Runoilija Tommy Tabermann sanoi pystyneensä olemaan peruuttamatta autolla koko elämänsä ajan. Se tuntuu ajatuksena yhtä epäuskottavalta kuin se, että pysyy olemaan koko elämänsä katsomatta peiliin, enkä tarkoita tässä sellaista peiliin katsomista, jonka tarkoituksena on tarkistaa, että lähtee ulos siedettävän näköisenä. Vaan sellaista peiliin katsomista, jossa kyseenalaistettaisiin oma toiminta ja myönnettäisiin, että tarvetta sellaiseen olisi. Monien kuulemieni ja lukemieni tarinoiden pohjalta alan uskoa siihen, että Tabermann todella pystyi olemaan peruuttamatta autolla, koska niin moni pystyy olemaan katsomatta peiliin, vaikka se ajatuksena tuntuu epäuskottavalta.

On olemassa ihmistyyppi, joka jaksaa vuodesta toiseen ihmetellä, että miksi maailma kohtelee häntä aina niin epäoikeudenmukaisesti. Jokainen meistä tietää tyypin. Eron sattuessa hän syyttelee erosta ja huonosta parisuhteesta puolisoaan, joka oli kaikin tavoin kelvoton. Kysymykseen, mitä itse olisit voinut tehdä toisin, jätetään vastaamatta. Ehkä tämän saman ihmistyypin voi tavata työpaikoilta, jossa hän on se, joka tuntuu riitautuvan jokaisen muun työntekijän kanssa, koska kaikki muut työntekijät ovat kaikin tavoin kelvottomia. Tai ylipäätään, missä ikinä hän kulkeekaan, niin hän on se, jota kohdellaan väärin ja toiset ovat niitä väärinkohtelijoita. Siitä ei olekaan pitkä matka uhriutumiseen, mutta se on toisen kirjoituksen paikka.

Nainen lähestyi minua sanoillaan. Hän kirjoitti, että on suorastaan kyllästynyt siihen, että hän joutuu ystäviensä eron jälkeen toimimaan korvana sille puheelle, jossa ex-puolisoa haukutaan kaikista mahdollisista asioista. Ikään kuin ero olisi vain yhden ihmisen syytä. Tai että tilanteessa olisi yksi kappale syyllisiä ja yksi syyttömiä. Hän kirjoitti itsekin olleensa eron partaalla ja käyttäytyneensä aivan samalla tavalla. Haukkuen puolisoaan ystävälleen ja luettelemalla asioita, joita puoliso teki väärin ja piirteitä, jotka olivat sietämättömiä.

Hänen onnekseen hänellä oli viisas ystävä. Ystävä pyysi lupaa nauhoittaa naisen vuodatusta. Yhdessä nauhan kuunneltuaan, ystävä pyysi pitämään samanlaisen puheen naisen omista vääristä teoista ja sietämättömistä piirteistä, jotka voivat yhtä lailla olla syitä tulehtuneeseen parisuhteeseen. Nainen kirjoittaa tämän aukaisseen hänen silmät ja hän muistaa säännöllisesti kiittää ystäväänsä siitä, että on parisuhteessa vielä saman miehen kanssa ja heillä on ihana perhe.

Tämä on ideaali tilanne. Nainen oli kykenevä itsekritiikkiin ja kykenevä katsomaan peiliin. Ikävä kyllä, monessa muussa tapauksessa ystävän kriittinen suhtautuminen eroa harkitsevan tai eronneen puheisiin tulkitaan siten, että ystävä on valinnut puolensa. Ystävä saa jäädä. Tilalle hankitaan sellainen, joka myötäilee peiliin katsomatta jättäneen puhetta. Jos et ole minun puolella, olet minua vastaan. Jokainen tuntee tai tietää tämän tyypin, jolle maailmassa on vain kaksi väriä. Joka rakkauden päätyttyä alkaa punoa kostoa. Niitä löytyy muun muassa parisuhteista ja työyhteisöistä.

Voisi ajatella, että virheistä oppii. Tai sitä fraasia kuulee ihmisten käyttävän. Sellaistenkin, jotka koskaan eivät opi. Jos ajattelee, että parisuhteen päädyttyä eroon, syy on vain toisessa, niin seuraavan parisuhteen päätyttyä eroon, syy on edelleenkin toisessa. Miten sitä olisi siinä välissä mitään voinut oppia, jos on jättänyt peiliin katsomatta. Parisuhteen yksi tarkoituksista on opettaa jotain meistä itsestämme ja jos emme ole siihen valmiita, niin emme ole valmiita parisuhteeseen.

Aina on olemassa mahdollisuus. Haluan jakaa teille yhden tarinan. Nainen kirjoitti olleensa kyllästynyt miehensä laiskuuteen. Mies saattoi istua sohvalle kesken siivouksen. Naisen silmissä mies ei osallistunut. Tilanne kärjistyi nalkuttamiseksi ja riidoiksi. Kumpikaan ei kuunnellut toista. He halusivat jatkaa liittoansa. Menivät pariterapiaan. Katsoivat peiliin. Oppivat. Nainen kirjoittaa, että ei nähnyt syytä itsessään. Ennen kuin ymmärsi, että on osasyyllinen. Nainen kirjoitti, että hänellä oli liian vaativa ja tarkka taso siisteydestä. Jokaisen paikan piti olla kunnossa, ennen kun voi rentoutua ja häntä vitutti suunnattomasti, että kun hän puunasi, toinen vain istui.

Kun nainen oli viimein uskaltanut katsoa peiliin, hän näki siellä äitinsä. Pölyrätti kädessään ympäri talo kävelevän äitinsä, jolle mikään siisteys ei ollut riittävää. Nainen kirjoitti, että hänen sohvalla istuva miehensä kapinoi hiljaa siisteysneuroosia vastaan olemalla osallistumatta. Omasta peilistään mies oli nähnyt oman puhumattomuutensa. Nyt he jatkavat liittoaan, kaksi valaistunutta, yhtä syyllisinä, syyllisyytensä myöntäneenä. Toinen vähemmän tarkkana ja toinen enemmän osallistuvana.

Eihän se helppoa ole. Katsoa peiliin ja nähdä sen kautta heikkoutensa. Helpompaa on ulkoistaa ongelmat itsensä ulkopuolelle ja kuvitella olevansa oikeammassa. Siinä vain aina käy niin, että elämä potkii nilkoille ja jää yksin. Lopulta jää aina yksin, koska täydellisen kanssa ei kukaan halua loputtomiin kulkea. Tai ehkä parempi ilmaisu on, että peiliin jättämättä jääneiden kanssa ei kukaan jaksa loputtomiin kulkea. Täydellisyys on vain päänsisäinen menneisyydestä tai kasvatuksesta johtuva harha.

Sinä, joka pääsit tekstin tähän kohtaa asti, niin kiitos. Haluan sanoa sinulle, että olen syyllinen. Minun on helppo tunnustaa se, koska sinäkin olet syyllinen. Kukaan meistä ei ole syytön. Mutta ei hätää. Minä pidän enemmän ihmisistä, jotka myöntävät syyllisyytensä. He ovat enemmän ihmisiä. Ja aina kun kaksi syyllistä ihmistä löytävät toisensa, niin tuloksena saattaa olla parisuhde, joka kestää.

Joten katso peiliin, älä pelkää, jokainen meistä on omalla tavalla syyllinen ja heikko. Jokaisessa kauniissa asiassa on rumia yksityiskohtia. Annetaan niiden näkyä. 

1 kommentti

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *