Parempi olla edes joku niin ei tarvitse olla ihan yksin

”Oletko liian ronkeli, kun kukaan ei kelpaa, eikö se olisi parempi että olisi edes joku kuin että on yksin?” Näin on sanottu lukuisia kertoja pitkään sinkkuna olleelle noin keski-ikäiselle naiselle ja yleensä muiden keski-ikäisten sanomana. Sitä miettii, että onkohan heillä monella itsellään vain joku, koska parempi sekin kuin olla yksin. …

”Piti elää 45 vuotta ennen kuin kasvoi aikuiseksi”

”Olen 45-vuotias miehenalku. Ja alku siksi, koska olen yhä kesken ja koen olevani vasta oman mieleni oppimisen alussa. Tuon oppimatkan sysäsialkuun ero pitkästä n.20v kestäneestä parisuhteesta n.3v sitten. Lapsena olin ujo ja kiltti. Koulussa pärjäsin hyvin, siis ainakin, jos numeroista päätellään. Kasvoin maatilalla, jossa äiti hoiti kotia, lapsia ja navettaa …

”Louis Vuitton ei korvannut yksinäisyyttäni”

”Mieheni oli miljonääri, mutta myös työnarkomaani. Itse olen hyvin humanisti psyk.sairaanhoitajana. Hänellä oli AINA aikaa minulle, kun seurustelimme. Vaikka vain tunti, kun saimme olla yhdessä tehdessäni vuorotyötä, oli hänelle suuri ilonaihe. Muutaman vuoden taivuttelun jälkeen muutin hänen kartanoonsa, ja siitä hetkestä aloin voida pahoin!Hänellä ei enää ollutkaan minulle aikaa! Vain …

Parisuhde ei ole itseisarvo vaan vaihtoehto

Kuten eräs iltapäivälehden toimittaja sen kirjoitti, niin yhteiskuntamme on ollut hyvin parisuhdenormatiivinen. Parisuhde on ollut itseisarvo jota kohti on pitänyt mennä ja parisuhteettomuus jokin hetkellinen vikatila josta olisi syytä päästä mahdollisimman nopeasti eroon. Käytän mennyttä aikamuotoa siksi, koska muutos on jo alkanut. Elämme nimittäin historiallista aikaa sen suhteen, että kolmekymmentävuotiaista …

Mun puoliso ripustaa pyykit narulle aivan väärin ja minulla on oikeus siitä hänelle sanoa

Teksti on saanut inspiraationsa eri somealustojen keskusteluketjuista.   Mun puoliso ripustaa pyykit narulle aivan väärin ja minulla on oikeus siitä hänelle sanoa. Mun puoliso imuroi huoneet ihan väärin ja minulla on oikeus siitä hänelle sanoa. Mun puoliso toi väärän ketsupin kaupasta ja minulla on oikeus siitä hänelle huutaa. Mun puolisolla …

Lukijoiden Tinder kauhutarinoita. ”Pyysit tarinoita tindertreffeiltä. Kokemusta on. Valitettavasti. Menin kerran / erään miehen luo iltasella kahville, tindertreffeille. Oikein mukavaan sävyyn oltiin kirjoiteltu, joten miksipäs ei ja satuin olemaan lähistöllä kaverillani. Hän hiljakseltaan joi jotain drinkkiä ja minä kahviani. Tämän kahvikupposen aikana mies oli kerennyt haukkua kaikki naapurinsa, heidän elämäntyylinsä, …

No mutta oletteko varmasti kääntäneet sen viimeisen kiven!!

Ihminen kutsuu puolisoaan halventavilla nimillä, häpäisee julkisesti ja käyttää rajua henkistä väkivaltaa. Puoliso harkitsee eroa. ”Entä se viimeinen kivi, oletteko varmasti kääntäneet sen viimeisen kiven ennen eropäätöstä?” Huutaa vierellä läheiset jotka ovat itse etsineet viimeistä kiveä 30 vuotta löytämättä. Parisuhde on haaleaa pussikaurapuuroa. Puoliso juo jokaisen viikonlopun, lomapäivän, juhlapyhän, palkkansa …

Rakasta niitä ihmisiä joita haluat rakastaa, elä sitä elämää jota haluat elää

Ollapa taas viisivuotias. Heräisi aamuun ja pistäisi prinsessamekon päälle. Valitsisi että onko tänään Elsa vai Anna. Tai kenties Batman. Miltä ikinä siinä hetkessä tuntuisikaan. Olisi tyhjä taulu. Valmiina värittämään itsensä väreillä joista eniten tykkää. Eikä niillä väreillä joilla muut käskevät värittämään. Olisi oma polku jota pitkin kävellä ja siinä kaiken …

”Vanhempieni päätös olla eroamatta pilasi lapsuuteni”

”Moni on kertonut tarinaansa siitä, miltä on tuntunut kasvaa rikkinäisessä perheessä. Tässä tulee yksi tarina: Olen 36v nainen ja äiti. Kasvoin erittäin riitaisassa perheessä jossa vanhemmat purkivat pahaa oloa suorittamisella ja päihteillä sekä tolkuttomalla määrällä työntekoa. Kunhan ei vain pysähdytty ettei ollut aikaa jäädä miettimään mitään. Työltä ja suorittamiselta jäänyt …

”Rakastan häntä vaikka hän ei uskallakaan irtaantua vanhasta”

”Olen itse kasvanut eroperheessä ja onnellisessa uusioperheessä, jossa koin rikkautena saada elämääni useamman aikuisen ja nähdä myös omien vanhempieni valintojen kautta että parisuhteen kuuluu olla rakkautta kahden aikuisen välillä ja me lapset sopeudumme kun saamme elää turvallisessa ja onnellisessa ympäristössä. Voin omasta kokemuksestani sanoa että olen kiitollinen että olen saanut …