”Eihän sinua voi olla rakastamatta”

””No eihän sinua voi olla rakastamatta”. Kysyit minulta eilen, että miksi minä sinua rakastan.  Katso nyt itseäsi. Tuota hymyä kasvoillasi silloinkin kun sinä et hymyile. Sinun hyväntahtoisuutesi on poikkeuksellista ja se että joka päivä sinä sanot minulle jotain kaunista. Ihan joka päivä. Jo kahdeksan vuoden ajan. Tasan tänä päivänä. Se …

”Me elämme rentoa ja taipuisaa avioliittoa, ehkäpä jopa elämämme loppuun saakka”

”Haluan jakaa onnellisen tarinan. Tarinan miehestäni ja itsestäni ja avioliitostamme joka on ollut voimissaan kohta kahdenkymmenen vuoden ajan. Olen miettinyt, että mikä suhteemme on pitänyt kasassa ja siitä mieheni kanssa puhunutkin. Olemme hyvin harvinainen pari ystäväpiirissämme, sillä meitä ei montaa pariskuntaa ole, joilla olisi takana näin pitkä parisuhde tai jotka …

”Translapsellani on toiveita kuolla pois pilaamasta muiden elämää”

Ymmärtävätkö he edes mitä sanoillaan ja suhtautumisellaan saavat aikaan nuo ihmisen irvikuvat? Ymmärtävätkö he millaista väkivaltaa he harjoittavat jopa lapsia kohtaan? Ja pian kommenttikentälle saapuu hän jonka mielestä väkivaltaista ihmisvihaajaa pitää vain yrittää ymmärtää. Ei pidä! Hänet pitää vastuuttaa käyttäytymisestään. ”Jos äitini ei olisi Facessa, kommentoisin äskeiseen julkaisuusi omalla nimelläni. …

”Äiti, rakastatko sinä minua, vaikka olisin mitä tahansa?”

”Lapsemme syntyi tyttönä, kasvoi Frozenin kanssa ollen milloin Elsa ja milloin Anna, leikki kahvilaa ja rakasti pinkkejä mekkoja. Eskari- iässä ensimmäisen kerran hän pohti miksi tyttöjen pitäisi rakastaa poikia ja päinvastoin- eikö ole tärkeintä, että rakastaa, hän kysyi. Kolmasluokkalaisena hän närkästyi, kun kauppareissulla tuntematon ihminen kutsui häntä tytöksi – mistä …

Lomat ovat parisuhteiden vaarallisinta aikaa

Kesälomat pukkaavat monella päälle tulevien muutaman kuukauden aikana. Samalla hyvin moni avioliitto tulee olemisensa loppumetreille. Sillä vuodesta toiseen suoranaiset eropiikit sattuvat lomakuukausien jälkeiseen aikaan. Tämä tapahtuu sekä kesä- että joululomien jälkeen ja on tilastollisesti todennettu. Monelle avioliitossa elävälle arki on suhteen helpointa aikaa. Avioliitto toimii parhaiten silloin kun toinen osapuoli …

”Pelästyikö hän sitä tunnetta jonka minun kosketukseni aiheuttaa?”

”Rankan avioeron jälkeen pääsin jaloilleni ja olin onnellinen itsekseni. Täysin pyytämättä eteen tuli mies joka vei jalat alta. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin mitä se sana rakkaus ihan oikeasti tarkoittaa. Tunsin turvan, yhteyden, läsnäolon, välittämisen, ihon, lämmön, kaiken. Ymmärsin että aiemmissa suhteissani olin vain tyytynyt vähempään. Nyt sain sen kaiken mitä …

Miksi ihminen valitsee viinin suhteesta lähtemisen sijaan?

Parisuhde on outo pakkomielle liian monelle varsinkin vanhemman ikäpolven ihmiselle. Kysyn ihan vilpittömästi, että miksi ihminen valitsee alkoholisoitumisen sen sijaan että ihan vain lähtisi suhteesta pois? Miksi ihminen haluaa ehdoin tahdoin hukata ainutlaatuisen elämänsä? Lukekaa tämä kommentti. ”Minullakin on aina laatikkoviini saatavilla. Melkeinpä joka ilta otan lasillisen, joskus kaksi. Viinistä …

Mies joka pelkäsi värejä

Elipä kerran tai oikeastaan vieläkin mies nimeltä mies nimeltä Jyrki Antero. Jyrki Antero sairasti erikoista fobiaa. Hän pelkäsi vimmaisesti värejä. Ei hän kaikkia värejä pelännyt, sillä hän pystyi elämään neljän värin kanssa ja ne värit olivat sininen, valkoinen, musta ja harmaa. Paitsi mustaa väriä hän pelkäsi ihmisessä. Mutta kaikki muut …

”Äitini on ainoa ihminen elämässämme joka ei rakkauttani hyväksy”

”Olin aina miettinyt mikä minussa on vialla ja miksen vaikuta kokevan parisuhteeseen, rakkauteen ja seksiinliittyviä asioita samalla tavalla kuin muut. Automaattisen heterokasvatuksen mukaan kuitenkin olin valinnut puolisokseni miehen, koska niinhän kuului tehdä. Olin viiden pienen lapsen eronnut äiti kun näin Hänet. Olin jo aiemmin alkanutymmärtää, että en ehkä olekaan hetero, …

”Minä olen täällä ja otan miehesi vastaan hellyydellä”

”Vanhempani ovat olleet naimisissa lähes viisikymmentä vuotta. Kiitos tässä kyydissä saamieni kokemusten ja parisuhteen antimallin olen ollut itse nyt reilu nelikymppisenä naimisissa kolmesti ja lisäksi kerran pitkässä avoliitossa. Muita suhteita on ollut joitakin, usein varattujen miesten kanssa. Parhaillaankin on. Minulla on yksi lapsi, toisaalla naimisissa tuolloin olleen miehen kanssa vahingossa …