Yli 40 vuotta rakkaudettomassa avioliitossa! Kuinka helvetin surullista!

Miksi vieläkin olet tuossa suhteessa, kysyin erään tekstini otsikossa ja tänään tekstiin tuli tällainen vastaus: ”Varsin koskettava kysymys. Miksi? No kaikki ei ole ihan noin. Onko paremmin vai olisiko vieläkin huonommin. Yli 40v avioliitossa. Rakkaudettomuutta toisen puolelta koko ajan. Luulin nuoruuden huumassa opettavan hänet rakastamaan muitakin kuin itseään.En voinut lähteä …

Ja taas ihmiset eroilevat aivan liian helposti!

Palataan taas tuttuun aiheeseen, eli siihen kuinka ihmisillä on syystä tai toisesta tarve lähteä arviomaan ihmisten ”liian helppoja eroja”. Ongelma ei ole että ihmiset eroavat liian helposti, vaan että ihmiset eivät eroa silloinkaan kuin todellakin pitäisi. Sitä paitsi kuka meistä on määrittelemään toisen puolesta että mikä on liian helpolla eroamista? …

”Koin että on turha kieltää ettei loppuelämän aikana vastaan kävele väkisinkin jossain sellaista ihmistä joka kiehtoisi”

”Olen aina tiennyt vahvasti mitä elämältäni haluan. Avioliiton, lapsia, omakotitalon, hyvän työn… Tapasin nykyisen aviomieheni ollessani vielä teini-ikäinen. Ei hän ensimmäinen poikaystäväni ollut, muttei niitä montaa ollut aiemmin elämään mahtunut. Aviomieheni jakoi näkemykseni tulevaisuudesta vaikka hän olikin meistä enemmän se pohtiva joka ei lyö asioita lukkoon mielessään. Niin asiat etenivät. …

”Nainen on likainen lutka jos hänellä on monia seksikumppaneita” 

Tämä naisen lähettämä lyhyt tarina on kaikessa koomisuudessaan kuvaava tarina siitä, että miten naisen seksuaalisuuteen suhtaudutaan kaikkein pimeimmissä ja ahtaimmissa komeroissa. ”Minun entinen mieheni ehdotti minulle seitsemän vuoden yhdessä olemisen jälkeen, että mitä mieltä olisin siitä jos kokeiltaisiin toimiiko avoin suhde. Olin ajatuksesta kiinnostunut, koska itse olin useasti miettinyt miltä …

”Puolisoni rakastui väärään naiseen eli minuun”

Olen löytänyt itseni tilanteesta missä olen alkanut harkita eroa täydellisestä miehestä. Olen alkanut huomata samanlaisia tunteita kuin pitkässä avioliitossa olevat ihmiset. Sitä unohtaa melkein kuka oikeasti on. Ei näin pitäisi käydä onnellisessa parisuhteessa.Ennen kuin ryhdyin tähän suhteeseen olin avoimen parisuhdevastainen ihminen kaikin puolin. Olin kokenut vain yhden pidemmän suhteen joka …

Minähän itse olen hänet valinnut!

Olen kirjoittanutkin teille saamastani viestistä, jossa nainen tuohtuneena kirjoitti, että hänen miehensä tekee todella paljon töitä. Viestissään hän kertoi, että jo tapaamisvaiheessa mies oli kertonut naiselle, että tekee paljon töitä, koska rakastaa työtään. No, nainen silti halusi miehen ja aloittaa hänen kanssaan parisuhteen, kunnes oltiin tilanteessa, jossa nainen turhautui, koska …

”Miehelläni olisi ollut täysi syy alkaa vihata minua, mutta hän sanoikin että kaikki on hyvin”

”Minun vuoroni antaa arvostusta ex-miehelleni. Olimme yhdessä kaksitoista vuotta, joista viimeiset viisi vuotta naimisissa. Viimeisen kolmen vuoden aikana suhteemme väljähtyi ja lakkasi monella tapaa olemasta. Me annoimme sen olla. Siinä se kulki sivussa ja ajattelimme, että emme muuta edes kaipaa elämäämme. Kunnes tapahtui se mitä tässä tilanteessa saattaa tapahtua, ihastuin …

Mitä ihminen tekee suhteella joka on jatkuvaa huonoa mieltä?

”Rakkautta on kun mustasukkaisuus, kateus, omistushalu ja dominointi päättyvät.” -Krisnamurti Varastin tämän viisauden kulkiessani Internetin polkuja. Varastin sen siksi, että lause hipoo täydellisyyttä sen suhteen, että miten hyvän parisuhteen voisi määritellä. Suora leikkaus saamiini lukijoiden viesteihin. Rakkaus perustuu mustasukkaisuuteen, omistushaluun, kateuteen ja dominointiin. Toisin sanoen ihmiset elävät parisuhteissa, joissa ei …

Lintu on lintu ja pimppi on pimppi

Lintu. Sillä sanalla muutamat lukijani ovat kommenteissaan kertoneet kutsuvansa naisen tai tytön sukupuolielintä lapsilleen. Itselleni tulee mieleen tämän jälkeen se, että kun lapsi kuulee puhuttavan lintubongareista, niin mitä lapsi ajattelee heidän bongailevan? Täytyy myöntää, että itselleni tulee asiasta hyvin jännä mielikuva. ”Väestöliiton asiantuntijalääkäri ja lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren mukaan monia aikuisia …

Miksi helvetissä sinä edelleen olet tuossa suhteessa?

Oman vastuun voi helposti ulkoistaa tai unohtaa, parisuhteissakin. En ymmärrä, että mikä siinä on niin hirvittävän vaikeaa ymmärtää, että elämän mielekkyys on monella tavalla omissa käsissä ja omien valintojen alla. Toisinaan luettuani ihmisten lähettämiä kommentteja teksteihini liittyen tuntuu kuin uhriutuminen on suomalainen kansallispiirre. Kerrotaan tämä kaikki esimerkin kautta. Pahoittelut kommentin …