”Vanhempieni parisuhde ei tehnyt kenellekään hyvää”

”Vanhempani olivat olleet yhdessä melkein 10 vuotta ennen esikoisen pyörähdettyä maailmaan. Tuo esikoinen olin minä. Aloin elätellä itse toivoa vanhempieni erosta jo ennen yläaste-ikää. En vain uskonut niin tapahtuvan. Isä oli päivät töissä, mutta kun hän tuli illoiksi ja viikonlopuksi kotiin; pyllähti hän nojatuoliinsa ja laittoi telkkarin päälle. Aina kun …

”Kun olin kahdeksan, pyysin äidiltä, että voisitteko erota”

Kokemuksia lapselta, joka toivoi ja toivoi edelleen vanhempiensa eroavan. Mun vanhemmat ovat olleet yhdessä yli 40 vuotta, äiti on ollut 13-vuotias, kun alkoivat seurustella. Riitelyä on kestänyt koko sen ajan, kun olen elänyt, yli 30 vuotta. Iskä on juonut melkein yhtä kauan. Harrastanut sivusuhteita, myös äidin entisten ystävien kanssa. Ja …

”Statukseni ei riitä parisuhteeseen”

”En halua kuulostaa nillittäjältä, enkä katkeroituneelta uhrilta. Silti tiedän, että kertoessani tämän tarinani, kuulostan siltä. En myöskään halua tarinallani yleistää ongelmaa koskemaan jokaista ryhmän jäsentä, sillä ajattelen, että minulla on käynyt vain huono tuuri. Olen käynyt treffeillä viimeisten vuosien aikana kymmeniä kertoja. Olen keski-ikää lähestyvä mies, joka on eronnut noin …

Erotkaa edes lastenne vuoksi!

Alkuun kaksi kommenttia lukijoilta: ”Antaisin toisen munuaiseni siitä, että olisin nähnyt ympärilläni aikuisia, jotka ovat onnellisia yhdessä. Halaavat ja puhuvat toisilleen kauniisti. Sen sijaan näin tunteettomia ja ilottomia aikuisia ja aloin pitämään sitä normina. Jopa siinä määrin, että aloin väkisin vääntämään itseäni sellaiseen muottiin ”että näinhän se parisuhteen kuuluu mennä …

Lapsi ei tule isän luokse kylään, vaan kotiin!

Kommentit tekstiin napattu eilisen tekstini kommenttipalstoilta. Ai, onko maassamme vielä 50-lukulaista asennetta? Kyllä ja jopa järkyttävän paljon. Kaksi asiaa tulee kommenteista mieleen. Miten pienten lasten äitejä yhäkin syyllistetään siitä, että heillä on muutakin elämää kuin vauva-arki? Miten helvetissä on yhäkin vallalla käsitys, että mies on pienen lapsen kanssa täysin kädetön? …

Asioita, joita kannattaisi kysyä itseltään ennen parisuhteeseen ryhtymistä

    Mitä minä haluan parisuhteelta? Miksi minä haluan parisuhteeseen? Aloitanko parisuhteen siksi, että haluan rakastaa vai siksi, että olen riippuvainen? Missä menee vapauden rajat? Jos en enää vuosien jälkeen halua seksiä, niin annanko puolisolleni vapauden hakea sitä muualta? Haluanko minä oikeasti parisuhteeseen vai siksi, että parisuhteessa kuuluu vain olla? …

Ei miestäkään aina paneta

Puolet parisuhteessa olevista naisista on kokenut suhteensa aikana seksuaalista haluttomuutta. Tämän opin kuunneltuani Riikka Suomisen parisuhdeaiheisen Podcastin ”Vallattomia suhteita” jakson nimeltä ”Haluton vaimo on terve.” Haluttomuus saattaa aiheuttaa ihmisessä häpeää. Usein se aiheuttaa myös puolisossa riittämättömyyden tunteita, koska eihän se ole kiva tunne huomata, että ei saa edes omaa puolisoaan …

Mitä mies pelkää erotessa?

Vuonna 2019 avioerojen määrä oli noin 13 500. Lähteenä tilastokeskus. Kaksi kolmasosaa eroista on naisten aloitteesta tai naisen hakema. Näin oli ainakin vielä muutama vuosi sitten, kun näin avioerotilastoja 2000-luvulta Miessakkien koulutuksessa, jossa koulutettiin eronneille miehille tukihenkilöitä. Koulutuksessa käytettiin materiaalia eronneiden miesten haastatteluja ja puhelinkeskusteluja. Haastatteluissa toistui kaksi merkittävää teemaa, joista …

Miehen pitää olla naista pidempi, tienata enemmän ja muita suhteeseen liittyviä naurettavuuksia

Naisen pituus oli miehelle liikaa. Nainen oli nimittäin pidempi kuin mies. Mies tunsi olonsa uhatuksi, koska hänellä oli sisäänkirjoitettuna määreenä, että parisuhteessa naisen on oltava miestä lyhyempi. Siihen olivat loppuneet treffit ja mahdollinen parisuhde. Aivan sama, olisiko kahden ihmisen kemiat muuten kohdanneet, sillä pituusero oli väärään suuntaan. Te kysytte, että …

Ihmisen arvo mitataan siinä, miten hän suhtautuu heikompiinsa

Ihmisen arvo mitataan siinä, miten hän suhtautuu heikompiinsa. Näinä aikoina ihmisen arvoa mitataan monella eri mittarilla. Eikä meidän tarvitse aina edes lähteä merta edemmäs kalaan arvokkuuttamme mittauttamaan, vaan aivan meidän jokapäiväisessä arjessamme kohtaamme tilanteita, jossa ihmisyytemme on mitattavissa. Välillä on ihan hyvä pysähtyä ja miettiä arvokkuutemme ja inhimillisyytemme tilaa, sillä …