Olin ystäväni kanssa vuosia sitten erässä hotellin yhteydessä olleessa yökerhossa. Se oli työmatkalaisten ja liikemiesten suosima hotelli. Kiinnitimme huomiomme yökerhossa liikuskelleeseen pukuun pukeutuneeseen herraan. Hän kiersi juttelemassa paikan naispuolisille henkilöille. Ystävääni alkoi kiinnostaa miehen käyttäytyminen niin paljon, että miehen ollessa baaritiskillä ystäväni kanssa yhtä aikaa, hän pyysi miestä siirtymään seuraamme.
Mies oli avoin ja rehellinen. Hän kertoi olevansa liikematkalla ja asuvansa muualla Suomessa. Hän kertoi olevansa yökerhossa siksi, että on hakemassa satunnaista seksiseuraa hotellihuoneeseensa ensi yöksi. Niin kuin tapana näillä reissuilla on, hän lisäsi. Hän ei ollut tekemässä sitä ensimmäistä kertaa, sillä hän tiesi, että mitä useammalta naiselta kysyy, niin sitä varmemmin joku vastaa hänen kutsuunsa.
Ei hän sitä toimintaansa ihmeellisenä pitänyt. Sitä tapahtuu hänen sanojensa mukaan todella runsaasti niissä piireissä. Siis piireissä, jossa matkustetaan työn vuoksi paljon ja jossa pettämisestä ei voi jäädä puolisolleen kiinni. Jos ei jää kiinni, niin mitään ei ole oikeastaan tapahtunut. Hän kertoi, että hän elää ihan tavallista perhe-elämää kotikaupungissaan ja että jaksaa siinä roolissaan paremmin, kun pääsee irtautumaan siitä kunnolla työmatkoillaan. Kaikki niin tekee, hän tiesi kertoa.
Hänelle ei tulisi kuulemma mieleenkään rakastua kenenkään muuhun ihmiseen kuin vaimoonsa ja haluaa elää hänen kanssaan keskiluokkaisessa avioliitossaan, mutta ilman satunnaista seksiseuraa vieraissa kaupungeissa hän ei ehkä jaksaisi. Kukaan ei koskaan tiedä, joten kaikki on hyvin. Niin hän sanoi, ennen kuin häipyi väkijoukkoon hakemaan seuraavaksi yöksi sitä, mitä oli tullut yökerhoon hakemaan.
Miksi minä kerron tämän tarinan teille?
Saan todella paljon ihmisiltä avoimia ja rehellisiä viestejä parisuhteistaan, joissa on ollut pettämistä. Viimeksi tänään minulle kirjoitti todella raastavan kauniin ja rehellisen viestin nainen, joka kertoi pettäneensä aviomiestänsä 15 vuoden yhdessä olemisen jälkeen ja kertoipa vielä seksin olleen tajunnanräjäyttävä kokemus.
Hän kertoi pettämisestä miehelleen. Minusta on hienoa, että ihminen kertoo rehellisesti pettäneensä. Minusta sellaiselle ihmiselle pitäisi antaa moraalisaarnan sijaan halaus. Ja vaikka en haluaisi olla pilaamassa teidän illuusiotanne, mutta suurin osa pettäneistä ei koskaan tule kertoneeksi pettämistä, niin kuin alkuun kertomani esimerkki sen meille kertoo. Valitettavasti on paljon ihmisiä, jotka ajattelee, että juuri hänen puolisonsa ei varmasti koskaan pettäisi, vaikka on ehkä jo niin tehnytkin.
Nainen, joka tarinansa minulle kirjoitti, ei halua minun julkaisevan hänen viestiään blogitekstinä, koska on lukenut muista vastaavista teksteistä tulleet kommentit ja ei sanojensa mukaan kestäisi sitä tekopyhien ihmisten moraalisaarnaa. Hän ei halua olla rehellinen ja avoin sen vuoksi, että saa siitä hyvästä syliinsä parempien ja pyhempien ( lue tekopyhien ) ihmisten moraalisaarnaa, vaan siksi, että hän olisi esimerkkinä rehellisyydestä parisuhteessa ja esimerkkinä siitä, että pettäminen ei ole parisuhteen loppu, vaan parhaimmillaan sen uusi alku.
Ymmärrän hänen suhtautumisensa asiaan. Pettämiseen liittyvien tekstein kommenttipalstan pitäminen siistinä vaatii moderaattorilta, eli blogini suhteen minulta, kovaa työtä.
Ensin oma mielipiteeni.
Ihminen tekee asioita, jotka eivät aina mene kaiken sääntöjen ja asetusten rajoissa. Ihmiset saattavat esimerkiksi pettää parisuhteissaan ja melko runsaasti pettävätkin. Kysymys kuuluukin, että mitä sitten? Ihminen tekee virheitä.
Se, että pettää ei vielä kerro oikeastaan yhtään mitään. Tärkeämpää on miettiä, että mitä tapahtuu sen jälkeen. Puolison pettämisen voi antaa helpostikin anteeksi. Varsinkin, kun puoliso siitä itse rehellisesti kertoo. Hän nostaa kätensä reilusti pystyyn virheen merkiksi ja pyytää anteeksi. Sen jälkeen voidaan yhdessä alkaa työstämään syitä siihen, että miksi niin pääsi käymään. Parhaimmillaan pettäminen on pelastanut monen kuolemanpartaalla olevan parisuhteen, kun se on pakottanut ihmiset pysähtymään parisuhteensa tilan äärelle.
Silti se menee niin, että ihminen, joka avoimesti ja rehellisesti kertoo pettäneensä ja kertoo siitä esimerkiksi julkisesti, niin hänet teurastetaan moralistien ja muiden kivenheittäjien toimesta. Rauhassa hän saisi heiltä olla, jos hän ei tunnustaisi pettämistään ja olisi epärehellinen. Niin kuin iso osa pettäjistä on. Toisin sanoen, epärehellisyys palkitaan ja rehellisyydestä rangaistaan.
Siksipä tämänkin maan parisuhteet ovat monesti tekopyhiä, valheeseen perustuvia kulisseja. Tärkeintä on, että ulospäin näyttää hyvältä ja idylli on kunnossa. Pettäminen voidaan tehdä rauhassa toisella puolella Suomea jäämättä siitä kiinni ja tulla sen jälkeen taas näyttelemään ihanaa keskiluokkaista perheidylliä. Ehkäpä vielä tuomiten toisenlaista parisuhde-elämää viettävät ja moralisoiden heitä, jotka rehellisesti pettämisestään kertovat. ( Tämä ei ole hyökkäys keskiluokkaisuutta vastaan, vaan tekopyhyyttä vastaan.)
Moralisointi on helppoa. Ei tarvitse ajatella, eikä yrittää katsoa asioita monelta eri suunnalta. On vain musta ja valkoinen ja itse edustaa aina sitä valkoista. Niin saa tietenkin elää, mutta levittämällä tätä ajatuksen ahtautta ihmisten rehellisten ja rohkeiden tekstien perään, tulee häirinneeksi sitä prosessia, joka yhteiskunnassamme ja yksilötasolla on käynnissä, nimittäin avoimuuden prosessia. Siksi minusta on sääli, että rohkeiden ja rehellisten viestien kirjoittavat pelkäävät tarinoidensa julkaisua, koska moralistit ovat saman tien hyeenana kimpussa.
Itse haluan moralisoinnin sijaan yrittää ymmärtää. Ihminen on niin jännä kapistus, että siihen mahtuu valkoisen ja mustan lisäksi paletin kaikki värit. Siksi kirjoitin, että minusta pettämisen tunnustavat ansaitsisivat saarnan sijaan halauksen. Minulta ainakin sellaisen saa. Siksipä aion poistaa jokaisen tutun kommentin tämän tekstin alta, jotka menevät suurin piirtein tällä tavalla:
”Kerran pettäjä, aina pettäjä.”
”Pettäminen on aina väärin ja osoitus ihmisen itsekkyydestä.”
”Ensin pitäisi osata erota, ennen kuin lähtee vieraisiin pöytiin.”
”Tälläkin tekstillä haetaan oikeutta omiin tekoihin.”
Katsokaapas, kun aivan liian monta kertaa käy niin, että ihmiset, jotka jyrkempiä ja ehdottomimpia kantojaan pettämisestä kertovat ja kirjoittavat, ovat itse niitä, jotka työmatkallaan hapuilevat hämärän yökerhon lattioilla ja etsivät hetkellistä hurmiota ahtaaksi käyneeseen elämäänsä ja palaavat sen jälkeen kotiinsa moralisoimaan. Tai sitten he ovat niitä, jotka pelkäävät puolisonsa niin tekevän. Pelko on inhimillistä, mutta sen alttarille ei kannata elämäänsä uhrata.
Mikään ei ole niin pyhää kuin tekopyhyys ja mikään ei estä nauttimasta elämästä niin paljon kuin pelko.
(Teksti omistettu kaikille ihmisille, jotka ovat kertoneet rehellisesti pettäneensä ja myöntäneet näin virheensä.)
Hyvä kirjoitus! Kunpa tästä voisi itsekin enemmän avoimesti puhua, omasta kokemuksesta. Mutta petettynä on myös tietynlainen leima..
Itse aiemmin olin sanonut puolisolleni suoraan alkuvaiheessa suhdettamme että pettäminen olisi pahinta mitä hän voisi tehdä. Meni pari vuotta, kunnes se mun pahin pelko kävi toteen. Hän kertoi siitä itse minulle. Järkytys tietenkin..
Tämän jälkeen keskustelu että miksi ja paljosta muusta.. Selvisi hänen addiktio, joka liittyi seksiin. Ja masennus. Olin tämän aistinut mutta koskaan ei oltu keskusteltu kunnolla asioista kuitenkaan.. Juteltiin juteltiin ja juteltiin. Puoliso pääsi hoitoon, halusi sitä onneksi itsekin.
Ja parisuhteemme sai uuden alun, ja varmasti vahvemman tulevaisuuden.
Pahin pelkoni toteutui, mutta karulla tavalla toi jotain ihan uutta. Minulta pettäjä sai halauksen. Ei se helppoa ollut, mutta kaiken sen arvoista mitä tällä hetkellä saamme yhdessä kokea.
En oikein ymmärrä näitä pettämiskeskusteluja. Joku pettää. Mitä tai kenet hän pettää? Luultavasti vain parisuhdeorientoituneen kumppaninsa kerrassaan naiivin uskon siihen, että mies/nainen ei ikinä haaveile muista. Tai koe hetkiä muiden kanssa. Niin sanottu uskottomuus on valtavan yleistä. Tietenkin, koska ihminen janoaa kokemuksia ja haluaa tietää, mitä muuta seksi voi olla kuin seksi kumppanin kanssa. Parhaassa tapauksessa suhteen ulkopuolinen seksi tuo lisää potkua myös siihen parisuhteeseen. Itse ajattelen kokemusteni perusteella niin, että jos seksi vakikumppanin kanssa ei enää saa raketteja räjähtämään, niin uusia kokemuksia olisi hyvä hakea yhdessä. Niin sanotut kolmannet pyörät tai kimppaseksi voivat innostaa ihan uusiin kokemuksiin, ja antaa tulta myös kahdenkeskiseen suhteeseen.
Aivan sairas ajatus, että pettäminen pitäisi jotenkin hyväksyä. Toki tyhmä ja sinisilmäinen ei saa olla, etteikö juuri oma kumppani sellaista tekisi. Mielestäni pettämällä voi loukata niin pahasta toisen ihmisen tunteita ja saada niin syvät arvet aikaan joista toinen ei ehkä koskaan parane, että olen kyllä täysin sitä mieltä että kyllä pitää olla selkärankaa kertoa omalle kumppanille ajatusten harhautumisesta ENNEN kun mitään pääsee tapahtumaan. Ja sehän se vasta tekopyhää on jos joku että ylläpidetään kulissisuhdetta ja kumppanin selän takana touhuillaan mitä huvittaa.
Ymmärrän pointtisi tekopyhyydestä. Minua vain häiritsee se kuva jonka ihmisistä tämän tekstin perusteella saa. Pettämistä kutsutaan pettämiseksi syystä. Siinä petetään toisen luottamus. On eri asia jos suhteen alussa sovitaan että ollaan vapaamuotoisessa suhteessa, mutta jos ollaan sitoutuneita toiseen ja luvataan olla uskollisia, silloin pettäminen on aina väärin. Ihmiset tekevät virheitä, se on täysin selvää. Virheitä on kuitenkin eritasoisia ja pettäminen kuuluu sinne vakavampaan päähän. Ps. Toivottavasti julkaiset tämän, tarkoitus oli ottaa asiallisesti kantaa ei moralisoida.
olen ollut itse ns tekopyhä moralisoija tuttavan tapauksessa, jossa petti puolisoaan. Ihmettelin jopa ääneen muille, että eikö sitä voinut vaan erota ensin ja lähteä sitten toisen matkaan, kunnes se kävi itselleni, juuri niin kuin kirjoitit. En ollut koskaan aiemmin edes ihastunut suhteemme aikana muihin tms, mutta niin vain kävi ja petin kerran, häpesin (ja häpeän edelleenkin lähes kymmenen vuoden jälkeen) sitä ja tunnustin samantien. Suhteeni ei ole pelastunut, kiitos jo ennalta hyvin mustasukkaisen puolisoni, joka ei anna anteeksi, mutta itsehän aiheutin tämän ja kärsin siitä nyt lopun elämääni, poiskaan en pääse. Pointtini on, että nämä Havaintoja parisuhteesta -kirjoitukset ovat sitä niin kutsuttua elämää ja kyllä nämä moralisoijatkin yksi kerrallaan hiljenevät kun oppivat elämästä muutakin kuin sen oman navan ympäristön.
Kymmentä vuotta ei ihmisen ole hyvä häpeää sisällään pitää. Ei oikestaan minkään asia suhteen, mutta ei varsinkaan tuollaisen asian suhteen.
Sen jälkeen kun parisuhteesi päättyi, ei ole syytä tuntea syyllisyyttä. Sain vastauksestasi sen vaikutelman että jo ennen kuin pettäminen tapahtui, ei parisuhteesi välttämättä ollut vakaalla pohjalla. Olisiko pettämistä tapahtunut jos olisit ollut paremmassa suhteessa? En tällä tarkoita mitään pahaa ja pyydän etukäteen anteeksi jos vaikutelmani oli väärä.
Minulle selvisi mieheni sivusuhde reilu vuosi sitten.
Suhde oli henkinen eikä kaiketi seksuaaline.
Minua loukkasi enemmän juurikin tuo henkisyys.
Reilun vuoden olemme tehneet korjausliikkeitä suhteen jatkumisen turvaamiseksi.
Olen kiitollinen miehelleni ja tälle toiselle naiselle, koska löysin itseni.
Tajusin, että minä olenkin minä en me!
Voin elää itselleni sen sijaan, että passaan miestäni päivästä ja vuodesta toiseen!
Sitä en vieläkään tiedä onko tämä sitä mitä elämältäni haluan, onko hän se ihminen jonka kanssa haluan vanheta.
Minua säälittää mieheni reaktiot, kun hän pelkää nyt menettävänsä minut.
Hän ihmettelee muuttunutta minääni, kun en enää olekkaan hänen palvelija eikä hän olekkaan enää vapaamatkustaja perheemme elämässä.
Minä en enää ole se alistuva, huolehtiva ja omistautuva vaimo.
Tätäkö se myötä ja vastamäessä tahtominen tarkoittaa?