Olen löytänyt itseni tilanteesta missä olen alkanut harkita eroa täydellisestä miehestä. Olen alkanut huomata samanlaisia tunteita kuin pitkässä avioliitossa olevat ihmiset. Sitä unohtaa melkein kuka oikeasti on.
Ei näin pitäisi käydä onnellisessa parisuhteessa.
Ennen kuin ryhdyin tähän suhteeseen olin avoimen parisuhdevastainen ihminen kaikin puolin. Olin kokenut vain yhden pidemmän suhteen joka sekin oli avoin. Mikä toimi huonosti, lähinnä itseni johdosta.
Tässä suhteessa luulin, että kaikki olisi hyvin ja pystyisin ”normaaliin”, yksiavioiseen suhteeseen. Vieläkään mieleni ei tee, enkä ole suhteen aikana harrastanut ulkopuolisia suhteita.
Olen viimeaikoina onnistunut ärsyyntymään lähes kaikesta puolisoni tekemästä ja sanomasta. Suorastaan vihaan hänen mieleisiään tv ohjelmia ja musiikki mieltymyksiään. En mitenkään vaan pysty juuri näillä sanoilla hänelle kertomaan asiasta vaikka kuinka haluaisin.
Arvomaailma on myös erilainen loppujen lopuksi. Itse en lapsista perusta, mutta eläimistä niin paljon että ne menevät minulla kaiken edelle. Kun kuulin, ettei puolisoni tule koskaan haluamaan koiraa, tiesin heti, että hän ei ole se mies, jonka kanssa tulen vanhenemaan.
Joidenkin korviin voi kuulostaa oudolta, mutta minulle eläimet ovat ammatti ja elämäntapa, jota en ota kakkosena minkään vuoksi.
Olen loukossa, tilanteessa jossa rakastan yhä, ja jossa toinen ei varsinaisesti ole tehnyt mitään väärää. Hän vain rakastui väärään naiseen.
Mikään ei tunnu niin pahalta ja vaikealta kuin edes yrittää selittää nämä asiat valmiiksi rikkinäiselle ihanalle miehelle.
Pahinta tässä kaikessa on hänen väsymätön rakkautensa minua kohtaan. Se rikkoo minua joka päivä, etten tunne yhtä kovaa häntä kohden. Hän ansaitsisi sen. Minun silmissäni hän on täydellinen, ja minä taas hankala lapsi, jota hän sietää, ja silti se olen minä, joka tätä on jo hyvän aikaa miettinyt.
Kannattaako jatkaa suhteessa, jonka tietää hyvin rikkovan molemmat lopulta, vaikka se niin toisikin yhä iloa, hauskuutta, mielihyvää sekä hyväksyntää?
Olen hukassa itseni kanssa, sillä en osaa sanoa, luovunko jostain maailman kauneimmasta, vain siksi että koko elämäni on ollut kaaosta ja varmanakin tulee olemaan. Tuntuu etten ole tyytyväinen mihinkään.
Onko sellaista ihmistä olemassa, joka olisi minulle lopulta oikea? Vai onko minun taival kuitenkin olla yksin?
Tunnistatko jotain samaa tästä jutusta kuin itsestäsi Sami? Samaa mieltä että avointa ja rehellistä tekstiä lukijalta. Tuo tarinan kirjoittajan olisi vain pitänyt olla alunperin lähtemättä tuohon suhteeseen koska pitää tuntea itsensä ennen kuin parisuhteeseen kannattaa lähteä.
Kaikki eivät ole yhtä valmiita elämään tai parisuhteisiin niin kuin sinä olet. Ole siitä onnellinen ja anna meidän huonompien tehdä virheitä. Sehän ei ole sinulta pois, vaikka toiset eivät osaakaan niin hyvin suoriutua elämästä kuin sinä. Keskity siihen taitoosi älä meidän muiden taitamattomuuteen.
Sekin on hyvä että säilyt muuttumattomana. Itse aloitin tämän blogin 2013 ja ajattelen parisuhteista ja rakkaudesta aivan eri tavalla kuin silloin. Kuka tietää miten 10 vuoden päästä ajattelen. Mutta kuten sanoin,ole onnellinen siitä että sinä tunnet itsesi niin hyvin että voit jopa ohjeistaa meitä osaamattomia. Pus och kram.
