasteltu ja hellyyteen hukutettu”

”Hei Sami! Kiitoksia blogistasi ja esille nostamistasi asioista. Olen saanut blogistasi lohtua tilanteessa, missä nyt itse olen. Pettämisteemaan halusit erilaisia näkökantoja. Tässä tulee yksi… Vuosia olen parisuhteessa ollut, missä mukana myös puolison lapset. Alkuvaiheessa myös lasten toinen vanhempi, joka omalla osuudellaan antoi lapsettoman minäni kokea olevan ainoastaan statisti, en päänäyttelijä …

”Ei kunnialliselle perheen äidille pitänyt näin käydä”

”Ei näin pitänyt käydä. Ei kunnialliselle perheen äidille, joka teki aina niin kuin kuului. Yksi viaton puolitutulle miehelle sanottu: ”Mä vien sut kotiin” ja joka johti siihen, että toisesta tuli joksikin aikaa Elämän Rakkaus. Pää rakkaudesta pyörryksissä opin kuka olin aikuisena naisena ja mitä on haluta seksiä, kun haluaa toista …

”Rakastan sitä mitä olen sinun seurassasi”

”Sinä herätit minut eloon. Tulit elämääni pehmeästi kuin kevään ensimmäinen kasvoja lämmittävä auringonsäde pitkän ja pimeän talven jälkeen. Minun kaamokseni oli kestänyt jo liian kauan. Olin elossa, mutta hukannut tärkeimmän, aidon ja iloisen itseni. Olen elämässäni rakastanut ja rikkonut itseni palasiksi. Luottanut ja pettynyt. Tahtomattani olin vuosien aikana rakentanut vahvan …

”Kuinka toisinaan haluamme olla huora ja toisinaan madonna”

It´s ok, if you don´t like me. I like me. ”Huomaisin kommentin, jonka katkeroitunut nainen oli lähettänyt sivustollesi. Siitä, että parisuhdeblogia saisi kirjoittaa vain yli 20 vuotta samassa suhteessa ollut ihminen. No, minä voin kertoa hänelle sinun puolestasi kokemuksen sellaisesta ”ainosta oikeasta” pitkäkestoisesta parisuhteesta. Olinhan saman miehen kanssa yli 20 …

”Mummoni sanoi minulle, että erota ei saa, jos tulee huonoja aikoja, niin ottaa rakastajan eron sijaan, mutta koti pidetään ehjänä”

”Vanhempien sukupolvien kohdalla taisi olla niin, että jos ero tuli, niin se ei ollut tae siitä, että homma muuttui paremmaksi. Usein äiti ja lapset jäivät keskenään, kun mies häipyi kuvioista eikä siinä ollut mahdollisuuksia luoda uusia parisuhteita. Ei ollut välttämättä työpaikkaa, kun oltiin täysillä perheenäitejä. Ymmärrettäväähän tuokin ajatusmaailma on ollut, …

Itsekkyys on hyve ja tae hyvinvointiin

”Voi myös valita itsensä parisuhteen sijaan. Itseäni helpotti paljon tietoinen ajatus, että elämän arvokkuutta ei mitata parisuhteella, työsuhteella tai pankkisuhteella. Itsensä rakentaminen kestää vuosia ja sitä työtä tehdään itseä varten. Olen hyväksynyt rikkonaisuuden itsessäni enkä väkisin korjaa tai pyri johonkin. Olen tässä ja tällaisena, tämä riittää.” Parisuhde on kaiken kauniin …