Paljonko tuollaisesta tyhjänjauhamisesta saa palkkaa ja muita lukijoiden esittämiä kysymyksiä

Miksi olet niin parisuhdekielteinen ja miksi kirjoitat parisuhteista, koska tunnut niitä vihaavan? Olen sanonut olevan parisuhderomantikko, koska parisuhde on parhaimmillaan yksi kauneimpia asioita ihmisen elämässä. Pahimmillaan hyvinvointia ja terveyttä vaarantava pakkoajatus. Kirjoitan paljon tekstejä, jotka ovat lähellä tuota jälkimmäistä osastoa, mutta lukumäärällisesti enemmän tekstejä, jotka ovat ensimmäistä osastoa. Jostain syystä …

Salasuhde musertaa jokaisen osapuolen

Monissa saamissani viesteissä olen kuullut saman tarinan. On parisuhde, jossa ei ole enää jäljellä kuin raamit. On pelko eroamisesta ja sitä ei monesta eri syystä tehdä. Jollakin syy on lapset, toisella talous tai häpeä ja pelko. Silti sisällä kaipaus toisen ihmisen kosketuksesta, huomiosta, hyväksymisestä ja seksistä. Toiset alistuvat osaansa ja …

Kasvatusohjeita keski-ikäisten huoltajille

Kirjoitin eilen tekstin ihmisten huonosta käytöksestä. Eräs kommentoija toivoi, että joku laatisi käyttäytymisohjeet meille keski-ikäisille ja sen ylittäneille. Täältähän ne tulevat. Kasvatusohjeita keski-ikäisten huoltajille. 1. Jos sinulla on mahdollisuus käydä kaupassa ilman keski-ikäistä, niin käy. Keski-ikäisen uhma saattaa käydä kaupassa ylivoimaiseksi, sillä hän saattaa heittäytyä lattialle huutamaan huomattuaan, että jokin …

Onko todellakin niin, että vain elämänmittainen avioliitto on onnistunut?

Aloitan tekstini kahdella kommentilla blogiteksteihini. Ensimmäinen tulee alkoholistin vaimolta. ”Olen mieheni kanssa ollut 35 vuotta, joista 30 vuotta juonut joka päivä. Hän on mies, jota rakastan, mutta kun tulen töistä, niin se kaljan haju ja känniläisen söpertely saa minut raivon partaalle. Hän välittää vain itsestään. Olen päättänyt vielä kestää 4 …

Tunnumme olevan narsisteja kaikki

Alkuun yleistä asiaa narsismista:   ”Narsismi viittaa henkilön käyttäytymiseen, jossa korostuu itsekeskeisyys, itserakkaus, huomionkipeys ja kyvyttömyys empatiaan. Silloin, kun narsistiset piirteet ovat vallitsevia ja ohjaavat pääsääntöisesti henkilön käyttäytymistä, puhutaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.” (Terve.fi.)   ”Narsismi tarkoittaa itserakkautta, -ihailua ja viettienergian kohdistumista omaan itseen. Terveessä narsismissa itsensä rakastaminen ei tapahdu muiden ihmisten kustannuksella …

Oletko koskaan joutunut kalukuvan uhriksi?

Jo muutaman vuoden vanha Helsingin Sanomien artikkeli ”Miksi miehet lähettävät naisille kuvia omasta peniksestään?” kirjoittajana toimittaja Taika Dahlbom saapui silmilleni, kun etsin aiheesta materiaalia internetin syöveriestä. Tarkemmat teistä voivat miettiä, että miksi ihmeessä haen materiaalia kyseisestä aiheesta näin alkaneen viikon kunniaksi? Sain viestin, jossa kikkelikuvan saanut nainen toivoi minulta tekstiä, …

Mikä meidän keski-ikäisiämme vaivaa?

Luin iloisen vauvauutisen. Opetusministerimme oli synnyttänyt vauvan. Uutinen linkattiin uutismedian Facebook-sivustolle. Kyseinen uutinen sai lukuisia vihanaamatykkäyksiä. On siis lukematon määrä ihmisiä, joiden mielestä vauvauutinen oli vihaa aiheuttava uutinen. Onneksi kommenttipalstalta moderaattori oli poistanut ne pahimmat vihapurkaukset. Muutama viikko sitten Suomen yksi lahjakkaimmista kitaristeista Alexi Laiho menehtyi 41 vuoden iässä. Alexi …

Ihminen, jolle mikään saatu huomio ei ole tarpeeksi

Lapsi kääntää katseensa vanhempaansa kohtaan ja pyytää häntä katsomaan, kun lapsi tekee itselle jonkun tärkeän tempun. Hän janoaa vanhemman huomioita ja tempusta tulee totta vain vanhemman katseen alla. Jos käy vielä niin hyvin, että vanhempi katsoo ja vieläpä kehuu lasta rohkeudesta tai mistä ikinä, niin lapsi on saanut haluamansa. Parisuhteessa …

Säntäämmekö suhteisiimme liian nopeasti?

Mitäpä jos onkin niin, että säntäämme suhteisiimme liian nopeasti? Tämän kysymyksen esitti eräs lukijani kommentissaan ja siihen kysymykseen on verekseltään tartuttava. Samaan ketjuun vastasi toinen lukija, joka pohdiskeli, että miksi avioliiton loputtua on olemassa puolen vuoden harkinta-aika, mutta ennen parisuhdetta sitä ei ole? Hienoa pohdintaa, sillä pitää muistaa, että rakastuminen …

Ylistyslaulu meille kaikille paskoille nykyajan vanhemmille

Julkaisin humoristisen ja hyvänmielen postauksen siitä, kuinka pitkältä ajalta voi tuntua se aika, kun odottaa lapsensa pukeutuvan toppahaalariin. Väärin meni, sanoi vanha kansa, sillä me nykyajan vanhemmat olemme täysin eksyksissä vanhemmuutemme kanssa ja ennen osattiin kasvattaa lapsikin paljon paremmin. Nykyajan lapset saavat riehua ja juosta kaupassakin ihan miten sattuu. Kuria …