Niin ja mitä minuun tulee kun minusta ja suhteistani olet niin isosti kiinnostunut, niin olen ollut jokaiseen suhteeseeni valmis. Keskeneräisenä ja monia virheitä tehneenä ja tekevänä. Yhtä kesken kuin suuri osa meistä on. Onneksi rakkaat puolisoni ovat hyväksyneet keskeneräisyyden minussa ja itsessään. Eroista huolimatta arvostamme toisiamme ihmisinä.
Miten Sami sitten sinun kirjoituksesi ”Et sinä ehdoitta riitä” jossa jyrkällä ja ehdottomalla ilmaisullasi jyriset kuinka ihmisen pitää olla valmis kun lähtee parisuhteeseen? Kyllä minusta ihminen voi olla keskeneräinen kun lähtee suhteeseen mutta omista keskeneräisyyksistä tulee olla täysin avoin heti suhteen alusta lähtien jotta kumppani voi arvioida asiaa ja lähteä samantien jos tunnistaa sellaisia asioita joita ei katso itselleen sopivaksi. Rehellisyys ja avoimuus omista tunteistaan itselleen ja kumppanille on ainakin minusta tärkeää. Onko sinulle? Yllä olevat kommenttisi ovat ristiriidassa tuon kirjoituksen kanssa. No, vanha sanonta ”Se joka ei osaa niin opettaa” 🙂
En minä täällä mitään ole opettamassa. Jos joku niin kuvittelee niin on ymmärtänyt väärin.
Ihailtavan tarkasti tekstejä luette. Kiitos. Ei tule turhaan kirjoitettua.
Eikä kenenkään pidä ehdoitta riittääkään. Ei pidä olettaa että toisen pitää hyväksyä toisen vajaavaisuudet. Itsekin olen mennyt suhteisiin sillä kulmalla että pitää ehdoitta riittää. Onneksi lohtuna on että on koko elämä aikaa oppia ja opetella. Loppuu se sitten huomenna tai 40 vuoden kuluttua. Mutta siis. Älä nyt ihmeessä tätä blogia minään oppimateriaalina lue. Tämä ei ole ammattiblogi. Sellaisiakin on hyviä.
Mutta ootte te kyllä ihanan hassuja tyyppejä. Meikku täällä ”jyrisee jyrkällä je ehdottomalla kulmalla” ja mitä ikinä, mutta seurata silti pitää blogia ja antaa kommenteilla jopa näkyvyyttä lisää. Siksi minä sinunkin kommenttisi julkaisin, koska se kiihdyttää blogini algoritmeja ja sitä kautta näkyvyyttä. En minä muuten edes täällä blogin kommenteissa kävisi, koska täällä on lähinnä ne muutama puun takaa huutaja, joka ei uskalla Facebookiin nimellään kommenttia laittaa. Siinäpä sitä peräänkuuluttamaa avoimuutta kerrakseen. Mutta kuten sanoin, on tällä oma viihdearvonsa sekä tuo blogilleni näkyvyyttä. Söpöä.
Itse kahdesti eronneena..vielä kipuilen edellisen eron kanssa. .avioeroharkinta aika siis menossa.
Antaisin yhden neuvon. .ota aikalisä itsellesi. .muuta erilleen. .miettimään syvemmin omia arvoja. .mitä haluat. .jne. .
Itse teen niin parhaillaan..on ollut opettavaista. .kaikkinensa..vain omassa rauhassa saa asioihin persfektiiviä. .ja myös oma ymmärrys lisääntynyt.
Käy terapiassa, selvitä onko sinulla joku tunnelukko, rakastatko tätä ihmistä oikeasti. Vaikka hän on kuinka ihana ja täydellinen, mutta ei välttämättä sinulle, jos se parisuhde rakkaus uupuu. Tiedän tunteen, koska olen ollut hyvän miehen kanssa. Uskollinen, huomioiva ja kaikin puolin mukava ja miellyttävä, mutta kun en rakastanut häntä siinä mielessä, enemmänkin kuin hyvää ystävää. Itse koin vääränä pitää häntä itselläni, koska en itse häntä rakastanut samalla lailla, kun hän minua. Laskin hänet vapaaksi, totta kai se oli kipeää meille molemmille, etenkin hänelle. Mutta hän löysi onnensa muualta ja tiedän tehneeni oikean ratkaisun.
Selvitä tunteesi häntä kohtaan, rakkaus ei tule käskemällä, se joko on tai ei. Ei sille itse mitään voi ❤️. Tsemppiä sinulle ❤️